Lapsi vei parisuhteen 50-luvulle

Miksi minulla ei ole puhtaita boksereita?” Näin kysyi mieheni vauvavuotena minulta, kun hän suihkusta tultuaan huomasi, ettei tosiaan ole puhtaita boksereita kaapissa. Voitte vain kuvitella, että kysymyksen jälkeen minun sisälämpötilani oli lähemmäs 100 astetta, mutta se mitä suustani tuli ulos ei juurikaan sitä näyttänyt. Vastasin tähän kysymykseen rauhallisesti ja tyhjentävästi ”et ole ilmeisesti pessyt pyykkiä.” Tämän jälkeen käänsin kylkeä ja kävin nukkumaan – yhtään enempään asiaa murehtimatta.

Mieheni ei tarkoittanut kysymystä kuten sen esitti. Hän ei oleta, että häneltä löytyy puhtaita vaatteita kaapista, jos ei ole itse tehnyt asian eteen mitään. Olen hänelle sanonut, että jos pyykit löytävät tiensä pyykkikoriin sieltä ne menevät kyllä koneeseen aikanaan. Mutta, minä en rupea kenenkään pyykkejä keräilemään. En myöskään varmistele, onko miehelleni puhtaita vaatteita huomiseksi – Jasperille katson edellisenä iltana vaatteet mutta en miehelleni. Jos hän haluaa siis tietyn paidan tai housut – hän osaa käyttää pesukonetta ihan siinä missä minäkin.

Nykyajan parisuhde on suurimmaksi osaksi todella tasavertainen. Ei ole enää niitä miesten ja naisten kotitöitä, mitä aikaisemmin on ollut. Parisuhteen kumpi vain osapuoli voi iskeä imurin varteen kiinni ja alkaa siivoamaan. Outoa  olisi, että toinen parisuhteen osapuoli ei osallistuisi kodin ylläpitämiseen tai arjen pyörittämiseen millään tavalla. Taloudellinen pärjääminen ei ole enää yksin miehen vastuulla, kuten ei koti tai lapset ole naisen vastuulla. Ennen lasta parisuhteeni ovat olleet suhteellisen tasavertaisia, mitä tulee arjen pyörittämiseen. Oman kokemukseni mukaan miehet ovat hieman laiskoja ja yrittävät mennä sieltä missä aita on matalin tai missä sitä aitaa ei yksinkertaisesti edes ole. Kuitenkin, pienellä patistuksella on jokaisesta saatu pieni kodinhengetär koulittua. Minulle on aina ollut tärkeää, että parisuhteessa molemmat osallistuvat niin kotitöihin, ruoanlaittoon kuin taloudelliseen puoleen. Minusta ei saa sitä puolisoa, joka hymyilee ja pyörittää arkea yksin kaikessa hiljaisuudessa, vain sen takia, että jollain muulla olisi helpompi elämä.

Olen viimeisen vuoden aikana kuullut turhan usein lauseet ”meillä nainen hoitaa lapset”, ”nainen sitten heräilee yöllä, ei lapset minun uniin vaikuta”. Ja joka kerta kun nämä lauseet kuulen, nousee se sisälämpötila hiukan liian korkeaksi. Kun parisuhteeseen ilmestyy lapsia, tuntuu parisuhteet myös tipahtavan suoraan 50-luvulle, jossa naisen tehtävä oli hoitaa koti, hoitaa lapset ja miellyttää miestä. Ainoa ero, tuohon 50-luvun parisuhde malliin on se, että kuitenkaan mies ei hoida kokonaan taloutta, vaan nainen osallistuu tänäpäivänä myös siihen. Eli vuoden 2021-luvun nainen hoitaa lapset, kodin ja talouden. Välillä laittaa miettimään, miksi avioeroja ja erolapsia on niin paljon. Kuka jaksaa elää perheessä, jossa toinen ei omatoimisesti halua osallistua arjen pyörittämiseen?

Äitiyslomalla on minusta ymmärrettävää, että se joka on enemmän kotona, tekee myös kotitöitä enemmän. Vastasyntyneen kanssa elämä ei ole niin hektistä, ettet kerkeäisi laittaa tiskikonetta pyörimään. Mutta entä kun äitiysloma loppuu? Monessa perheessä äitiysloman työnjako jää edelleen päälle. Ja se ei ole enää ymmärrettävää, koska silloin ollaan täysin tasavertaisessa tilanteessa ajankäytön suhteen. Lapsen saanti ei kuitenkaan vaikuta ainoastaan kotioloissa, vaan myös siihen mitä naiselta jatkossa odotetaan. Kotiäidin mielikuva on todella tiukassa ihmisten mielissä, vaikka se ei ole enää oletusarvo tänäpäivänä. Työskentelevä äiti nähdään huonona äitinä, vaikka se ei äitiyteen todellisuudessa vaikuta yhtään mitenkään. Nähdäänkö mies huonona isänä, koska hän käy töissä eikä jää hoitamaan lasta 3 vuodeksi? Ei nähdä, sillä sellaista mielikuvaa ei ole iskostettu meidän päähämme. Jos äiti työskentelee äitiyslomalla voi se olla hänelle mielekäs asia, jolla pitää itsensä arjessa kiinni tai se voi olla välttämättömyys talouden kannalta. Oli syy kumpi tahansa, se ei tee äidistä yhtään sen huonompaa.

