Meistä tulee palstaviljelijöitä!
Olen jo pidemmän aikaa haaveillut siitä, että pääsisin laajentamaan kasviharrastustani ikkunalaudoilta ulkoilmaan. Parvekkeen laittaminen toimi jonkin aikaa hyvänä ensiapuna, mutta mahdollisuudet sielläkin alkoivat pian tuntua rajallisilta. Aloin viime talvena kartoittamaan, mitä vaihtoehtoja kaupunkiasujalla on puutarhaunelmien toteuttamiseen. Helpoin ja edullisin ratkaisu tähän olisi oma viljelypalsta, ja ilmoittauduinkin jokaisen inhimillisellä etäisyydellä sijaitsevan viljelyalueen palstajonoon. Pääkaupunkiseudulla palstaviljely on ollut viime vuosina todella suosittua. Halukkaita on reilusti enemmän kuin vapautuvia palstoja. Osa palstoja vuokraavista yhdistyksistä jakaa palstat jonottajille järjestyksessä, osa taas arpoo vapaat paikat. Olin realistisesti varautunut siihen, että joutuisimme odottamaan palstaa useamman vuoden. Onnetar oli kuitenkin suopealla tuulella ja saimme palstan arvonnan kautta jo tänä keväänä, ensimmäisellä yrityksellä.
Kävimme samana iltana katsomassa, minkälainen maapala meitä oikein odottaa. Ihastuin kovasti seutuun, jolla palsta sijaitsee. En olisi uskonut löytäväni vastaavaa maalaismiljöötä alle kymmenen kilometrin päästä rautatieasemasta. Myös itse viljelypalsta oli tarpeisiimme sopiva, vaikka ensisilmäyksellä sen potentiaalia oli vaikea nähdä rikkaruohojen ja roskakasojen alta. Palsta oli nimittäin jäänyt aikamoiseen kuntoon edellisten viljelijöiden jäljiltä. Sen raivaamisessa on riittänyt työtä. Olemme leikanneet ja kaivaneet ylös villiintyneitä marjapensaita, repineet irti maa-aineksen alle kätkettyä koko alueen kattavaa pressua ja purkaneet kaikenlaisia tiilistä kyhättyjä rakennelmia tulisijasta koiran hautaan. Palstalle on jätetty jätesäkeittäin roskia, rikkinäisiä työkaluja ja muuta rojua. Kieltämättä välillä mieleen on tullut ajatus, että helpommallakin olisi ehkä voinut päästä, mutta alkuinnostus on kantanut tämän vaiheen yli.

Saimme tiedon palstasta vasta huhtikuun loppupuolella. Luonnollisesti mitään suunnitelmia palstan varalle ei oltu tehty ja moni meitä kiinnostava kasvi olisi pitänyt kylvää jo aikoja sitten. Ensimmäinen palstakesä tulee siis menemään aika fiilispohjalta. Tarkoitus olisi kasvattaa sekä kukkia että hyötykasveja. Minä haaveilen unikoista ja laventeleista, kumppanilleni taas peruna on must. Minuakin viehättää ajatus siitä, että voimme hakea palstalta itsekasvatettuja vihanneksia, juureksia ja yrttejä suoraan lautaselle. Kukat paitsi ilahduttavat kauneudellaan myös houkuttelevat paikalle pölyttäjiä ja näin ovat perustellusti paikkansa palstalla ansainneet. Uskon siis, että löydämme kesän aikana tasapainon perunoiden ja perennoiden välillä.
Tällä hetkellä suunnitelmana on kasvattaa lähes kaikki palstalle tuleva alusta pitäen itse siemenistä. Osittain kyse on siitä omavaraisuuden illuusiosta, minkä itse kasvattamalla saavuttaa. Siemenistä kasvattaminen on myös ekologista ja tulee huomattavasti taimien ostamista halvemmaksi. Tähän mennessä kasvien idätys on ollut mielenkiintoista ja erittäin palkitsevaa. Kotimme ikkunalaudat ovat täyttyneet pienistä viljelmistä. Kierrän joka päivä töistä kotiuduttuani ensimmäisenä tutkimassa, missä on tapahtunut päivän aikana kasvua. Osa siemenistä kylvetään suoraan palstalle, kun kevät on tarpeeksi pitkällä. Aloittelevaa puutarhuria jännittää jo etukäteen, miten tulen erottamaan maasta kasvavat taimet rikkaruohoista. Aika näyttää.
Mikäli suunnitelmamme osoittautuvat liian kunnianhimoisiksi, karsitaan jostain päästä. On tärkeää, että viljelypalsta antaa enemmän kuin ottaa. Toistaiseksi palstalla vietetyt päivät ovat tuntuneet erityisiltä valopilkuilta tässä keväässä. Niiden valossa kovakaan työmäärä ei pelota.
