Mistä mä tänään kirjoitan. Mulla ei oo mitään sanottavaa.

Te tiiätte musta kaiken. Keitin kahvia ja nyt soi Elton John. Mietin isää mitä hän tekee. Kuunteleekohan sekin musiikkia. Mä en tiedä miksi mietin häntä. Varmaan tää rakkaus häntä kohtaan on niin vahvaa.

Mä haluaisin olla ku äitini. Äiti on mun roolimalli. Totuus on se, että mä oon varmaan aika erilainen pohjimmiltani. Itken kaikelle ja oon herkkis. Äiti saavuttaa aina kaiken eikä pelkää sanoa mitä mieltä on. Mulla ei oo mitään, mitä tahtoisin saavuttaa, mutta tahtoisin olla yhtä vahva luonteeltani. Vahvuus ei ole kirosana, mutta ihmettelen syvästi mistä se sisäinen vahvuus tulee. Ihan mieletöntä.
Äiti luki mulle lapsena elokuvien tekstityksiä. Hankki Bratz-nuket. Hankki mulle kuulolaitteet. Siitä olen varmaan aina katkera, siitä totuudesta, että tarvitsen kuulolaitteita, mutta nolottaa myöntää, että elämä on aika siistii näitten vempeleiden kanssa. Harmittaa, että tarvitsen niitä. Nyt kun saisin itsevarmuutta kantaa niitä ilman, että häpeän asiaa.

Mulla oli eilen ihan outo päivä…
Kuuluuko sitä ihmisten siirtyä elämässään eteenpäin, kun läheinen lähtee? Minusta sitä rakkautta saa antaa. Eihän se mene hukkaan. Tästä saa olla eri mieltä kanssani. Mut minä uskon vahvasti siihen, että se rakkaus ei mene hukkaan, ja jos menee, et sinä ’menetä’ siinä mitään. Rakasta vaan. Ehkä ne elää sydämessä, ehkä ne elää, mistä me se tiedetään. Joten saat puhua kuolleille läheisillesi minun puolestani. Minä puhuin eilen ja varmaan puhun edelleen. En osaa päästää irti, mutta en tiedä kuuluuko sitä päästää irti. Sitä voi mennä hautaansa kaivaten rakkaitaan, kipeäähän se tekee, mutta eikö se ole oikein jatkaa vaan rakastamista?

Täällä kuuluu itkeä kaikelle ja minä en jaksa itkeä. Tulen varmaan aina olemaan itkijä. Pitäisi ottaa se ammatikseni. Paljonkohan mulle maksetaan.
Mulla ei oo ammattia. Tuleekohan musta mikään…? Luovuin insinöörinopinnoistani ja olen siitä aika varma. Voi olla, että tulen katumaan sitä, sillä vanhempana on entistä vaikeampaa saada töitä ilman ammattia…mutta mietin, jos kouluttautuisin mihin vaan. Ne ottaa mut, kai? Musta varmaan olis insinööriks, mutta sisimmässäni tiedän, etten oo insinööri-ihminen. Tai sit se on sen vastuun pakoilua, etten halua tehdä päättötyötä. Mä en oo yhtään looginen ihminen, joka sais aikaan tieteellistä tekstiä. Näette sen varmaan tästä. Ennemmin kirjoitan päiväkirjablogia kuin edistän tiedettä. Ehkä mä edistän yhteiskuntaa jollain muulla tapaa. Nyt teen elektroniikkalaitteita.

Mitä mä teen. Pitää mennä töihin? Menen ihan mielelläni, mutta joskus työarki puskee päälle. Se työn todellisuus. Yksinkertaisesti teet asioita mitä et haluaisi tehdä. Se on harmillista. Onko mulla vaan sellainen työ? Varmasti joillakin on työ, mitä tekee ihan mielellään, mutta minä ajattelen sen niin, että elämä on tehty nautittavaksi – kuluta se ihan miten sä haluat. Tietty rahaa pitää saada jostain, bakteeritkin teki työtään aikojen alussa kun niiden piti saada ravintoa ja samaa tehdään mekin. Tää nyt oli jostain sfääreistä vedettyä, mutta tajuatte mitä tarkoitan.

