TerkuT PIETARISTA! t. Pulu
Mun WordPressin vanha blogi ei jostain syystä toimi täällä Venäjällä. Kuulin, että Lilyn pohjilta pääsee parhaiten suomalaisten bloggareiden piireihin olemaan coolina yksityisbileissä muoti-ihmisten ja BB-julkkisten kanssa. 1+1 = perustin uuden blogin tänne. Kirjoitan tänne vaihtoblogia ja palaan WordPressiin ehkä sitten Suomessa. Ihana päästä pitkästä aikaa kirjoittamaan. Vihdoinkin!
Ollaan oltu täällä Pietarissa kohta jo kaksi viikkoa. On ollut niin hitosti tekemistä, etten oo ehtinyt yhtään kirjoittamaan. NYT teen sen.
Pietari on SUPER. Tää on jättimäinen kaupunki, mutta koska tää on kans niin jättimäinen alue, tää ei tunnu yhtään tungokselta tai ahdistavalta. Venäläiset, ne on lunkia sakkia (ei tosin ehkä toi kuvan tyyppi). Täällä on jotenkin sellainen mentaliteetti, että ketään ei kiinnosta. Etukäteen jotenkin luulin, että mun pitäis pukeutua tietyllä tavalla tai olla erottumatta joukosta, leikkiä venäläistä ja olla tosi perus. Nyt kun oon täällä, oon tajunnut, että voin olla täällä just niinku haluun ja kaksataa kertaa kreisimpikin, kerta ketään ei kiinnosta miten oon. Oon huomannut, että itte kattelen tosi pitkään ”outojen” ihmisten perään, sillai tuijotan. Paikalliset taas ei jaksa kiinnostua sellasesta tuijottelemisesta ja tuomitsemisesta. Ja se on parasta ikinä. Täällä saa olla niin rauhassa. Eikä oo yhtään uhattu olo.
Kaikki se shaisse mitä etukäteen kuulin vaarallisuudesta, byrokratiasta, pelottavista poliiseista sun muista, on täysin unohtunut. En mieti tollasia ollenkaan. Vaikka täällä täytelläänkin kaiken maailman lappusia turhan takia, ei missään vaiheessa oo ollut sellainen olo, että jos en nyt täytä tai jos tän mokaan, miliisi mut vie. Sekin johtuu siitä, että ketään ei kiinnosta. Oudoin paperi, jonka jouduin allekirjoittamaan oli meidän asuntolan lakananaiselle. Se oli lappu, jossa oli yksitellen lueteltu kaikki jutut, joita täältä lainaan. Aluslakana, pussilakana, tyynyliina, pieni pyyhe jnejne. Ja sit jokaisen perään jouduin laittamaan allekirjoituksen. Koska yksi allekirjoitus ei riitä. Mut tollanenkin on niin harmitonta, että tuntuu oikein idiootilta se, miten kehtasinkaan etukäteen ahdistua venäläisestä byrokratiasta.
Äh tunnen sen jo näpeissäni. Kun en oo kirjoittanut ikuisuuksiin, en nyt osaa kirjoittaa yhtään. Mun pahin pelko on, että kirjoitan TYLSÄÄ vaihtoblogia. Inhoan tylsiä blogeja NIIN PALJON. Yritän tsempata. Kuvia kehiin!
On tosi vaikea valita kuvia, kun oon ottanut jo aika paljon fotoja ja laittanut suurimman osan niistä jo Faceen. Tää on otettu sellaisessa puistossa (saarella) kun New Holland. Sen perusti joku miljonääri, joka halus osallistua Pietarin kaupungin ”uudelleenrakentamiseen” nykyaikaisena kulttuurikohteena (kai. Mun info on sit aika subjektiivista ja mutua, joten käyttäkää mieluummin Wikipediaa, jos haluutte oikeesti oppia jotain). Toi puisto (/saari) on ihan meidän koulun vieressä ja se on hipsterein ikinä. Siellä on säkkituoleja ja aurinkopetejä (miten hitossa toi sana taipuu?), luomuruokaa ja hispuja, valokuvanäyttelyitä, ilmainen datausnurkka, tollasia valokuvauskoppeja ja ylipäätään se on sellainen siisti ja tilava hipsupuisto. Tosi epävenäläinen, mutta oikein ihana. Opiskellaan muuten The Faculty of Liberal Arts and Sciencessä ja meidän facultyssa on kaikki Pietarin hipsut. Siellä voi opiskella teatteria, valokuvausta, videoita (en oo oikein varma, että tarkoittaako se teknistä vai taiteellista vai molempia puolia), tanssia, kai musiikkia ja kaikkea ihanaa. Me tosin joudutaan ottamaan englanniksi opetettuja kursseja, kerta ei ymmärretä tarpeeksi venäjää. Meidän kurssit on vähän tylsempiä, ei edes aiheeltaan vaan opetustyyliltään. Ollaan käyty Russian Literature ja The World of a Soviet Man After Stalin -kursseilla. Molemmat on tosi mielenkiintoisia periaatteessa, mutta koska opetustyyli on jotenkin täysin erilainen (VÄÄRÄ), niin on vaikea jotenkin innostua noista kursseista. Professorit puhuu tuntikausia putkeen, latoo faktoja faktojen perään, knoppailee ja kehuskelee omalla yleissivistyksellään ja samalla olettaa, että me tiedetään jo kaikki. Niillä tunneilla tulee vähän tyhmä ja turhautunut olo. Ja samalla oon kans tavallaan ylpeä siitä, että meillä Suomessa tunnit on enemmän interaktiivisia. Tai oikeastaan en mä tiedä, kun käyn niin vähän vapaaehtoisilla luennoilla. En oo käyny kunnolla koulua sitten yläasteen jälkeen, joten mikäs minä olen sanomaan minkälaista on hyvä ja huono koulu tai opetus. :D
