Matka ja ensimmäinen yö perillä

Matkamme alkoi käytännössä jo keskiviikkona, kun matkasimme junalla Helsinkiin. Siskojen moikkailuien jälkeen alkoi lentomatka Vietnamiin. Lensimme ensin Moskovaan, josta halpojen pizzojen jälkeen jatkoimme matkaa Saigoniin. Lennot meni hyvin, vaikka Suomen päässä meitä kuulusteltiinkin, koska olimme lähdössä ilman paluulippuja. Vietnamin päässä haimme viisumimme ja löysimme pojan, joka oli tullut hakemaan meitä lentokentältä. Poika otti meille taksin ja matkamme asuntolaan alkoi. Taksimatka oli hieman jännitävä; turvavöitä ei ollut ja liikenne oli melkoisen hurjaa.

Asuntolassa odotti yksi työntekijä, joka ohjasi meidät huoneeseemme. Huoneessamme on yhteensä viisi kerrossänkyä ja ilmastointi ei toimi!! Onneksi Wi-Fi toimii erittäin hyvin, siitä iso plussa.Työntekijä antoi erittäin nopeat ohjeet ja sanoi, että muita vapaaehtoistyöntekijöitä ei ole paikalla tällä hetkellä. Sen jälkeen hän antoi oman avaimensa ja jäimme asuntolaan kahdestaan. Uskaltauduimme ulos ja kävimme ostamassa vettä läheiseltä kioskilta, jossa bongasimme ekan torakan. Tämän jälkeen yritimme nukkua, koska lentojen aikana uni ei  tullut. Kuumuus oli kuitenkin niin painostavaa ja pieni epätoivo siitä valtasi mielemme, joten emme saaneet nukuttua.

Illalla olimme lähdössä etsimään ruokkauppaa. Kun astuimme ulos huoneestamme törmäsimmekkin ihmisiin. Ranskalainen nainen ja sveitsiläinen poika asuntolastamme olivat lähdössä juuri samaan ruokakauppaan, joten menimme sinne yhdessä. He kertoivat, että olivat tulleet viime viikolla ja ovat vain kaksi viikkoa, niin kuin todennäköisesti suurin osa tulevistakin vapaehtoistyöntekijöistä. Kerkeämme siis tapaamaan paljon ihmisiä.

Ruokakauppa oli mielenkiintoinen; eläviä kaloja, asiakkaat koskettelivat palain käsin lihoja sekä leipiä (kuinkahan moni käsi on koskettanut meidn ostamaa patonkia?). Oudointa meistä kuitenkin oli, kun  ennen kauppaan menoa Minnan repun laittoi poliisin näköinen mies suljettuun muovipussiin. Sinne jäi Minnan ostosrahat.

Illalla kävimme läheisessä kahvilassa limulla ja jääteellä ja ihmettelimme skoottereiden loputonta virtaa. Saimme   kaupan päälle juomat, joissa oli paljon jäitä. Uskalsimme maistaa, mutta Minnan sanoin; se maistui aivan kuravedeltä. Pimeän tultua ei kuumuus tuntunut enää yhtä pahalta ja oli mukava istuskella pienillä tuoleilla.

Nukuimme pitkään ja nyt kuumuus alkaa tuntua jo melkein normaalilta. Ulos ei kyllä ole vielä uskaltauduttu, sen takia on tätä blogikirjoitustakin kirjoitettu. Tänään pääsemme ehkä erään suomalaisen tuttavan kanssa kiertelemään Saigonia moottoripyörällä.

Kaikista oudointa meistä on ollut, että emme ole jännittäneet ennen tuloa tai täälläkään. Olo on ollut koko ajan melko normaali. Uskomme, että pääsemme arkeen kiinni helposti. Se nähdän kuitenkin tulevalla viikolla, kun työmme orpokodissa alkavat.