Mä tykkäsin kirjoittaa novelleja lapsena. Nolottaa mitä kaikkea mä kirjotin, mutta se oli rakkaudenkaipuuta. Nolottaa. Mut se oli kivaa. Täytyy olla masokisti tai jotain. Mä oon ihan alasti näiden novellien kanssa. Ei musta kirjailijaa tuu. En mä saa niitä tarinoita loppuun, sillä se on aikamoista työtä koittaa keksiä juonenkäänteitä ja kiinnostavia juttuja. Ei se oo kirjoittajillakaan helppoa, hei. Kunnioitan sitä, miten ne puurtaa ja miettii. Se tuntuu pieneltä, mutta koitas itse keksiä tarinoita mikä ei ole kopio jostain. Kaikki on jo melkein keksitty.

Mä joskus istun kotikerrostaloni kalliolla polttelemassa tupakkaa ja kattomassa maailmaa. Siitä saa jotain rauhaa. Viime sunnuntaina lukitsin itseni ulos asunnosta ja käppäilin sinne. Aurinko paistoi. Olin ulkona polttamatta. Oli aika hieno kokemus. En mä varmaan uskalla olla polttamatta ja katsoa maailmaa ilman tupakkaa. Ehkä makukysymys.
Tiedän, että vanhemmat ei tykkää kun poltan. Ehkä mä luovun. Hyväksyin sen, että olen koukussa, mutta nautin siitä. Elämä on kyllä kaunista ilmankin…Pariisissa istuin jossain kulmaravintolassa ja katselin elämää…se oli jotenkin esteettinen kokemus. Istut vaan ja katot kun muut menee menojaan.

Nyt tajuan mistä ne puhuu, kun puhutaan siitä, että mietit aina seuraavaa tupakkaasi. Säälittävää, mutta en edes huomannut sitä kuin vasta nyt. Se tuli jotenkin itsestään.

Pitäisi mennä töihin! Tiiätteks, että mä olin rasavilli lapsena. Tai en omannut käytöstapoja. Sanoin joskus pahasti ihmisille, ja tarkoitin niitä, tietämättä miltä sellainen tuntuu. Menin omia menojani. Olen nykyään erilainen, niin mä luulen. Ajatuksia en saa ruotuun, mutta yritän. Ehkä ensin tulee huono ajatus ja sitten hyvä. En tiiä. Adjektiiveja ja sanoja on keksitty, mitkä satuttavat. Yritän luopua kaikesta, mikä voisi vähänkään satuttaa. Yritän aika kovaa. Se menee varmaan jo absurdismin puolelle, mutta olen sinut sen kanssa. Minusta on ihana olla tälläinen, vaikka pinnan alta löytyy se ihmismäisyys etten aina jaksa. Oon yks herrasmies. Aina kaunistelemassa lauseita.

Mistä mä kirjoitan vielä? Pitäisi tallustella bussipysäkille. Päivä lähtee taas rullaamaan. Hyvää päivänjatkoa kaikille.

Hitsit ku en jaksa tätä. Pidän vapaapäivän töistä keskellä viikkoa, kun tarvitsin paussin töistä. Henkisesti puhti loppui. Tänään olen sitten hengitellyt heroiinisavuja. Oon ihan mielenvikainen, että naurattaa.

