Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde

Lahden Kaupungintatterin Jekyll & Hyde
Lahden Kaupunginteatteri, Jekyll & Hyde, Joel Mäkinen. Kuva: Aki Loponen.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde sai minut ja lapsuudenystäväni lähtemään viime keskiviikkona teatteriretkelle Lahteen. Hyppäsimme Helsingistä iltapäivällä autoon ja jutellessa matka pimeyden ja sateen läpi hujahti nopeasti. Totesimme, että Lahti on yllättävän lähellä. Esityksen jälkeen ehdimme myös hyvin yöksi kotiin. Liput esitykseen sain Lahden Kaupunginteatterilta.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde
Lahden Kaupunginteatteri, Jekyll & Hyde, Anna-Sofia Tuominen ja Joel Mäkinen. Kuva: Aki Loponen.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde on toisinto Frank Wildhornin säveltämästä hittimusikaalista, jonka laulut ovat varmasti monille tuttuja – ellei suoraan ulkomuistista, niin viimeistään laulut kuullessan katsoja tunnistaa melodiat, joista kuultaa mahtipontisena läpi 1980-luvun henki. Henry Jekyllin ja Edward Hyden kaksoisroolissa nähtiin Joel Mäkinen, joka kantoi kokonaisuuden harteillaan tyylikkäästi. Ero kahden hahmon välillä tehdään hiuksilla, asulla ja eleillä, mutta erityisesti minua viehätti se miten Mäkinen muutti äänensävyään vaihtaessaan Jekyllin ja Hyden roolien välillä. Kummankaan hahmon ääni ei ollut teeskennelty tai karakteerimainen, vaan pikemminkin Hyden ääni oli sävyltään tummempi kuin Jekyllin. Toinen positiivisella tavalla kokonaisuudesta esiin nouseva hahmo oli Miila Virtasen näyttelemä Lucy, prostituoitu joka rakastuu tohtori Jekylliin ja päätyy herra Hyden leikkikaluksi. Virtasen energia ja ääni toimivat vastapainona Mäkisen Jekyllille ja Hydelle muuten jokseenkin epätasaiseksi jäävän ensemblen joukossa.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde
Lahden Kaupunginteatteri, Jekyll & Hyde, Miila Virtanen ja Tomi Enbuska. Kuva: Aki Loponen.

Sekä minulle että seuralaiselleni Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde toi mieleen lapsuudessamme 80-90-lukujen taitteessa nähdyt musikaalit ja teatteriesitykset. Kokonaisuudessa oli nostalgiaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Olen pohtinut asiaa paljon esityksen jälkeisinä päivinä. Kyse ei ole esiintyjien tai suunnittelijoiden lahjakkuudesta tai osaamisesta. Liki läpisävelletyn musikaalin musiikki soi kuten odottaa saattoi ja näyttämöllä nähtiin upeita yksittäisiä suorituksia, näyttäviä näyttämökuvia, mutta myös epätasaisuutta, suunnan puutetta ja joitakin helposti anteeksi annettavia kömmähdyksiä.

Olen taipuvainen painottamaan ohjaajan vastuuta kokonaisuudesta. Ohjaajan velvollisuus on vastata taiteellisesta kokonaisuudesta niillä resursseilla, joita hänellä on käytettävänään. Itselleni jäi tunne, että ohjaaja Jukka Keinonen ei tällä kertaa onnistunut käyttämään ensemblen koko potentiaalia. Esityksen teemat pyörivät ihmismielen pimeiden puolien, idealismin ja sivistyksen sekä sisäisten maailmojen ympärillä. Suurella näyttämöllä kuitenkin tarvitaan toimintaa, vahvaa tahtotilaa ja suuntaa, muuten sisäisten maailmojensa parissa kamppailevat hahmot jäävät katsojille etäisiksi. Tässä kohtaa korostuu ohjaajan osuus, jotta suuri joukko näyttelijöitä ja tanssijoita saadaan toimimaan yhdessä tavalla joka välittää energian ja toivotut teemat yleisölle asti ilta toisensa jälkeen.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde
Lahden Kaupunginteatteri, Jekyll & Hyde, Miila Virtanen ja Joel Mäkinen. Kuva: Aki Loponen.

Kaksi kertaa Jekyll & Hyde

Marraskuu on ollut minulle tänä vuonna varsinainen Jekyll & Hyde -kuukausi. Kuun alussa näin Kansallisbaletissa Val Caniparolin Jekyll & Hyde -baletin ja nyt kuun puolivälissä Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde -musikaalin. Kun näkee kaksi samaan tarinaan pohjaavaa esitystä näin lähekkäin toisiaan, on suuri houkutus vertailla esityksiä toisiinsa. Pyrin kuitenkin välttämään vertailua, sillä kyseessä on kaksi eri talojen ja eri taidemuotojen puitteissa toteutettua itsenäistä teosta, joilla ei tässä tapauksessa ole muuta yhteistä nimittäjää kuin katsoja. Baletin ja musikaalin juonissa on taiteenmuotojen erilaisuudet poislukien tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta myös merkittäviä eroja mm. painotuksissa ja tarinankuljetuksessa. Täytyy kyllä myöntää, että esitysten näkeminen on saanut aikaan houkutuksen etsiä käsiini myös Robert Louis Stevensonin pienoisromaani, jota en ole aiemmin lukenut.

Jekyll & Hyde on tarinana sopinut erinomaisesti marraskuuhun. Minulla on ollut tänä vuonna henkilökohtainen missio muuttaa asennettani marraskuuta kohtaan. Siinä missä aiemmin olen ajatellut marraskuuta lähinnä inhottavana märkänä, kylmänä ja pimeänä, päätin koettaa miltä marraskuu tuntuisi jos katsoisin sitä pikemminkin dramaattisena ja vähän mystisenä. Jäkimmäiseen näkökulmaan kauhuromanttinen Jekyll & Hyde sopii erinomaisesti. Ja ainakin Helsingissä jopa marraskuun sää on on ollut kuin Jekyll ja Hyde: toisinaan kirkas ja lempeän aurinkoinen, toisinaan piiskaavan tuulinen ja sateinen ja iltaisin kaupunkin kietoutuu sakeaan pimeyteen, joka näkökulmasta ja mielialasta riippuen voi olla joko hellä tai uhkaava.

Lahden Kaupunginteatterin Jekyll & Hyde
Lahden Kaupunginteatteri, Jekyll & Hyde, Joel Mäkinen. Kuva: Aki Loponen.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *