Enää en pelkää tulevaa

      Aamu valkeni tänäänkin. Heräsin vastakeitetyn kahvin tuoksuun, auringonsäteiden pilkehtiessä sälekaihtimista. Pysähdyin miettimään miksi toiset aamut ovat parempia kuin toiset? Miksi saamani vuorokauden tunnit tuntuvat valuvan hukkaan kuin hiekka tiimalasin?

      Olen vuosien saatossa unelmoinut paljon, mutten ollut kyllin rohkea hypätäkseni satamassa odottaneen laivan kyytiin. Sunnuntaina tein valinnan. Päätin varata kalenteristani aikaa seuratakseni salaisia haaveitani jo autioituneelle saarelle, puhaltaa toivon kipinät taivaan valaisevaan roihuun.

      Menen parvekkeelle vasta keitetyn kahvikupillisen kera ja hengitän syksyn sävyttämää ilmaa. Se puhdistaa keuhkoni. Katselen auringonsäteiden maalamaa horisonttia. Hymyilen, sillä tässä hetkessä minä ymmärrän. Tällaiset aamut ovat parempia kuin ne toiset. Ei ole kiire ylittää valintojen risteyskohtia. On vain hetkiä. Ja juuri nyt. En pelkää mitään.