Katsaus kuluneeseen vuoteen – toteutuivatko tavoitteeni?

Muistatte ehkä postauksen, jonka kirjoitin tämän vuoden alussa – itseasiassa kyseessä oli vuoden 2020 ensimmäinen postaus. Siinä puhuin tavoitteista, joita asetin tälle vuodelle, ”kuitenkaan ottamatta niistä sen enempää paineita”. Toteutuivatko nämä tavoitteet lopulta ja jos toteutuivat, niin miten?

Ensimmäiseksi tavoitteekseni asetin, että halusin matkustella paljon. Kuten varmasti arvaattekin, tämä tavoite ei toteutunut sillä tavalla kuin halusin – emme päässeet poikaystäväni kanssa Pariisiin, saati yhtävieni kanssa Lofooteille Norjaan. Ehdin kuitenkin käydä maaliskuussa hyvän ystäväni kanssa Berliinissä, ennen kuin korona kiristi otettaan ympäri maailmaa.

Toinenkin tavoite liittyi matkusteluun, sillä halusin joko kielikurssille, au pairiksi tai reissata ilman selkeätä päämäärää. En kuitenkaan uskaltanut lähteä hoitamaan lapsia ulkomaille tai kielikurssille, sillä en halunnut ottaa sitä riskiä, että saisin koronan ja tartuttaisin sen läheisiini. Tämä tavoite jäi siis jonnekin tulevaisuuteen.

Kolmantena kirjasin haluavani korottaa yo-arvosanoja. Tämä onkin ensimmäinen tavoite, joka onnistui erittäin mallikkaasti – sain korotettua kaikkia yo-arvosanoja joita lähdin tavoittelemaan. En olisi voinut olla tyytyväisempi ja ylpeämpi itsestäni!

Yo-arvosanojen korottamisen jälkeen, olin valmistautunut kolmannen kerran hakemaan korkeakouluihin sekä vihdoin hyväksynyt ajatuksen, että on ihan ok jos en pääse tänäkään vuonna sisään. En tiedä johtuiko hyvä onneni tästä hyväksyvästä asenteesta vai korottamistani yo-arvosanoista (ehkä molemmista?), mutta pääsin kuin pääsinkin Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Tuo päivä oli ilonkyynelten täyteinen.

Viidenneksi pyrin selvittämään, mitä haluan tulevaisuudelta, miettimättä sitä kuitenkaan liikaa. Tässäkin tavoitteessa onnistuin suhteellisen hyvin, sillä olen saanut selkeytettyä asioita, joita haluan elämässäni tehdä ja mistä arkeni voisi mahdollisesti koostua: elämä kun on pääosin arkea, joten erityisesti siihen haluan panostaa. En kuitenkaan ole vieläkään varma, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä työkseni, mutta sekin on täysin normaalia ja ymmärrettävää.

Kuudenneksi, halusin stressata vähemmän ja ottaa enemmän aikaa itselleni – sain kyllä otettua aikaa itselleni monella eri tavalla, mutta se stressaamispuoli… Olen niin stressaaja-ihminen, että stressin vähentäminen on minulle kertakaikkisen hankalaa. Vaikka olenkin onnistunut viimeisen kahden vuoden aikana vähentämään turhaa huolehtimista huomattavasti, pystyn varmasti kehittymään tässä vieläkin paremmaksi. Jonain päivänä, pikkuhiljaa.

Seuraavaksi, halusin pyrkiä käyttämään vähemmän rahaa vaatteisiin ja ulkona syömiseen. Vaatteisiin tuli oikeasti käytettyä vähemmän rahaa tänä vuonna ja kun sitten pari kertaa ostin vaatekappaleita tai asusteita, tein harkittuja ostoksia ja panostin laatuun halvemman hinnan sijaan. Ulkona syöminen sen sijaan tuotti ongelmia – kahviloissa tuli käytyä useasti ja Wolttikin lauloi päästyäni opiskelemaan yliopistoon uudelle paikkakunnalle. Kuten olen aiemminkin maininnut, kahviloissa käymisestä en halua tulevaisuudessa luopua, sillä niissä opiskelu ja ajan viettäminen ystävien kanssa ovat minulle eräänlaista luksusta keskellä arkea. Wolttailun haluan joka tapauksessa jättää ehdottomasti vähemmälle.