Sananen meidän kämpästä. Asutaan siis Vasilin saarella, ihan meren äärellä tällasissa betonibunkkerikerrostaloissa. Tän talon kämpät on kai ensisijaisesti vaihtareille, täällä ainakin vilistää aika sekasoppaporukkaa. Tosin mistä sitä ikinä tietää, kun monet puhuu keskenään venäjää ja muutenkin venäläiset on aika sekasoppaporukkaa. Meillä kävi superin hyvä tuuri, sillä saatiin jakaa huone Nooran kanssa. Olis ollut tosi paljon vaikeampaa jakaa huone tuntemattoman kanssa, kun ensimmäiset pari viikkoa olis mennyt pierujen pidättämiseen ja muihin kohteliaisuuksiin. Meidän asunnossa on kaks erillistä huonetta, toisessa asutaan minä ja Noora ja toisessa asuu Alex ja Lieski. Alex on Itävallasta ja Lieskistä ei oikein tiedä että mistä kaikkialta se on, muun muassa täältä Pietarista ja Etelä-Koreasta. Alex on maailman ihanin ja Lieski on mysteeri, kova tyttö kertomaan tarinoita itsestään. No mut en halua tai jaksa kirjoittaa enempää niistä, kerta haluan olla tällai blogosfäärissä (ainakin vielä) tasapuolisen kiva kaikille. Jaetaan nelistään oma asunto, meillä on pieni keittiö, kylppäri ja vessa. Mun ja Nooran huoneessa on parveke ja ah merinäköala. Niin luksusta. Meidän kämppä on justiinsa rempattu ja täällä on kaikki huonekalutkin uusia. Naapurin poikien kämppä taas ei oo rempattu ja niillä esim. kasvaa SIENIÄ seinissä. Niiden ammekin oli sellainen homeisen vihreä, en tiedä olisko mulla pokkaa peseytyä siinä ees seisaaltaan. Sen verran rihmastoiselta sekin näytti. Eli hyvä tuuri, kaikki on parasta, best best jee!
Tässä pari napsua meidän parvekkeelta. Ekassa on mies, joka on menossa häävieraaksi. Mietä vastapäätä on jonkinlainen maistraatti, jossa vihitään pareja noin kerran tunnissa. Ja ainakin nyt mulla on sellainen kuva, että venäläiset rakastaa häitä ja osaa kans juhlia niitä kunnolla. En tosin tiedä mistä tää kuva on mulle tullut, kun yleensä seuraan vaan sen osuuden, kun morsiuspari tulee ulos maistraatista, vieraat hurraa ja heittää jotain roskaa ilmaan, sit morsiuspari hyppää limusiiniin (täällä on muuten aika hulppeita limusiinejä, pitää testata joskus!) ja sit onki seuraavan parin vuoro. Silti oon varma, että täällä häät on tosi superjuttu. Toi toinen kuva on aurinkonlaskun aikaan (AI IHAN TOSI?) meidän parvekkeelta. On kyllä niin luksus fiilis, kun iltasin voi kattella merta ja aurinkoa ja muita luontojuttuja, esim. lokkeja. Lokeista tuli mieleen, että meidän vessassa kuuluu pulujen ääniä. Niillä on joku pesäpaikka jossain tuuletuskanavissa ja jos istuu hiljaa kakilla, kuulee kun ne kurnuttaa. Meillä on siis vähän niinku lemmikkejä. Laitan pari pulukuvaa. Paikalliset mummelit tuntuu olevan tosi fiiliksissä puluista. Mäkin mietin, että pitäiskö joku päivä ostaa jotain pulunruokaa(?) ja testata ruokkia niitä. <3
Jepulis. Ekassa ja tokassa kuvassa on hyvä pulufiilis, tässä vikassa ei ehkä ihan niin hyvä. Mut on kauhean tärkeää näyttää pulufiilistelyjen molemmat puolet. Noita kuolleita puluja on kans ihan pirusti. En oikein oo vielä kässännyt, että mihin hittoon ne kuolee ja miksi ne on niin raadeltuja. No yritän selvittää sen pikimmiten.
On vaikea kirjoittaa näistä fiiliksistä nyt, kun on jo tapahtunut niin paljon, mutta en jaksa kertoa kaikkea. Ylipäätään mulla on hyvä ja turvallinen olo täällä. Parhaimmillaan Pietari on tosi random, yllättää ja ihastuttaa, huonoimmillaan se on vähän liian iso kaupunki ja ruuhkat sun muut rasittaa. Ei oikeastaan muuta. Ihanaa, että on niin turvallinen olo. Zilli meno.
Palaan blogin pariin pian pian, kirjoittelen enemmän persoonallisia juttuja ja laitan kuvia. Nyt on helpompaa, kun sain tän blogin perustettua. Hyvä näin. Paka!
