Kummitusjuttu elävästä elämästä

kummitusjuttu

Mikäli kummitustarinat eivät ole kuppisi teetä, suosittelen jättämään tämän postauksen välistä. Koimme kihlattuni kanssa ensimmäisessä yhteisessä kodissamme asioita, joista tulee mieleen klassinen kummitusjuttu. Kai sellaisillekin on vielä sijaa? Taustoitan kertomaani sen verran, että suhtaudumme kumppanini kanssa kumpikin kaikkeen yliluonnolliseen hyvin skeptisesti. Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme tapahtui kuitenkin useampia asioita, joille emme onnistuneet järkeilemällä löytämään selitystä. Asuimme tuolloin Pohjois-Suomessa pienellä paikkakunnalla sijaitsevassa pienkerrostalossa. Talo oli peräisin 1900-luvun alusta. Alkujaan se oli ollut suuri maalaiskartano, joka oli lohkottu kerrostaloasunnoiksi jälkikäteen. Asuntoja talossa oli yhteensä viisi, kaksi alakerrassa ja kolme yläkerrassa. Me asuimme yläkerran keskimmäisessä asunnossa yhteensä noin puolentoista vuoden ajan.

Ensimmäinen erikoinen sattumus kävi, kun olimme asuneet talossa muutaman kuukauden. Istuimme kahdestaan keittiön pöydän ääressä myöhäisellä iltapalalla. Yllättäen jutustelumme katkaisi rappukäytävän ovelta kuuluva luja kolkutus. Säpsähdimme kumpikin kovaa ääntä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että keskustelumme äänet olivat häirinneet jotakuta naapureistamme, joten lähdin avaamaan ovea. Kello oli  jo lähes yksi yöllä, joten päätin kurkistaa kaiken varalta ovisilmästä ennen oven avaamista. Yllättäen rappukäytävässä ei näkynytkään ketään. Edes käytävän valot eivät olleet päällä. Kävimme yhdessä tutkimassa koko rapun, joka osoittautui tyhjäksi. 

Yritimme yhdessä miettiä, kuka ovea olisi voinut koputtaa. Toinen naapuriasunnoistamme oli tuohon aikaan tyhjillään, toisella puolellamme asui yksinäinen nuori mies. Periaatteessa olisi ollut mahdollista, että hän olisi käynyt ovellemme ja poistunut heti takaisin omaan asuntoonsa, mutta silloin meidän olisi täytynyt kuulla vähintään hänen ovensa sulkeutumisesta kuuluva ääni. Asunnostamme ei nimittäin ollut minkäänlaista äänieristystä rappukäytävään ja kaikki äänet askelista  lukon avaamiseen kuuluivat selkeästi kotiimme. Alakerran toisessa asunnossa asui yli 90-vuotias, rollaattorin avulla kulkeva mummo ja toisessa jalkansa onnettomuudessa menettänyt mies. Kumpikaan heistä ei olisi mitenkään voinut kulkea portaita pimeässä äänettömästi. Talon alaovi oli taas öisin aina lukossa. Kävimme koputuksen kuultuamme tarkistamassa, oliko se auki, mutta ovi oli ollut lukittuna myös tuona yönä. Emme koskaan saaneet selville, kuka yöllinen kolkuttaja oli.

pohjapiirros
Asuntomme pohjapiirros

Muutaman kuukauden päästä tästä eräänä iltana mieheni tiskasi  ja minä istuin keittiön pöydän ääressä selaamassa puhelinta. Yllättäen kumppanini pyörähti hämmentyneen näköisenä ympäri. Hän kertoi tunteneensa jonkun nykäisseen häntä voimakkaasti paidanhelmasta. Olin koko ajan istunut muutaman metrin päässä hänestä keittiön pöydän ääressä. Kerran mieheni oli niinikään tiskaamassa, kun kuulin hänen puhuvan minulle toiseen huoneeseen. Menin kysymään, mitä asiaa hänellä oli. Kumppanini hätkähti nähdessään minut keittiön ovella. Hän kertoi nähneensä hetki sitten silmänurkastaan harmaan hahmon kulkevan ohitseen keittiöön ja olettanut tietysti sen olleen minä. En ollut tuona aikana käynyt lähelläkään keittiötä.

Kerran olin alkamassa töiden vuoksi nukkumaan miestäni aikaisemmin. Hän jäi valvomaan keittiöön, ettei häiritsisi minua. Odotellessani unen tuloa kuulin kumppanini vastaavan puhelimeen. Hetken päästä ihmettelin, miksi puhelu ei tervehdyksen jälkeen enää jatkunutkaan. Oletin hänen puhutelleen sittenkin minua, ja kysyin, mitä asiaa hänellä oli. Mieheni tuli luokseni ja kysyi ihmetellen, enkö minä ollutkaan vastannut puhelimeen. Olimme kumpikin kuulleet asunnossamme selkeästi ihmisen äänen, mutta se ei ollut kumpikaan meistä. Myöskään rappukäytävästä ei kuulunut koko aikana mitään ääniä.

Viimeisimpänä mainitsen vielä, että olen lapsuudesta saakka saanut harvakseltaan unihalvauksia. Välillä on saattanut kulua useita vuosia ilman yhtään halvausta. Tähän asuntoon muutettuamme unihalvauksia alkoi pitkästä aikaa tulla säännöllisemmin. Kohtausten aikana näin aina silmänurkassani, että makuuhuoneesta eteiseen menevällä oviaukolla olisi seissyt ihmisen kokoinen harmaa hahmo. Samankaltaiset näyt ovat hyvin tyypillisiä unihalvausten aikana, enkä sinänsä usko, että tässäkään olisi kyse muusta. Siitä huolimatta muihin tapahtumiin yhdistettynä tämä tuntuu vähän inhottavalta yksityiskohdalta. Useimmat kuulemistamme äänistä paikantuivat juurikin asunnon eteiseen.

Edellä kertomieni tapahtumien lisäksi kuulimme kumpikin satunnaisesti koputuksia, jotka kuulostivat tulevan viereisestä tyhjillään olevasta asunnosta. Valtaosan ajasta kotonamme oli hiljaista ja rauhallista eikä siellä oleminen tuntunut missään vaiheessa pelottavalta. Kokemukset jäivät kuitenkin pyörimään mieleen siinä määrin, että raivorealismini alkoi hieman joustaa. En edelleenkään usko lakana yllään liihotteleviin rauhattomiin sieluihin. Enemmänkin olen taipuvainen ajattelemaan, että voi olla olemassa luonnollisia ilmiöitä, jotka jäävät aistiemme ulkopuolelle. Toisinaan tällainen ilmiö voisi osua törmäyskurssille materian kanssa ja tulla näin ihmiselle näkyväksi. Edellisen kotimme tapahtumille ei koskaan löytynyt luonnollista selitystä. Ylimääräiset äänet loppuivat siihen, kun muutimme nykyiseen kotiimme. 

puheenaiheet oma-elama hopsoa
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *