Ihanakamala parisuhde

Totuushan on että suurin osa parisuhteestani on ollut työtä. Toiset sanovat että ”niin se vain on” toiset taas ovat ihmeissään koska oma parisuhde on aina ollut niin kovin ihanaa ja kaunista. Jälkimmäinen tosin kalskahtaa vakavasti valheelta, tai sitten ihmeeltä..

Olemme kuuden vuoden aikana saaneet kolme lasta, painittu pahojenkin mustasukkaisuusongelmien kanssa, työnarkomanian kanssa, kun ja jos valitan asiasta niin kuulen ”No mutta eikö ole hyvä vaan että rahaa tulee kun mies on aina töissä?”, vastaan että EI. Se mitä perhe ja parisuhde kaipaa kipeimmin on aika, se että ollaan yhdessä, tehdään yhdessä, mennään yhdessä, kiukutellaan kun toisen naama alkaa kesäloman aikana jo ottaa päähän.. Meiltä puuttuu tämä kaikki. Eikä ole sitä rahaakaan kummemmin kun ei tuo mies kuitenkaan mikään kansaedustaja ole..  Ja kolmeen pieneenkin lapseen menee yllättävän paljon rahaa, saati sitten jos teet yhdenkin virhearvioinnin rahankäytössä.. Me olemme huom. tehneet useampia, mikä vaikuttaa vahvimmin vallitsevaan ”köyhyyteen”, olemme siis kusessa, rahallisesti. Yritämme kaiken muun keskellä pelastautua, toivottavasti onnistumme. Jos emme, niin se mikä jää jäljelle on perhe ja parisuhde, joten tämän pelastusrenkaan olisi silloin oltava täysi mieluummin kuin puolityhjä.

-Kirjoitin tämän muutama kuukausi sitten. Tällä hetkellä raha-asiat alkavat taas olemaan paremmalla tolalla. Olemme tehneet kipeitä ja raastavia päätöksiä materian suhteen ja laittaneet perheen etusijalle. Myymme turhuuksia pois ja talokin lähtee, koska valitettava totuus on että yliarvioimme potentiaalisuutemme remontoida sitä. Tässä vaiheessa huomaan myös kuinka paljon parisuhteemme toinen osapuoli on minuun luottanut kun olen kertonut mielipiteeni siitä mitä pitäisi tehdä että asiat helpottuvat ja yhteisten pohdintojen tuloksena olemme tehneet radikaaleiltakin vaikuttavia ratkaisuja.

Luulen että suurin syy miksi ihmiset ajavat itsensä ahdinkoon on ylpeys. Kun tulee tiukkaa niin hävettää alkaa tinkimään ja sitä miettii että mitähän kaikki nyt ajattelevat… Minulle sillä ei ole merkitystä, ainoastaan meidän ihmisten hyvinvoinnilla on. Huomaan kuitenkin että toiselle meistä tässä parisuhteess tuottaa jopa tuskaa luopua materiasta ja ”joutua astumaan askeleen taaksepäin”. Ilmeisesti elämässä kun pitäisi mennä eteenpäin, tämäkin tosin on mielestäni ihan katsojasta kiinni että mitä eteenpäin meneminen tarkoittaa, toiselle se tarkoittaa että tiettyyn ikään mennessä pitää olla sitä sun tätä näkyvää, koulutus, hyvä työ, ydinperhe, olla naimisissa jne. jne. Minulle se tarkoittaa sitä että voin olla sisältä syvältä asti tyytyväinen tekemiini valintoihin ja olla riippumattomasti onnellinen. Yritän kovasti opettaa samaa ideologiaa myös puolisolleni, kuitenkin kunnioittaen myös häntä omana persoonanaan.

Hyvää syksyä kaikille. Nauttikaamme romanttisista pimenevistä illoista, veden ropinasta ikkunoita vasten, kynttilöiden polttelusta, villasukista….. oijoijoi! Rakastan syksyä!

Kommentit (1)
  1. Meilläkin tuli tuo ”köyhyys” jokin aika sitten puoleksitoista vuodeksi kylään, kun ostettiin Kriisin kynnyksellä uusi talo ennen kuin vanha oltiin saatu myytyä. Ja kahden talon loukussa sitten huomattiin, että ruokaan (ja juomaan) voi budjetoida maksimissaan 50 euroa viikossa (kahdelle). 

    Mummun vanhat reseptit kaivettiin esille ja syötiin nakki- ja lihasoppaa, jossa nakin ja lihan osuus oli ehkä 5%. Makaronilaatikko teki niinikään paluun. Limsat ja kuplavedet jäivät kaupan hyllylle, ja juotiin tiivistemehua (mies) ja sitruunalla makeutettua kraanavettä (minä). Perjantai-iltaan kuuluvat vakivieraat brie ja crackerit vaihtuivat lämpimiin voileipiin. Reserve-viinit vaihtuivat kyykkyviineihin.  Hedelmät jäivät valitettavan usein kauppaan, koska olivat kalliita. 

    Ulos ei menty syömään kertaakaan. Baariinkin vain harvoin ja tiukalla budjetilla. Vaatehankinnoista keskusteltiin pitkään ja hartaasti. Ja ystäville kerrottiin rehellisesti, missä mennään.  

    Ja että ahdisti. Vaikka jälkeenpäin ajateltuna tuo on varmaan monille ihan normaalia arkea? 

    Jälkeenpäin mies sanoi: ”oli hienoa huomata, että osattiin olla vähemmälläkin”. Materiaan tottuu, mutta ilmankin on hyvä osata olla. 

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *