Katsotaan sittenkin…

Laitoin miehelle, että olin pettynyt häneen, kun hän ei tarjoutunut auttamaan auton kanssa vaan ehdotti kallista pikahuoltoa. Sanoin myös, kuinka tunnen oloni vähän hyväksikäytetyksi, koska mielestäni hän lähinnä tulee panemaan sekä nukkumaan luokseni ja lähtee heti aamusta kissoja ruokkimaan.  Totesin ettei tämä mielestäni toimi ja jos osat olisi olleet toisinpäin olisin tarjonnut apua olettaen osanneeni auttaa. Paljon muutakin tuli varmasti sanottua, mutta pääasiat tässä.

Hän totesi tapailun olevan vasta niin alussa ja nykyisin ottavan asiat hitaasti. Mennyt aikaisemmin täysillä suhteisiin ja tullut sitten loukatuksi. Hän ei osaa sanoa mitä tuntee minua kohtaan, muuta kuin olevan ihastunut minuun ja tykkäävän minusta.

Kerron ehkä vähän olevani huolissani koska itselleni kehittyy yleensä isoja tunteita nopeastikin, enkä halua olla nelossijalla. Hän kuitenkin sanoi lopuksi: ”Kaikki tuollaiset tärkeät ja ne, joilla on merkitystä alkaa merkityksettömistä asioista ja kehittyy tärkeiksi. Olisin enemmän huolissani siitä, jos joku asia kiinnostaa helvetisti ja sitten se loppuu. Ja enemmän rakennan asioita ja tunteita sellaisen asian päälle mihin on tehty perustat ja pohjat pitkälle. ”

Hänen sanansa saivat minut miettimään, ehkä sittenkin haluan katsoa voiko tästä tulla mitään, mutta en sulje vielä mitään ovia ja käyn edelleen muiden kanssa treffeillä.

Eli summarum jatkan tapailua edelleen Hemmon* kanssa (*Hemmo keksitty nimi nyt tälle miehelle)

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *