Unelmoinnin tärkeydestä

Oletteko kuulleet niitä ihmisiä, joiden mukaan unelmointi on pelkkää huuhaata ja ihmiset jotka unelmoivat eivät lopulta saavuta elämässään yhtään mitään? Tai lukeneet niitä tutkimuksia, joiden mukaan ihminen ei tarvitse unelmia? Mitä mieltä itse olette tästä?

Päätin tarttua aiheeseen istuskeltuani eräänä iltana tätini ja hänen miehensä kanssa kotikaupunkini baarin terassilla. Tätini mies sanoi suurinpiirtein näin: ”Tulevaisuudessa ei ole väliä mitä työtä tekee, kunhan itse pitää kyseisestä työstä. Aina kannattaa unelmoida ja hakea kokemuksia, matkustella sekä nähdä, mitä tuolla muualla on. Jos yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.” Siinä vasta positiivinen elämänasenne! Kyseinen keskustelu sai minut pohtimaan, mistä minä olen joskus unelmoinut, mistä unelmoin tällä hetkellä ja kuinka voisin unelmani saavuttaa.

Pienenä unelmoin olevani joko toimittaja tai opettaja, asuvani isossa maatalossa maanviljelijän kanssa, saavani monta lasta sekä matkustelevani paljon. No, enää en unelmoi urasta lehmien parissa, enkä välttämättä kovin monesta lapsestakaan. Mutta toivon matkustelevani edelleen ja ehkä jopa asuvani jonkin aikaa ulkomailla! Olen unelmoinut myös valokuvaajan ammatista ja valokuvaus on edelleen lähellä sydäntäni. Voi olla, että lähden joskus hankkimaan itselleni tutkinnon siihen liittyen.

Nykyään unelmoin mm. lentolupakirjasta, opiskelusta yliopistossa, kauniisti sisustetussa asunnosta, kehittymisestä valokuvaajana, reissusta Afrikan safarille ja Pariisiin… onhan näitä! Kaikilla ei välttämättä ole tiettyjä unelmia, mikä on myös täysin ok. Ne voivat tulla esiin vasta myöhemmin elämässä, toisilla ehkä eivät koskaan. Toisinaan unelmat löytyvät sattumalta tai itselleen asetetuista tavoitteista muotoutumalla. Ajan kuluessa jonkun itselleen mietityn unelman tilalle voikin tulla uusi unelma. Itse koen unelmoinnin tärkeänä, sillä unelmat ajavat meitä elämässä eteenpäin ja niiden saavuttaminen kasvattaa meitä ihmisinä.

Uskon, että olette kuulleet sanonnan:

Don’t call it a dream, call it a plan.

Unelmien toteutumisessa tärkeää on tehdä suunnitelma tai edes ajatella, kuinka unelma olisi mahdollista toteuttaa. Jos esimerkiksi haluat yliopistoon, lukion käyminen ja ylioppilastutkinnon saaminen on lähes välttämätöntä, tai ainakin sisäänpääsyä helpottava asia. Toivoessasi reissua ulkomaille sinun täytyy kerätä rahaa jotta voit rahoittaa matkasi. Jos unelmasi on tulla kirjailijaksi, voit aloittaa kirjoittamalla blogia muutaman kerran viikossa. Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, että unelmat todella vaativat työtä, eivätkä ne synny yhdessä yössä.

Monien unelmat tyssäävät heidän omiin ajatuksiinsa sekä muiden ihmisten mielipiteisiin. Olen itsekin ajatellut useasti, etteivät unelmani ole mahdollisia tai en ole tarpeeksi fiksu pystyäkseni toteuttamaan niitä. Mutta jos muutkin ovat pystyneet, miksi en minäkin? Ei ole väliä kuinka hulluilta ja suurilta unelmasi tällä hetkellä kuulostavat. Toisinaan täytyy vain olla rohkea, miettimättä liikaa sekä lähteä rohkeasti jahtaamaan unelmiaan. On tärkeää antaa unelmoinnille edes vähän aikaa joka päivä. Näin pääset lähemmäksi onnea ja omannäköistä elämää. Unelmointi antaa energiaa ja toivon, että sinäkin unelmoit.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *