Epäonnistumisen pelko
Jos joku kysyisi minulta, olenko epäonnistunut elämäni aikana, niin vastaus on kyllä. Todellakin olen, useasti. Ensimmäisenä tulee mieleen huonot yo-arvosanat, saamatta jääneet koulupaikat, väärin laskuttamani summa kaupan kassalla sekä pilalle mennyt näyttösuoritus eräässä ravintolassa. Olen myös epäonnistunut leipoessani macaronseja, sekoittanut suolan useasti sokeriin ja saanut pitkän matikan kurssiarvosanaksi maksimimäärän nelosia.
Tarkoittaako tämä että olen ihmisenä epäonnistunut, huono tai arvottomampi kuin muut? Ei tietenkään. Suurin osa meistä epäonnistuu monta kertaa elämänsä aikana, oli kyse sitten koulupaikan saamisesta tai autokoulun teoriakokeesta. On hyvä, että epäonnistumme edes joskus, sillä vastoinkäymiset pystyvät kasvattamaan meitä uskomattoman paljon. Totta kai sattuu ja tuntuu pahalta kokea epäonnistuminen, ensimmäisen tai 27:n kerran. Useimmiten on kuitenkin kaksi vaihtoehtoa – jäädä rypemään epäonnistumiseen tai nousta ylös entistäkin vahvempana. Kannatankin enemmän epäonnistumisten omaksumista kuin niiden peittelemistä, sillä emme ole yhtä kuin mokamme. Jokaisesta virheestä on mahdollisuus oppia jotain arvokasta. Joskus voi käydä niinkin, että epäonnistuminen osoittautuu parhaaksi asiaksi elämässä, aloittaen kokonaan uuden ja ihmeellisen tapahtumaketjun.
Olen aikaisemmin ollut se henkilö, joka musertuu epäonnistumisista ja voivottelee virheitä päivästä toiseen. Luonteeltani olen melko perfektionisti, vaadin tietyissä asioissa täydellisyyttä ja haluan olla hyvä kaikessa mitä teen, heti ensi metreistä alkaen. Tämä ei tietenkään ole mahdollista, jolloin minun on täytynyt tottua mokailemaan. Muistan jo eskarissa olleeni ahdistunut, kun muut osasivat laskea matikkaa paremmin kuin minä. Koin myös pahaa mieltä tehdessäni omalle Kisu Pikkukuu -hahmolleni kotia pahvilaatikosta, sillä minun laatikkoni oli pienempi kuin muiden. Olin lisäksi ainut, joka ei ollut ennen eskaria luistellut kertaakaan, saati sitten omistanut luistimia.
Muun muassa näissä tilanteissa tunsin olevani jollain tavalla jälkeenjäänyt ja pelkäsin mahdollista epäonnistumista, sillä en tehnyt asioita samalla tavalla tai ollut samoissa asioissa yhtä hyvä kuin muut. Jouduin kohtaamaan samantyyppiset tunteet viimeksi maanantaina tehdessäni yhteiskuntatieteiden pääsykoetta. Keskustellessani kysymyksistä ja vastauksista muiden hakijoiden kanssa, koin vastanneeni eri tavalla kuin useimmat. Jos kuitenkin pelkäämme jatkuvasti virheitä, monet hienot asiat saattavat jäädä tekemättä.
Epäonnistumisia ei kannata säikkyä – kukaan ei kuitenkaan voi välttyä niiltä. En silti kiellä, etteikö minua jännittäisi tai hieman ahdistaisi jäljellä olevat pääsykokeet, sillä haluaisin jo kovasti päästä opiskelemaan korkeakouluun. Osaan kuitenkin tällä kertaa suhtautua mahdolliseen epäonnistumiseen eri tavalla kuin edellisinä vuosina. Olen nyt se tyyppi, joka nousee ylös ja kokeilee ensi kerralla uudestaan. Kenenkään elämä ei ole samanlainen kuin muiden, eikä meidän tarvitse tehdä asioita samassa järjestyksessä, saatika samassa tahdissa. Epäonnistuminen on enemmän kuin inhimillistä.
Haluan vielä loppuun jakaa neuvoja, joilla epäonnistumisen pelosta voi päästä yli. Minulla se on vienyt aikaa ja hyväksyntää sekä sen tajuamista, etten ole yhtä kuin suoritukseni. Minulle epäonnistumisten hyväksyminen on tarkoittanut sitä, ettei minun tarvitse osata kaikkea ja uskallan pyytää apua tarvittaessa. Toivon, että tulevaisuudessa rohkaistun tekemään vielä enemmän itseäni pelottavia asioita ja lähteä tavoittelemaan korkeinta potentiaaliani.
- Älä välttele epäonnistumisia – ota riskejä ja kokeile uusia asioita!
- Ole armollinen itsellesi.
- Kohtaa epäonnistumisen tunteesi, kirjoita ne esimerkiksi ylös.
- Salli itsellesi keskeneräisyys ja epävarmuus.
- Muistuta itsellesi, mitä jo osaat ja missä asioissa olet hyvä.
Ihanaa kesän alkua! <3