Korona ajoi kulttuurialan kriisiin

Miten kirjoittaa kulttuuriblogia, kun korona-epidemia sulki teatterit, museot, konsettisalit ja kirjastot? Miten kirjoittaa kulttuuriblogia, kun kaikki suunnitellut postausten aiheet peruutettiin? Miten kirjoittaa kulttuuriblogia, kun perheeni molempien tienaavien aikuisten työt peruttiin ja ahdistaa? Kahden viikon ajan olen yrittänyt sopeutua tilanteeseen ja miettiä paitsi perheeni arkea uudelleen myös sitä, miten Miten ihanaa -blogi voisi jatkaa koronasta huolimatta. Taloudelliset menetykset ei kosketa vain minun perhettäni tai teatterialaa, vaan tilanne on sama kautta koko taide- ja kulttuurialan. Kulttuurialan menetykset lasketaan miljoonissa euroissa. Korona saattaa johtaa pahimmillaan paitsi henkilökohtaisiin myös kulttuurilaitosten konkursseihin.

Kun koulut suljettiin ja luin listaa kriittisistä aloista, joilla työskenteleviä kutsuttiin töihin jopa loma-ajoista joustaen, ja joilla työskentelevien lapset yhä menisivät kouluun, jotta vanhemmat pääsisivät toteuttamaan merkittävän tehtävänsä yhteiskunnan hyväksi, tunsin tyhjyyden syvällä sisimmässäni. Listalla ei ollut yhtäkään kulttuurialan työtä. Kulttuurialan, jonka varaan perheeni toimeentulo varaa. Kulttuurialan, jonka palveluksessa minä, puolisoni ja suurin osa ystävistämme työskentelee. Kulttuurialan, jota rakastan koko sydämestäni. Jo silloin arvasin, että julkiselta taholta on turha odottaa tukea taide- ja kulttuurialan kriisiin. Meidät suljettiin, kiellettiin. Meille kerrottiin, ettemme ole tärkeitä. Se sattui. Kohtaaminen, asia, mikä sai minut jo lapsena rakastumaan teatteriin, on se, mitä nyt täytyy välttää.

Kulttuurialan menetykset miljoonia euroja

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton (TEME) puheenjohtajan Atro Kahiluodon mukaan varovainen arvio taide- ja kulttuurialan menetyksistä on 100 miljoonaa, josta teatterin ja esittävien taiteiden osuus on noin 50 miljoonaa. Taidelaitokset on suljettu hallituksen nimenomaisella päätöksellä, mikä johtaa etenkin voittoa tavoittelemattomat toimijat hankalaan tilanteeseen, sillä ilman voittoja ei tarvittavaa taloudellista puskuriakaan voi olla. Valtion taidesektorille suuntaama 1,5 miljoonan tukipaketti on auttamatta liian pieni.

Teatterin tiedotuskeskus TINFO, joka hallinnoi Suomen teatteritilastoja, on laskenut vuosien 2018 ja 2019 materiaaleihin perustuen, että jokainen viikko, jolloin teatterit on suljettu, tuottaa 1,7 miljoonaa euroa tappiota. Kevätkausi on merkittävää aikaa teattereiden budjetin kannalta. Pääsylipputulot muodostaa tärkeän osan alan tuloista. Teattereita on sekä valtion rahoituksella tuettuja ns. vos-teattereita että valtion avun ulkopuolelle jääviä ns. lainsuojattomia teattereita. Lipputulojen osuus koko budjetista vaihtelee teattereittain noin 15% aina liki 60%. Tässä kohtaa lienee hyvä huomauttaa, että pienimpiä prosenttiosuuksia lipputuloilla toimintaa rahoittavia teattereita ovat haja-asutusalueella olevat kaupunginteatterit, joiden tehtävä on mahdolllistaa teatteritaiteen saatavuus myös kasvukeskusten ulkopuolella asuville. Teatteri on vahvasti työntekijävetoinen ala. Tämä tarkoittaa sitä, että esityksiä valmistakseen teatterilla työskentelee valtava määrä ihmisiä sekä taiteellisella, hallinnollisella että teknisellä alueella. Teatterialan ahdinko koskee suoraan tuhansia ja tuhansia työntekijöitä, sekä kiinnitettyä henkilökuntaa että vierailijoita. Yt-neuvottelut on aloitettu useissa teattereissa ja lomautuksistakin on jo ilmoitettu.

