Dear 2012, be nice to me. I’ve got high expectations of you.

Tämän vuoden ensimäinen kirjoitus. Eikä mitään havaintoa mistä aloittaa. 
Noh, kävin sokkotreffeillä. Aivan mahtava tyyppi, mutta mun ujous ei vissiin oikein iskenyt tyyppiin. Hitto. Miksi ujostelen? Onko se epävarmuutta vai ei? 

Mietin muuten miehiä tässä yksi päivä, yllättävää sinänsä. Miesten kautta kajosin jotenkin itseluottamukseen ja sen puutteeseen ja ulkonäön miettimiseen. Hajosin ihan totaalisesti, täysin odottamatta. En yleensä itke kenenkään nähden taikka kuullen, ei oo mun heiniä. Sinä iltana itkin ystävälleni melko hysteerisesti melkein tunnin putkeen puhelimessa. Taisi ystävälle selvetä että olin tosissani, eikä kaikki oikeasti ollut ihan hyvin. Huh. 

En edes muista mistä puhuttiin tarkalleen, mutta muistaakseni puhelun pointti loppujen lopuksi oli se, että mun on ensin pakko rakastaa sekä kunnioittaa itseäni, ennen kuin kukaan muu voi tehdä saman minulle. Ja toinen oivallus oli, etten saa asettaa muita koko ajan itseni edelle, täytyy kuunnella omaa sisintä. Ilmeisesti miellyttäminen on lempiharrastuksiani ja oman itseni unohtaminen paha tapa. Mutta näille asioille täytyy tehdä jotakin, miten? Mistä aloitan? 

Sen ainakin teen, että aloitan karppauksen uudestaan, kerta se toimi ja olin suhteellisen tyytyväinen itseeni, vaikka olinkin pudottanut vain -7kg. Nyt ne on varmasti kaikki jo tulleet takaisin, sen verran rankasti on tullut syötyä. Lohtusuklaa, paras suklaa. Vaaka on tällä hetkellä vihollinen. No, huomenna aamulla punnitus ja uusi alku. Toivottavasti kesään mennessä uskallan olla oma itseni ja että muutenkin olisi parempi fiilis. 

En enää tiedä mitä kirjoittaa.
Taidan olla väsynyt, parhaillaan menossa 10 päivän työputki, joten öitä hei. 

Kourallinen rakkautta kaikille,
Miu

http://www.youtube.com/user/FlorenceMachineVEVO?feature=watch#p/u/16/am6rArVPip8