Haluan kertoa sinulle jotain.

On yö. Taivas on vailla tähtiään, enkä minä saa nukutuksi. Seison ulkona, katuvalojen loisteessa ja katselen autiota pihaa. Toivon näkeväni tähdenlennon. Sillä silloin voisin toivoa uutta alkua tarinalleni. Toivoisin voivani korjata jo tekemänäni virheet ja menneiden pyyhkiytyvän muististani, jättävän sydämeni rauhaan. Niin ei kuitenkaan tapahdu.

Jokainen päivä tuntuu pitenevän iltaa kohden. Ajatukseni harhailevat ja teen parhaani pitääkseni itseni yhtenä palasena. On kylmä. Vain tupakansavu leijailee ilmassa, viileän syystuulen puhallellessa lempeästi kasvoilleni ja silloin minä tajuan sen. Olen tehnyt elämässäni toinen toistaan huonompia valintoja. Tyytynyt vähempään kuin olisi pitänyt, kävellyt sieltä mistä aitaa ei ole viitsitty säästösyistä edes pystyttää. Ja tänä yönä. Tänä yönä päätän aloittaa alusta, ilman taivaan tähdenlentoja. Uskaltaa hyväksyä menneet ja kohdata rohkeasti tulevan.

Nyt haluan kertoa sinulle jotain. Myöntää pelkoni. Tunnustaa valehdelleeni. Julistaa rakastavani. Paljastaa unelmani ja salaisimmatkin haaveeni. Olla rohkea ja uskaltaa, vaikka juuri nyt tunnen olevani hieman eksyksissä. Sisäinen aurani on värjääntynyt mustaakin mustemmaksi ja pelko pitää lujasti syleilyssään kiinni. Enkä todellisuudessa tiedä, mitä minun tulisi tehdä?

Kuten varmasti moni minua ennen ja moni jälkeeni, olen ajautunut risteykseen. Siihen loputtomaan, valintojen sävyttämään tienhaaraan. Enkä osaa valita, kykene tekemään päätöstä. Siksi minä valvon. Tänä yönä, kun taivas on vailla tähtiään. Seison katuvalojen loisteessa, katsellen autiota pihaa. Poltan tupakan. Poltan toisen. Ja minä mietin, pohdin ja ihmettelen. Mitä minusta oikein tulee isona?