Kahdeksantena kohtana oli tehdä enemmän sisällöntuotantoa ja luovia juttuja, mikä onnistuikin vuoden mittaan tasaisesti. Sisältöä tuli tuotettua enimmäkseen Instagramiin ja kesällä myös paljon tänne blogin puolelle – pääsin myös hetkeksi osaksi Milleniaalimediaa, ennen kuin yhteisö lopetettiin. Sain paljon positiivista palautetta ja ihania samaistumisviestejä puhuessani ehkä vähän aremmista ja rankemmista aiheista sekä blogissa että Instagramissa ja se onkin se syy, miksi kyseisistä asioista haluan puhua. On tärkeää, ettei omien ajatustensa ja tuntemustensa kanssa jää yksin, sillä monet meistä ovat kokeneet elämässään paljon esteitä ja vastoinkäymisiä – asioista puhuminen antaa ennen kaikkea tukea ja samaistumispintaa. Sitä paitsi, kaikenlaiset tunteet ovat normaaleja, eikä niitä pitäisi koskaan hävetä.

Yhdeksänneksi, minulla oli tarkoitus mennä ammattivalokuvaajan kuvattavaksi. Tämä tavoite oli lähellä onnistua, mutta kuvaaja, jonka kuvattavaksi olisin halunnut asuu Helsingissä ja koronatilanteen vuoksi en tehnyt hirveästi mieli matkustella Suomenkaan sisällä. Lisäksi kun lopulta menin Helsinkiin, aikatauluja oli hankala sovitella yhteen. Ehkä ensi vuonna?

Kymmenenneksi (huh miten paljon kohtia minulla on!), halusin organisoida arkeani paremmin. Tietyllä tapaa onnistuinkin tässä, sillä erityisesti yliopisto-opiskelun alkaessa, minulle oli helppoa herätä tiettyyn kellonaikaan opiskelemaan ja tekemään muita itselleni tärkeitä asioita. Vuoden mittaan, aloin kuitenkin arvostamaan myös päiviä vailla mitään suunnitelmia sekä ihan vain rentoa olemista. Totesin pitäväni järjestyksestä, mutta on hyväksyttävää olla myös tekemättä yhtään mitään. Enemmän armollisuutta siis itselleni!

Sitten onkin vuorossa eräs lempi tavoitteistani – halusin värjätä hiukseni vaaleiksi. Tämä onnistui heinäkuussa käytyäni Kuopiossa kampaajalla ja rakastin vaaleita hiuksiani! Hiukset ovat edelleen totta kai osittain vaaleat, mutta tällä hetkellä puolet lyhyemmät – kävin taas tämän kuun alussa leikkauttamassa huonot latvat pois. Sitä huonoa latvaa olikin aika paljon…

Vuoden alussa minulla oli suurena haaveena muuttaa isompaan kaupunkiin, esimerkiksi Turkuun, Helsinkiin tai Lontooseen. Nyt tuo haave tuntuu jokseenkin kaukaiselta, eikä se luonnollisesti edes toteutunutkaan. Asuttuani Joensuussa, kaipaan kuitenkin vähintään Kuopion kokoiseen kaupunkiin, jossa on enemmän tekemistä ja mahdollisuuksia. Sen takia esimerkiksi Turku tuntuisi edelleen sopivalta kaupungilta asua – Helsingistä en ole enää niinkään varma. Lontooseen voisin kuitenkin muuttaa milloin tahansa, sillä se on miljoonakaupunkina ihan oma maailmansa.

(Jo) kolmanneksitoista tavoitteekseni asetin liikkumisen aiempaa säännöllisemmin – tavoite onnistui käytännössä vasta vuoden loppupuolella, kun pääsin opiskelemaan ja tarvitsin arkipäiviin taukoa esimerkiksi lenkkeilemällä tai treenaamalla kotona. Salilla en ole käynyt puoleen vuoteen, yllätys yllätys koronan takia. Näin joululomalla liikkuminen on taas jäänyt, mutta tiedän, että kunhan onnistun vain aloittamaan, siitä tulee taas osa arkeani.

