Tummia pilviä Euroopan yllä
Viime viikkojen aikana ajatukseni ovat vaeltaneet kaikkia mahdollisia reittejä pitkin Ukrainaan. Uutiskuvat ovat tulleet uniini ja arjen jatkaminen on tuntunut hetkittäin vaikealta ahdistuksen kasvaessa suureksi. Tunnen itseni kriisin äärellä voimattomaksi; tällä hetkellä Euroopassa ihmiset hyvästelevät läheisiään, pakenevat kodeistaan ja hakevat väestönsuojista turvaa pommituksilta. Erityisen järkyttävää on ollut lukea siviileihin kohdistuneista julmuuksista. Tällaista ei olisi pitänyt enää koskaan päästä tapahtumaan.
Turvallisuuspoliittisen ilmapiirin muutos on herättänyt itsessäni huolta myös Suomen tulevaisuuden puolesta. Olen kasvanut pitämään kotimaatani lintukotona ja sodan syttymistä omana elinaikanani käytännössä mahdottomana. Nyt tuntuu, että taivaalle on kerääntynyt tummia pilviä. En edelleenkään pidä sodan syttymistä Suomessa lähivuosina kovin relevanttina uhkana, mutta Venäjä näyttäytyy tällä hetkellä kovin arvaamattomana naapurina. Mieleeni tulee lapsuudesta tuttu karhu nukkuu -leikki. Tuntuu turvattomalta rakentaa tulevaisuutta maahan, jolla on tuhat kilometriä yhteistä rajaa täysin korruptoituneen suurvallan kanssa. Vaikka Suomi ei olisikaan tämänhetkisen diktaattorin bucket listillä, viimeistään vallan vaihtuessa tilanne voisi teoriassa olla toinen.
Osallistuin kuukausi sitten Helsingissä pidettyyn We stand with Ukraine -mielenosoitukseen. Tuntui hurjalta nähdä konkreettisesti kymmenentuhatta ihmistä kerääntyneenä yhteen kylttien kanssa iskulauseita huutamaan. Vastaavat mielenosoitukset ovat keränneet ihmisiä kaduille ympäri maailmaa. Yhteen ihmiseen henkilöityvät sotatoimet herättävät vastustusta suunnattomissa massoissa. Siitä huolimatta me kaikki olemme loppupeleissä niin kovin kädettömiä tämän hulluuden edessä.
Mielestäni oli hieno ele, että eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt järjestivät mielenosoituksen yhdessä. Suomi on tuntunut poliittiselta ilmapiiriltään jakautuvan viime vuosina melko jyrkästi kahtia. Erityisesti kriisin keskellä tarvittaisiin kuitenkin vuoropuhelua ja yhtenäisyyttä. Tällaiset teot luovat perustuksia silloille, jotka kantavat yli puoluerajojen. On myös hyvä tiedostaa, että toisaalla Venäjän käymä informaatiosota pyrkii nimenomaan hajottamaan länttä. Heikkoihin kohtiin on helpompaa iskeä. Näinä aikoina meidän jokaisen olisikin äärimmäisen tärkeää muistaa lähdekriittisyys.
Vaikka ympäröivä maailma on viime viikkojen aikana näyttäytynyt dystopiana, päivä on kaikesta huolimatta pidentynyt ja auringonvalo tuntunut hetkittäin jo kesäisen lämmittävältä. Olen itse onnistunut työntämään ahdistuksen pieniksi hetkiksi taka-alalle kasvien parissa puuhastellessani. Uutisten ollessa täynnä tuhoa ja väkivaltaa on tuntunut lohdulliselta seurata uuden kasvukauden alkua ja luonnon kiertokulun jatkuvuutta. Viherkasvit taivuttelevat jälleen varsiaan kohti valoa ja hennot taimet työntyvät esiin mullasta. Maailmantuskasta on hyötyä niin kauan, kun sen pystyy kanavoimaan toimintaan, mutta sen alle musertuminen ei johda mihinkään. Siispä olen kiitollinen niistä hetkistä, kun vaikkapa viherkasvieskapismin avulla saan suunnattua edes hetkeksi ajatukseni tulevaan kevääseen, aurinkoon ja lämpöön.
