Once on hetkiä ja kohtaamisia musiikissa
Muistan huomanneeni Once -musikaalin ensimmäisen mainoksen kävellessäni Mannerheimintiellä. Seinän kokoista mainoslakanaa oli mahdoton olla huomaamatta. Totesin silloin seuralaiselleni, että tämän minä haluan nähdä. Toiveeni täyttyi viime keskivikkona, kun astelin ystäväni kanssa Lilla Tearnin katsomoon, jossa bändillä oli jo jamit täydessä vauhdissa. Liput esitykseen sain Helsingin Kaupunginteatterilta.
Lilla Teatern: Once
Näin John Carneyn elokuvan Once kesällä 2008 erään ystäväni ehdotuksesta. Näin 12 vuotta myöhemmin muistikuvani elokuvasta rajoittui tarinan juoneen, maisemaan rantakohtauksessa ja hatarahkoihin muistikuviin elokuvan tunnusmusiikin Oscar-palkinnosta. Täydellistä, sillä en halua olla liiaksi alkuperäisteokseen kiinnittynyt nähdessäni sen pohjalta tehtyä teatteria. Enda Walshin kirjoittama musikaali Once pohjaa elokuvaan ja musiikista vastaavat elokuvastakin tutut Glen Hansard ja Markéta Irglová.
Kuten elokuvan myös musikaalin pääosassa on ennen kaikkea musiikki, joka sitoo tarinan henkilöt toisiinsa. Jo saapuessamme teatterille musiikki kuului lämpiöön. Saliin astuessamme saimme nähdä musiikin olevan nauhan sijaan peräisin näyttämöltä. Kansanmusiikkipohjaisen keikan seuraaminen katsomon hiljaa täyttyessä on varsin mukava tapa odottaa esityksen alkamista. Kahdentoista hengen ensemble saapui ryppäittäin näyttämölle ja yhtyi jammailuun, josta esitys alkoi saumattomasti.
En voinut olla näkemättä yhtäläisyyksia Oncen ja Turun Kaupunginteatterin Cabaret’n välillä, sillä ohjaaja Jakob Höglundin käsiala on tunnistettava. Ja tästä käsialasta minä pidän! Vielä vahvemmin kuin Cabaret’ssa Oncen ensemble on koko ajan läsnä ja kaikki saumattomasti yhtälailla niin näyttelijöitä kuin musiikoita, mikä sopii esityksen tarinaan loistavasti. Toinen yhtäläisyys Cabaret’n ja Oncen välillä on lavastaja Sven Haraldsson. Lilla Tearnin näyttämö on vuorattu kauttaaltaan vanerilevyillä. Seinustoilla on valtava määrä soittimia ja istuimina, pöytinä, vuoteina ja milloin missäkin tarkoituksessa palvelevat soitinkotelot ja pianot. Lavastuksen yksinkertaisuus tukee täydellisesti tarinaa ja korostaa tarinan keskiössä olevaa musiikkia. Koko ensemble pysyy pääsääntöisesti koko ajan näyttämöllä ja luovat soittimineen erilaisia tiloja.
Ääni, joka menee ihon alle
Tarina keskeisissä rooleissa nimettömiksi jäävinä tyttönä ja poikana nähdää Emma Klingenberg ja Tuukka Leppänen. Klingenbergin olen viimeksi nähnyt Åbo Svenska Teaterin Piaf – Jag ångrar ingenting -musikaalin nimiroolissa Edith Piafina. Jo silloin minulle tuli tutuksi hänen upea äänensä. Leppänen puolestaan on tuttu useista Helsingin Kaupunginteatterin musikaaleista. Syystä, jota en osaa sen tarkemmin eritellä, Leppäsen lauluääni on minulle kuin kryptoniittia. Se menee ihon alle ja koskettaa vastaanpanemattomalla tavalla.
Oncen vaikuttavuus on paitsi musiikissa myös kahden toisensa kohtaavan ihmisen tarinassa, jossa romanssi on koko ajan vain yhden henkäyksen päässä. Näytelmän kannalta olennainen Klingenbergin ja Leppäsen välinen näyttämökemia toimii erinomaisesti. Katsojana uppouduin täysin tarinaan unohtaen ympäröivän maailman. En ollut aiemmin nähnyt vastaavaa pienen näyttämön intiimiä musikaalia, mutta voi kuinka mielelläni näkisin tällaisia enemmänkin!
