Saimme kolmannen lapsemme vuosi sitten, halusin sterilisaation koska yhtään lasta ei enää ole toiveissa. Osoittautuikin että minä, kolmen lapsen kotiäiti, me perhe ilman tukiverkostoa, jolla on rankka menneisyys, masentuneisuustaipumusta, ikää lähes kolmekymmentä vuotta en ”todennäköisesti saa sterilisaatiota”. Naisen oikeus päättää omasta vartalostaan toteutuu abortteina, mutta jos haluat kokonaan estää ihmiselämän kasvamisen sisälläsi, niin siitä et saa päättää vaan sinun täytyy ”täyttää kriteerit”. Itse olen turhien aborttien vastustaja, ja suoraan sanottuna minusta ei koskaan olisi suunnitelmallisesti tappamaan (eli ”murhaamaan” on oikea termi, teatraalisuuden vähentämiseksi en halua käyttää sitä sanaa) oman lapseni alkua. Yököttää kun kuulen jonkun sanovan miten lapsi ei olisi sopinut elämäntilanteeseen tai muita yhtä heppoisia syitä. Me olemme käyneet läpi palan helvettiä, mutta olemme kyllä pystyneet pitämään lapsistamme huolta. Minä, joka olin ennen lapsia holtiton viinankäyttäjä, ikibilettäjä, syömishäiriöinen, masentunut, ahdistunut, sain paniikkikohtauksia, enkä ymmärtänyt keskivertoelämästä juuri mitään koska minut oli kasvatettu häkissä palvomaan vain äitiä… Minä olen suurimmaksi osaksi nuo lapset kasvattanut, ja palaute lapsista on ”tasapainoisia”, ”tyytyväisiä”, ”älykkäitä”. Ja kuvitellaan että me olemme vain *puff* syntyneet varsin täydelliseksi ja osaavaksi perheeksi. Ei, me olemme tehneet töitä perheen eteen. Voin olla hieman katkera.. myönnän.. olen.. tukiverkottomuudesta, tai siitä että taloudellinen tilanne on kuin puiston keinu. Mutta, varoitus klisee, kun katson lapsiamme niin jokaiselle heille olemme antaneet mahdollisuuden tähän, yhteen elämään, jolle meillä on tilaisuus luoda pohja ja jonka he sitten saavat itse rakentaa aikuisena loppuun. Ja sitten aikuisena saavat päättää itse itsestään… Eiku.. Miten se meni? Ei, vaan sitten kun he ovat aikuisia niin yhteiskunta alkaa paapomaan heitä ja päättämään mikä on heille parasta?

Lisättäköön tähän että sterilisaatio on kyllä tehty perheemme sisällä sittemmin, ei tosin minulle.