Kävin katsomassa Kansallisteatterin Kaikki äidistäni keskiviikkona 16.9.2020 Suomen kantaesityksessä. Lipun esitykseen sain Kansallisteatterilta. Tämä oli ensimmäinen kokemukseni ensi-illasta koronan muuttamassa teatterin katsomiskulttuurissa. Normaali ensi-iltaan liittyvä tungos ja puheensorina puuttui lämpiöstä täysin, kun saliin asteltiin väljästi ja ajoissa jo ennen viimeisiä soittoja. Myös tuttujen naamojen tervehtiminen oli merkittävästi tavallista vaikeampaa, kun kaikki kulkivat teatterilla maskit kasvoillaan. Katsomossa istuimme seurueittain pitäen turvavälit muihin seurueisiin ja vain joka toinen rivi oli käytössä.

Kaikki äidistäni -näytelmä

Esityksen alkaessa poikkeustilanteen ja ensi-iltaa edeltäneen Agradon roolin miehitykseen liittynen mediakohun aiheuttamat ajatukset kuitenkin haihtuivat ja esitys imi minut mukaansa. Kansallisteatterin Kaikki äidistäni ei ole versio Pedro Almodóvarin elokuvasta Todo sobre mi madre, vaan Samuel Adamsonin elokuvan pohjalta kirjoittama näytelmä All About My Mother vuodelta 2007. Esitystä katsovan onkin hyvä muistaa, että kyseessä on kaksi eri teosta ja teatteri ja filmi ovat kaksi täysin eri formaattia. Olen itsekin aikoinaan nähnyt Almodóvarin elokuvan ja pitänyt siitä kovasti, mutta olin oikein tyytyväinen siitä että katsomiskokemuksesta oli niin pitkä aika ja teosten vertautumista toisiinsa tarvinnut pelätä.

Tarinan keskiössä on Annika Poijärven näyttelemä Manuela, joka poikansa Estebanin (Tuomas Nilsson) kuoleman jälkeen lähtee Madridista Barcelonaan etsimään pojan isää. Barcelonassa hän imeytyy toteuttamaan poikansa kirjoittamaa Kaikki Eevasta -elokuvan juonta mukailevaa tarinaa hänestä itsestään ja päätyy kuuluisan näyttelijättären Huma Rojon (Katariina Kaitue) avustajaksi. Samalla vanhan ystävänsä transvestiitti Agradon kautta Manuela tutustuu raskaana olevaan nunnaan sisar Rosaan (Aksa Korttila).

Tarina naisista ja teeskentelyn jalosta taidosta

Kansallisteatterin Kaikki äidistäni on ennen kaikkea tarina naisista ja naisena esiintymisestä sekä esittämisestä ja teeskentelystä. Näytelmä täyttyy erilaisista tavoista olla nainen ja erilaisista tavoista näytellä. Keskeiseksi naiseuden määritelmäksi muodostuu kyky teeskennellä. Manuela on sairaanhoitaja, mutta näyttelee potilaan omaista, kun sairaalassa harjoitellaan tilanteita elinteluovutusta varten. Näyttelijättäret näyttelevät näyttämöllä, mutta siviilissä he teeskentelevät itselleen ja ympärillä oleville peitellessään kollegan ja rakastajattaren huume- ja alkoholiriippuvuutta. Raskaaksi päätynyt nunna on teeskentelyn ja piilottelun mestari, joka pyrkii vaikean tilanteen edessä hijaamaan myös itseään voidakseen olla kohtaamatta totuutta. Transvestiitti Agrado (Janne Reinikainen) piilottaa miehiset piirteensä naisellisen ulkokuoren alle. Jokainen heistä on nainen omalla erityisellä tavallaan ilmentäen omaa naiseuttaan eri keinoilla. Silti naiseutta määräävämpi yhdistävä tekijä on teeskentely tilanteen kestämiseksi.

Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni herättää pohtimaan teeskentelyä ja syitä sen takana. Arjessa teeskentelemme toistuvasti ja latelemme pieniä valkoisia valheita. Teemme sen toistemme puolesta, mutta yhtä useasti voidaksemme olla kohtaamatta todellista tuskaamme. Teeskentelemme seurassa ja teeskentelemme toisinaan myös ollessamme yksin vain itsemme seurassa. Näytelmän aikaan verrattuna nykyajassa on vielä yksi teeskentelyn kerros lisää sosiaalisen median parissa, jossa rakennamme itsestämme sosiaalisen representaation, jossa voimme paljastaa tai piilottaa juuri niin paljon kuin tahdomme. Yleisön puolelleen voittavassa monologissa Agrado luettelee itselleen tehtyjä kauneusleikkauksia ja niiden hintoja, ja on kaikessa laittautumisessaan lopulta rehellisempi ja aidompi ihminen ja nainen kuin kukaan hänen ympärillään.

Mitä enemmän ihminen muistuttaa haaveminäänsä, sitä aidompi hän on.

Äidin kuumat kyyneleet

Toinen keskeinen teema näytelmässä on äidin kärsimys. Annika Poijärven tulkinta Manuelasta on herkkäpiirteinen ja koskettavan pidätelty. Manuela vetäytyy kuoreensa kykenemättä kohtaamaan lapsen menetyksen tuomaa valtavaa tuskaa. Pidäkkeellisyys palvelee tarkoitustaan ja rauhallisen ulkokuoren alla pauhaa myrsky, joka kasvaa kuin odottaen kuoren murtumista. Aksa Korttilan sisar Rosa hakee vastahakoisesta Manuelasta äidin lempeyttä, jota ei tavoita omaishoitajana uupuneesta omasta äidistään (Pirjo Luoma-aho). Rakkaus, joka jää näyttämättä, pystytään ehkä korjaamaan tyttären orvoksi jäävän pienokaisen kohdalla.

Näytelmässä äitiys näyttäytyy luopumisen tuskana. Äidin tehtävä on synnyttää lapsessaan elämä, vaalia sitä ja sitten luopua hänestä. Luonnollinen järjestys on päästää lapsi elämään omaa elämäänsä ja tekemään omat virheensä. Kansallisteatterin Kaikki äidistäni tuo äidin kuumat kyyneleet visuaalisesti ja hienopiirteisesti esiin näyttämöllisin keinoin. Lavastaja Kati Lukka, valosuunnittelija Kalle Ropponen ja videosuunnittelija Pyry Hyttinen ovat luoneet näytelmälle upeat kokonaisuutta tukevat visuaaliset puitteet. Niin Madridissa kuin Barcelonassakin näyttämö peittyy sateeseen ja tuo oman kerroksensa tarinaan. Kuolemansa jälkeen Esteban kulkee äitinsä mukana kertomassa tarinaansa. Enää äiti ei yritä suojella poikaansa sateelta. Pojan kastelee äidin kuumat itkemättä jäävät kyyneleet. Näyttämö välittää katsojalle tuskan, joka on liian suuri ilmaistavaksi sanoin ja elein. Lopulta Kaikki äidistäni huutaa auki lapsensa menettäneen äidin tuskan, näyttelijäseurueen esittäessä kohtausta Frederico García Lorcan näytelmästä Veren häät.

Valtavaa tuskaa sisältävä tarina vie katsojan syviin vesiin, mutta kaikkein pimeimmän hetkenkin keskellä on pilkahdus valoa. Koskaan ei ole niin synkkää, etteikö nauru voisi parantaa tilannetta edes hetkeksi. Tuska ei väisty, mutta tulevaisuudessa ja uudessa elämässä on aina toivoa.

Lue myös:

Lokki: On osattava tarttua tilaisuuteen ja osattava päästää irti