Taidealan työntekijöiden tilanne

Henkilökohtaisella tasolla tilanne merkitsee taiteilijoille ja taidealan työntekijöille peruttuja töitä: peruttuja keikkoja, kuvauksia, näytöksiä ja niin edelleen. Monia teatterialan töitä ei voi tehdä etätyönä. Itse ainakin olen kiitollinen siitä, ettei kotonamme liehu eri esitysten hahmot – se ei tekisi hyvää meistä kenenkään mielenterveydelle. Ikävä kyllä alalla useista töistä maksetaan nimenomaan toteutuneen työn perusteella. Työehtosopimuksissa on joitakin reunaehtoja, mutta niitäkin voidaan monessa tapauksessa kiertää työsopimuksiin merkityillä force majeur -lausekkeilla. Osa töistä ehkä siirtyy ja osa joudutaan perumaan kokonaan.

Siinä missä osa taiteilijoista on eristäytynyt kotiin, on joissakin paikoissa jatkettu töitä tavalla tai toisella. Näyttämötaiteen alalla monet työt kuitenkin edellyttävät läheistä kontaktia työntekijöiden kesken olipa kyse sitten harjoituksista, kuvauksista tai vaikka pukusovituksista. Työturvallisuuden takaaminen epidemiatilanteen vaatimalla tasolla on vaikeaa ja työntekijät ovat joutuneet ottamaan yhteyttä liittoon ja ministeriöön huolestuttuaan siitä, miten työ on järjestetty. Suoraan työstä kieltäytyminen voi olla vaikeaa tai jopa juridisesti mahdotonta, ja voi henkilökohtaisin suhteisiin ja henkilön maineeseen pohjautuvalla alalla pahimmillaan johtaa töiden menetykseen tulevaisuudessa.

Kuinka pitkät ovat kriisin vaikutukset?

Voimme vain spekuloida kuinka pitkään kriisin jäljet näkyvät taidealan toiminnassa tai taidealalla työskentelevien henkilökohtaisessa taloudessa. Epäilen, että vaikutukset tulevat olemaan suuremmat kuin nyt toivomme niiden olevan. Monet tulevat varmasti vaihtamaan lopulta alaa kokonaan ja jo ennestään kova kilpailu mahdollisesti vähentyneistä töistä tulee kiristymään. Loppujen lopuksi suurin vaikutus lienee sillä kuinka kauan tämä seisahtunut tilanne kestää: Nähdäänkö Suomessa kesäteatteria tai pidetäänkö festivaaleja ensi kesänä? Pääsevätkö teatterit avaamaan syyskauden 2020 normaalisti? Ja lopuksi, milloin yleisö löytää tiensä takaisin teattereiden katsomoihin pitkän julkisten kohtaamisten välttelyn jälkeen?

Koronakriisin voittajia on suoratoistopalvelut, some ja viihdetehtaat. Sähköisiä yhteyksiä pitkin kulkevaa unohdusta ja eristäytymistä. Etsimme iloa tekniikan tuomista mahdollisuuksista unohtaa yksinäisyytemme ja haudata muuttuneesta tilanteesta johtuva ahdistuksemme. Minä en kuitenkaan usko tämän tappavan teatteria! Teatterin kuolemaa on povattu jo satoja vuosia. Teatterin piti jäädä elokuvan jalkoihin ja viimeistään suoratoistopalveluiden piti haudata lopullisesti ihmiset koteihinsa ja jättää teatteri kuolemaan. Miksi lähteä kotoa, jos viihteen saa luokseen napin painalluksella? Teatteri ei kuitenkaan ole kuollut, eikä kuole nytkään. Ehkä katsomme striimattuja näytöksiä ja tallenteita. Luovat ihmiset keksivät aina tapoja tuoda taiteensa esille, vaikka olisivatkin kotiin sujettuina. Myös taiteilijat osaavat painaa nappia – REC. Muuttaako tämä teatteria? Ehkä, mutta ei kokonaan.

Sähköiset palvelut ei pysty korvaamaan kohtaamista ja läsnäoloa. Ja juuri siitä teatterissa ja näyttämötaiteissa on kysymys. Siitä miten koko katsomo hengittää yhtä tahtia esiintyjien kanssa. Siitä, miten näyttelijän tai laulajan tunne välittyy katsojaan tai miten peilisolumme reagoivat tanssijan liikkeeseen. Jokainen, joka on joskus ikävöinyt matkoilla olevaa rakastaan, tietää ettei puhelu paljoa lievitä ikävää eikä korvaa syleilyä. Läsnäolo ei kulje linjoja pitkin eikä tallennu kameraan. Se, joka on kuullut orkesterin soivan oopperasalissa ja tuntenut laulajan äänen värähtelyn kehossaan, joka on tuntenut ihokarvojen nousevan pystyyn ja tunteiden muljahtavan vatsanpohjassa näytelmän aikana, tietää ettei näyttämötaide voi koskaan kuolla, ettei sille löydy korvaajaa.

Postauksen kuvituksena kuvia, jotka olen ottanut töiden lomassa; harjoitussalista, näyttämöltä, sivunäyttämöltä ja katsomosta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *