Tavallinen bussimatka
”Pascal? Ei, kun paska. Ha? Niin, etta PASKA, shit, merde, ei Pascal. Hahahah, Pascal on paskalla!”. Maailman vanhin, mutta tosi tilanteessa jopa naurattava juttu. Koska pissakakat ei olis, niin lapselliselta kun se kuullostaakin… Yak. Meita katsottiin bussissa hieman kieroon, kun kikatus alkoi ja ennen kuin se koveni rakatykseksi oli puoli bussillista jo mukana. Miettikaa, hauskempiakin vitseja on, mutta loppujen lopuksi se oli kai se tilanne mika pisti suut nykimaan. Nama vieraat tyypit taydessa bussissa eivat tuskin myoskaan nauraneet ainakaan kokonaisuudessaan talle keskustelulle vaan nauru tarttui.
Siella myos ihmeteltiin yhden sortin kylahullua, jonka pelastuksena juuri tapotaysi vankkuri toimi. Tati meinasi nimittain vaihtaa kesken huojuvan menon housuja ja lievahkosta kusen katkusta paatellen aihettakin olisi ehkapas ollunna… Mukavuusalueensa ulkopuolella ollut herra attasia salkkuansa puristaen ja hugobossit valkkyen. Tuskan hikea valuen, ymparilleen epaillen palyileva mies, joka vaihtoi ahtaassa bussissa paikkaa jatkuvasti. Lieko ilmavaivoja vai koittiko herra paasta valjemmille vesille, en tieda, mutta toivotonta touhua. Ekaa kertaa veikkaisin, sen verran oli jannitysta ilmassa. Todistettavaa myos, etta ranskalainen nainen ei hatkahda liikkuessaan ilman rintsikoita. Ei vaikka valkoinen paita olisi marka. Ei vaikka muut tuijottaisivat ihan tahtomattaankin. Tai sitten todistin maailman suurinta itseluottamusta.
Bussimatkoilla voi reenata myos huomaamattaan jalkalihaksia. Seisoa kaytavalla ja koittaa pysytella kaarteissa ja ennen kaikkea vauhtimuutoksissa mukana ja pystyssa. Perkele. Jarrua, kaasua, semi rullailua, liinat tiskiin, torvea, koukkaus, jarrua, kaasu pohjaan ja taysia, jarrua. Siina pienen aasialaisnaisen niskaan yli lentaessani mietin, etta joko mun on tehtava talle elopainolle jotain tai sitten ruvettava reenaan ihan tosissaan naita formula ajoja.
Bussissa oli siis montaa moneksi ja tunnelmaa. Kokheilkaa. Ihan ensimmainen matkustus vinkki.