Mulla on hauskaa seuraa. Nyt kun kirjoitan tästä, niin onni katoaa. Juon kahvia ja kuuntelen musiikkia, käyn pihalla hengittämässä harmaata savua keuhkoihini ja nyt kuuntelen mainoksia. Kuuntelen musiikkia, tietenkin Juice Leskistä. Mä en tiedä, mistä tää rakkaus hänen tuotantoaan ja häntä kohtaan tulee. On varmasti ylimielistä ajatella, että rakastaisin häntä kokonaisena ihmisenä, koska en tiedä hänestä kaikkea mitä hän on tehnyt. Mutta se minkä näen tai olen kuullut, hän on hieno ihminen. Ja kaunis. En ymmärrä, miksi arvostan niin paljon. Enhän ole lukenut kirjaakaan kokonaan. No, ehkä se on tulevaisuuden projekti. Luen hänen kirjaansa pikkuhiljaa. Olen huono lukemaan kirjoja.

Toni istuu vieressäni. En tiedä mitä se tekee, mutta tarjosin kahvia? Hemmetti kun se on niin vaikeeta rakastaa häntä, kun kaikki muu vaatii rakkautta. Kai ne muut ihmiset. Mä oon vetäny heroiinia, kun kuvittelen tälläsiä. Saa naurattaa. Helv, ku kaikki on tullu tänne. Omassa mielikuvituksessani mun luona käy menneet ihmiset. En osaa päästää irti, ja ei sitä kai kuulukaan.

Sinänsä toivon, että ihmiset olisivat kuolleita, jotta eivät näkisi miten hävettäviä me ollaan. Hävettää omasta puolestani millainen olen. Olen sisältä kamala, paha. Yritän saada sen hyväksi! V**tu kun kaikkia pitäisi muistaa. Kaikki ansaitsevat muistamista. Tai eivät ehkä kaikki, mutta en pysty jokaista muistamaan.

Isä on suorittanut opintoja ja sai opinnot loppuun. Olen iloinen hänen puolestaan. Hän on nyt sairastellut, heti kun sai seminaarin loppuun. Saa nyt ottaa rennosti, vaikka on flunssan kourissa. Toivottavasti paranee!

Äiti on saanut kissanpentuja kaupaksi. Keksi hauskat nimetkin kissoille! Yhden nimi oli Peukaloinen. Haluaisin sen nimisen lemmikin. Ei siis nyt, enkä varmaan milloinkaan, mutta jos lemmikin hankin niin sellaisen sympaattisen nimen haluan sille. Peukaloinen.

Mitäs mä keksin vielä? En käy Facebookissa, enkä kyllä missään muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Mikä mua viiraa. Tiktok, Instagram, Yle, Iltalehti, kaikki jäi. Mä en lue enää mitään. Redditissä en käy. Olenkohan niin täynnä omaa rauhaani, etten kaipaa muuta. Mä vaan istun kotikerrostaloni kalliolla ja nautin ilmasta. Enemmän oleilen kotonani ja joskus soittelen ihmisille. Se onkin aikamoinen vastuu, pitää huolta lähimmäisistään. Minulle yhteydenpito on jostain syystä työtä.

Lotta ja Rasmus saivat lapsen. Poika sai ihanan nimen. Reimo. Odotan tapaamista. Rakkautta heille. Heillä on varmasti ihanaa lapsiarkea. Tarkoitan sitä. Lotasta on ihanaksi äidiksi, ja Rasmuksesta tulee varmasti loistava isä!

Mitäs omaa kertoisin? En ole Milkkuun ollut yhteydessä. Hävettää vähän, mutta tiedän itseni – olen huono pitämään yhteyttä. Mulle saa soittaa ja tekstata, niin en vastaa. Pitäisi muuttaa tapojaan…yrittää ainakin. Aina ei jaksa.

Hi*to kun kuuntelen Bee Geesiä. Riittää jo tää discomusiikki. Mä en tiedä miks mä kuuntelen niitä niin paljon. Minä en tykkää. Disco on jostain syystä merkillistä. Bee Geesissä on jotain. En kaikkea tuotantoa kuuntele, mutta joitakin biisejä ja niitä liikaa. Varmaan vähän sama kaikessa musiikissa mitä kuuntelen. Toistan Motörheadia, Lana Del Reyta ja tätä. Ja Juice Leskinen, obviously. Mun turvamusiikkia. Saisin kuunnella muutakin. Queeniakin kuuntelen silloin tällöin.

