Darrapostaus – KATSO KUVAT
Mulla on ollut koko päivän aivan tuskaisen hirveä olo. Eilen vietettiin Nooran ja Alexin kanssa koti-iltaa vodkan ja skumpan (paikallisittain samppanjan) kera. Homma lähti ihan käsistä ja oltiin kaikki ympärikännissä ja kuunneltiin ABBAa. Yöllä oksensin(!!) ja nyt oon taas flunssassa. Homman hyvä puoli on se, että tuli kokeiltua miltä kaupan halvin vodka maistuu ihan näin turvallisesti kotioloissa. 170 ruplan (noin neljän euron) vodkapullo maistui oikein hyvin. Kun vodkan kittaa pakastinkylmänä ja isoissa annoksissa, se kans maistuu ihan hyvältä.
En oo vielä käsitelly uusimpia kuvia, joten ajattelin nyt vain kirjoittaa. Jos kuvien puuttuminen harmittaa, suosittelen Googlen kuvahakua.
Tän kakkajutun kerroinkin jo Facessa, mutta koska se on mun lemppari, haluan kertoa sen uudelleen. Tätä meidän asuntolaa rempataan jatkuvasti. Täällä pyörii sellaisia karskeja raksamiehiä ja käytävät on täynnä rakennusromua ja sen sellaista. Pariin otteeseen ne on katkaisseet sähköt koko asuntolasta, mitä ilmeisimmin jonkin remppajutun takia. Yks aamu herättiin siihen, että meidän kämppä oli täynnä noita karskeja raksaukkoja. Oiskohan niitä ollut neljä ahtautuneena meidän vessaan. En vielä tänäkään päivänä oo saanut selville mitä ne oikein siellä vessassa korjasi, en huomaa mitään eroa. No mut kuitenkin. Mulla oli aamukakkahätä, meidän vessassa oli aika täyttä ja sähköt oli poikki. Jouduin kävelemään täältä yhdennestätoista kerroksesta alakerran vessaan. Ne rappuset on sellaset betoniset ja ahtaat, aika spurgut paloportaat (jotka ei muuten oikean palon sattuessa varmasti olisi mitenkään kauhean kätsyt). Alakertaan kakkahädässä kävely oli vielä ihan jees. Alhaalla kuitenkin tajusin, että unohdin ottaa omat vessapaperit mukaan. Hetken pohdin, että pitäisikö mun kävellä 11 kerrosta ylös hakemaan vessapaperia, mutta huonon kunnon ja kovan kakkahädän paineistamana päätin mieluummin jättää pyyhkimättä. Kakkasin pimeässä vessassa (en hirveästi viitsi kertoa kakan koostumuksesta, mutta sen verran voin sanoa, että ei se mitään kummituskakkaa ollut), jonka jälkeen kiskoin housut pokkana takasin jalkaan. Sen jälkeen kiipesin (/lyllersin) 11 kerrosta pimeitä betoniportaita yläkertaan, hikisenä ja kakkaisena. Kotona sit tietty pääsin pesulle ja nyt pylly voi hyvin. Halusin kuitenkin kertoa tän tarinan TAAS, koska mä muistan siinä hengästyneenä kakkaisena ajatelleeni, että tollaista ei koskaan tapahdu Suomessa. Ja se ajatus lohdutti mua suuresti, mulle tuli sellainen seikkailijaolo. Eivät voi ainakaan kermaperseeksi enää haukkua.
Sit yks toinen hauska tapaus oli, kun ekoina päivinä syötiin koulun ruokalassa. Me ei kumpikaan Nooran kanssa osata vielä kauhean paljon venäjää, joten esim. ruoan tilaaminen on aina vähän sellaista arpapeliä. Siinä kouluruokalan linjastolla pitää erikseen tilata joka ikinen asia, jonka lautaselle haluaa, joten se on aina kova ponnistus koko sessio. Tänä yhtenä päivänä ruokana oli nakkeja ja muusia. Noora oli linjastolla mua ennen ja me mietittiin yhdessä, että mikäköhän hitto toi muusi on venäjäksi. Luettiin ruokalistaa ja siinä oli joku muusin oloinen sana. Noora sit reippaasti tilasi nakit ja muusia, mutta se naikkonen lappasikin Nooran lautaselle yhden nakin ja mannapuuroa. En edes ollut aikaisemmin huomannut, että niillä oli sellaistakin tarjolla. Tollasessa tilanteessa on kaks mahdollisuutta. Joko alkaa huonolla venäjällä korjaamaan tilannetta, suututtaa ruokalanainen, suututtaa muut ihmiset jonossa ja olla tosi nirppanokkainen ja nolo. Tai sitten voi ihan vaan pokkana kiittää, maksaa ja syödä nakkinsa mannapuuron kanssa. Noora teki jälkimmäisen. Hyvä tsemppi!