Neljästoista tavoite oli lukea vähän joka päivä. Rehellisesti sanottuna, tämä suunnitelma ei kyllä toteutunut. Mutta kuten ehkä edellisestä postauksestani huomasitte, sain joka tapauksessa luettua melkoisen määrän kirjoja kuluneena vuonna – siitä olen ainakin hyvilläni.

Seuraava tavoite oli syödä pääosin terveellisesti ja ennen kaikkea ravitsevasti. Tämä tavoite onnistui aika hyvin, vaikka wolttailtua tulikin yllättävän paljon. Tajusin ehkä sen vuoksi, että itsetehty kotiruoka maistuu minulle kaikista parhaiten ja tulee sitä paitsi paljon halvemmaksi, varsinkin näin opiskelijana.

Toiseksi viimeisenä tavoitteenani oli kasvattaa itsevarmuutta ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. Jos täysin totta puhutaan, olen edelleen melko epävarma persoona, joka ylianalysoi ja pohtii paljon muiden mielipiteitä – sen voi ehkä huomata osasta aikaisemmista tämän vuoden teksteistä. Muiden mielipiteistä välittäminenkin on asia, joka ei katoa heti pois sormia napsauttamalla. Mutta nyt vuoden lopussa, olen kuitenkin saanut omaksuttua edes jonkinlaisen välinpitämättömän asenteen minuun kohdistuvista ajatuksista. Loppupeleissä, elän pääosin itseäni varten, joten tärkeintä on, että teen itselleni arvokkaita ja tärkeitä asioita – toisten näkemyksistä välittämättä.

Viimeinen (!!) tavoite oli hieman suuripiirteisempi, sillä halusin ”löytää kotiin” ja tuoda takaisin ”toiveikkaan, luovan ja onnellisen Hennan”. Tässä viittaan pääosiin itseeni lapsena, jolloin en osannut murehtia oikein mistään. Totuus joka tapauksessa on, että en ole enää lapsi, ja on luonnollista huolehtia ja ajatella asioita aiempaa syvällisemmin. Olin kuitenkin vuoden alussa jokseenkin allapäin, sillä korkeakouluun pääsy ja tulevaisuus ahdistivat minua turhankin paljon. Siksi halusin tavoitella rennompaa, onnellisempaa ja kaikin puolin parempaa itseäni. Tänä vuonna oivalsin, että kaikista oleellisinta on hyväksyä itsensä tällaisena kuin on, koska vain silloin pystyy olemaan kaikista onnellisin. Ahdistavaan olooni sain onneksi apua muun muassa MIELI ry:ltä, Sihdistä sekä rohkaistuin vihdoin aloittamaan mielialalääkkeet. Vuodenvaihteen jälkeen näiden lääkkeiden jatkoa pohditaan ja voi olla, ettei minun pian tarvitse enää käyttää niitä. Mutta jos tarvitsee, sekin sopii minulle hyvin.

Mitäs sitten ensi vuonna?

Voin ainakin sanoa, etten tule asettamaan näin paljon tavoitteita ensi vuodelle, vaikka näissä pärjäsinkin. Kun pohtimiani tähtäimiä katsoo näin jälkikäteen suurennuslasin avulla, olen joissain kohdissa vaatinut itseltäni aivan turhan paljon. Taidan siis miettiä itselleni vain muutaman pääteeman, joihin haluan tulevana vuonna keskittyä.

Huomasin muuten toissa päivänä Instagramissa @eramaanrunoilija julkaisun, joka pysäytti minut paitsi miettimään tätä tekstiä, myös jälleen kerran elämää. Julkaisun pääajatus oli, että mitä jos elämän tarkoitus on vain elämä itsessään? Ilman mitään suurempia tavoitteita ja jahtaamista? Ihan vain tämän kaiken suuren ja ihmeellisen läpi kulkemista, päivä kerrallaan?

Se jos jokin kuulostaa hyvältä.