Mutta mitä mä tälläsestä kirjotan, kun ei kiinnosta. Mulla ei resurssit riitä kaikille. Silleen toivon, että olisin yksin, Tonin kanssa. En tarkoita sitä pahalla. Seura väsyttää. Joskus haluan olla yksinkin. Vai haluanko. Tonikin väsyy minuun. Taustalla soi Sam Cooke.

Suomen rajat auki. Kaikki saa muuttaa tänne! Miten mä saan mun kannan näkymään eduskunnassa? Tänne Suomeen saa tulla kaikki. Kaikilla on oikeus asua täällä. Me suomalaiset ollaan niin täynnä itseämme ja etuoikeutettuja, että harmittaa. Kuuntelin tossa Eppu Normaalin ’Afrikka sarvikuonojen maa’ ja Irwin Goodmanin (sanoitukset tehnyt Vexi Salmi) ’Mutakuono ja lakupelle’. Paska nimi biisille. Mutta kanta tuli heiltä selväksi. Tänne kaikki. Vexillä ja Irwinillä on niin kauheasti sanottavaa, etten saa selvää mitä kaikkea ne ajaa takaa. Puhuvat siitä, kuinka meillä on niin paska hallitus ja heidät pitäisi erottaa. Oon kyllä samaa mieltä siitä, että yhteiskunnasta vois muodostaa paremman. Otetaan velkaa, otetaan tänne ihmisiä ja tehdään uusi Suomi. Hyvinvointivaltio. Eikö raha oo vaan tehty kulutettavaksi? Sitähän ne tekee saatana aina lisää. Nyt tulee sensuroimattomia kirosanoja, mutta menköön. Joskus teeskentelen neitiä – yritän olla kiroilematta.

Kuuntelen Sam Cookea ja hävettää. Tummaihoisia on kohdeltu koko historian todella huonosti. Hävettää ihan saatanasti. Jos mä saisin jonkun perinnön tänne jättää (kuvittelen vaan), niin se olis, että Suomeen saa tulla kuka vaan. Täällä on kylmä, kallista ja todella sisäänpäinkääntynyttä kansaa, mutta meillä on mahdollisuus ehkä parempiin elinolosuhteisiin?

Uskontoon en haluaisi ottaa kantaa, vaikka olen vakaumukseltani uskonnoton. Suomi saisi olla uskonnoton maa, tai täällä voisi olla uskonvapaus – ei virallista uskontoa. Uskonnoksi utopia. En muuten ryhdy kansanedustajaksi. Nope. Taidan vaan ottaa enemmän kantaa keskusteluissa ja yritän pitää puoliani väittelyissä. Olen huono pitämään kantaani, kun annan muiden vaikuttaa mielipiteisiini. Yritän ymmärtää kaikkia. Saisi riittää. Alan ’kapanjoimaan’ hippimaailmaani, jos pystyn.

Olen ihan omassa rauhassani, kun kirjoitan. Hitsit, kun tää rauha loppuu aikanaan, kun lopetan tän tekstin. Ja tää päiväki loppuu aikanaan. Taas joudun töihin. Se on ihan hyvä. Mussa on jotain masokistin vikaa? Rahaa on pakko saada! Jätin opinnot kesken eikä harmita yhtään. Varmaan tulevaisuudessa harmittaa, kun ei rahat riitäkään mihinkään. Mutta mietin sit tulevaisuudessa kouluttaudunko johonkin. Työ vaan on jotain, mitä en mielelläni tekis? Kuka sitä tekis. Te tahdotte olla vapaita?

Nyt saa riittää skriivaus. Seuraavaan kertaan!