Sit yks juttu, josta haluun kertoa, on meidän yksi ihana vaihtokaveri Zum. En tiedä miten sen nimi oikeasti kirjoitetaan, mutta toi Zum on kauhean kuvaava kirjoitusasu, joten pidän sen. Zum on japanilainen vaihto-opiskelija, joka ei osaa englantia eikä venäjää. Zum on maailman suloisin ja samalla maailman hermostunein tyyppi. Se ei uskalla edes yrittää puhumista, joten aina kun sen kanssa yrittää jutella, se alkaa hikoilla, änkyttää ja lopulta se pyytelee aasialaisittain anteeksi sooowi sooowi. Meidän vaihtokoordinaattori pyysi meiltä ekana päivänä, josko voitaisiin pitää huolta Zumista, kerta se asuu samassa mestassa kuin me, eikä välttämättä löydä itse kotiin. Me otettiin Zum käsikynkkään ja matkattiin sen kanssa kotiin. Käytiin kaupassa ja kun minä ja Noora ostettiin ihan jättimäiset ruokaostokset, Zum osti vaan vettä. Seuraavana aamuna mentiin sen kanssa yhtä matkaa koululle. Ennen oppitunteja käytiin yhdessä syömässä aamupalaa ja silloin Zum sai kerrottua meille (se oli pitkä, vaikeaselkoinen ja hidas keskustelu, joka muodostui lähinnä meidän kysymyksistä ja sen kyllä tai ei vastauksista), että se ei ollut syönyt vuorokauteen MITÄÄN. Se raukka ahmi aamupullaa kaksin käsin ja aivan vapisevana. Meille tuli tosi huono omatunto siitä, ettei oltu pakotettu Zumia ostamaan edes jotain kaupasta. Mikä parka!! Nyt ei olla nähty sitä pitkään aikaan. Veikkaan, että se on vielä hengissä. Nyt alkavalla viikolla se tulee meidän kanssa samoille venäjän kielen tunneille, ni sit taas saadaan kuulla miten se voi. Voi pieni Zum, pienen pieni Zum. <3
EDIT: Unohdin kertoa Zum-tarinan opetuksen! Etukäteen jotenkin pelkäsin, että pärjäänköhän täällä Venäjällä ollenkaan. Nyt oon tajunnut, että todellakin pärjään ja niin pärjäisi kuka tahansa. Zum on siitä täydellinen esimerkki. Jos ja kun Zum pärjää, niin pärjää kaikki muutkin. Ihanaa!
Täällä on muuten tosi paljon aasialaisia vaihtareita. Ne on jotenkin niin erilaista sakkia. Kauhean häveliästä ja tosi outoa porukkaa. Ja joo joo, ei tietenkään kaikki, mutta aika moni kyllä on. Esimerkiksi yks ilta käytiin baarissa isolla porukalla. Siinä oli muutama japanilainen poika mukana. Ne lähti aikaisemmin kotiin ja kun me tultiin neljän hengen tyttöporukalla takaisin tänne meidän asuntolalle, törmättiin kahteen niistä pojista. Odotettiin hissiä alakerrassa ja ne tuli siihen pyjamat (<3) päällä, pyyhkeet ja saippuat kourassa. En oo ikinä elämässäni nähnyt niin nolostuneita ihmisiä. Ne pojat oli jotenkin AIVAN paniikissa, kun nähtiin ne niiden pyjama-asuissa. En edes ekaks tajunnut, että siinä oli mitään outoa. Mutta sitten ne alkoi selittää aivan vaikeina, että soowi soowi, että ne vain oli iltapesulla ja suihkussa ja että siks niillä on sellaiset vaatteet. Ne oli niin noloina ja vaikeina ja hissimatka ylös niiden kanssa oli maailman pisin ja ahdistavin, kun ne raukat oli niin vaikeina. Mä olisin ollut noin nolona ehkä silloin kakkapyllytilanteessa tai jos jostain syystä olisin törmännyt niihin poitsuihin alasti rappukäytävässä.
Siis jostain syystä tää kirjoittaminen väsyttää mua nyt tosi paljon. En jaksakaan enää jatkaa ja unohdin jo kaikki loput hassut jutut, joista mun piti kirjoittaa. No ihan sama, palaan astialle taas jahka jaksan. Ja ehkä jopa kuvien kera. Mut siis edelleenkin täällä on ollut todella mahtavaa, ihanaa, helppoa, hauskaa ja mitä ikinä. Ei todellakaan sellaista, mitä etukäteen pelkäsin. Eli ihan turha pelätä Venäjää tai Pietaria. Tänne vaan!