Jos lapsi laitetaan hoitoon 9 kuukauden ikäisenä, ei yksikään ihminen mene ja kyseenalaista isää tai sitä, miksi isä ei jää lapsen kanssa kotiin. Äidille näitä kysymyksiä sitten satelee ovista ja ikkunoista. ”Eikö kannattaisi vielä pitää lapsi hetken aikaa kotona” ”Eikö olisi ihanaa saada olla hoitovapaalla 3 ikä vuoteen saakka?” – Ei olisi. Vaikka silloin 50-luvulla on mies hoitanut talouden ja nainen lapset, ei meillä ainakaan mies ottanut taloudesta koppia minun äitiysloman aikana. Maksoin lainani ja elämiseni omalta pankkitililtä. Eikä kukaan olisi voinut vaatia miestäni maksamaan minun lainojani. Viimeinen shokki yleensä tulee, kun kerron, että taloudellisesti meidän ei olisi tarvinnut laittaa lasta hoitoon 10 kuukauden ikäisenä, mutta laitoimme silti. Minä halusin töihin, olin aivan kypsä hoitamaan lasta kotona – joten minä lähdin töihin ja Jasper hoitoon. Enkä ole tätä järjestelyä kertaakaan katunut. Muistan edelleen, kun kirjoitin en halua olla kotiäiti – olenko siis itsekäs? -blogitekstini. Sain kommentin siitä, miten vuonna 2020 kirjoitetaan tällainen teksti, jossa miestä ei huomioida laisinkaan. Meillä ei ollut mahdollista, että mieheni olisi jäänyt kotiin. Mutta suurimmaksi osaksi oletusarvo on myös edelleen, että äiti jää kotiin. Äitiä pidetään itsekkäänä, jos et halua olla lapsen kanssa. Miestä sen sijaan ei syyllistetä tai edes oteta huomioon, että myös isä voisi jäädä kotiin ja äiti lähteä töihin.

En kuitenkaan sano, että ei olisi perheitä, joissa tasa-arvo tapahtuu. Niitäkin on ja aina kun kuulen, että näin on ollut olen syvästi kiitollinen niille miehille. Liian usein otsikoissa puhutaan äideistä, jotka ovat väsyneitä tai loppuun palaneita. Tuputetaan masennuslääkkeitä, vaikka asian olisi voinut ehkäistä kotioloissa. Suurin syy tähän loppuun palamiseen löytyy mielestäni perheen tasa-arvosta ja arjen pyörittämisestä. Nainen ei ole kone – olemme yhden ison koneen osa. Jotta kone saadaan pyörimään täydellä teholla, tarvitaan siihen jokainen pieni osa, joka tuo oman panoksensa. Ja se täydellä teholla toimiva kone rakennetaan yhtenäisestä perheestä, jossa kaikki osallistuvat arjen pyörittämiseen, voivat hyvin ja saavat viettää silloin tällöin omaa aikaa. Yhtäkään konetta ei voida rakentaa yhden osan varaan, sen luulisi jokaisen miehenkin ymmärtävän.

/Elina

perhe parisuhde vanhemmuus ystavat-ja-perhe
Kommentit (12)
  1. Ihmettelen miksi on niin tärkeää että kaikki pitää jakaa tasan puoliksi. Eikö jokainen pari voi jakaa keskenään kotityöt ja talouden miten kokevat parhaaksi ja LASTEN edun mukaiseksi.

    Mielestäni naisissa ja miehissä on paljon eroja. Tätähän ei enää saisi sanoa ääneen. Nainen kun kantaa lapsen sisällään, synnyttää, käy läpi hormonimyrskyn ym. Vauvan psyyken kehitystä tarkastellessa huomataan että on tärkeää että vauva kiintyy yhteen hoitajaan. Tämä siis usein äiti imetyksen, hormonien ym takia. On siis luonnollista, että äiti hoitaa lasta enemmän kuin mies, jolle ominaisempaa tehdä esimerkiksi raskaampia ulkohommia tms. Alle 2 vuotias ei hyödy päiväkodista. Näennäisesti pkpäivät saattavat mennä hyvin, mutta lapsi tarvitsee pysyvän hoitajan, jotta stressitaso ei pääse nousemaan liian korkeaksi. Stressinsäätelykeinot kehittyvät vasta noin 1-2 vuoden iässä. Kun tässä vaiheessa lapsi kokee liiallista stressiä, eikä välttämättä pääse purkamaan sitä heti, saattaa se heijastua ahdistuksena aikuisiässä jne. Vasta noin 3 vuotiaan sosiaalisuus alkaa kehittyä ryhmässä ja vertaissuhteissa. Niinpä 3v-> päiväkoti on hyödyksi. Toki jos tilanne on huono myös kotona, niin voi olla ns vähemmän huono vaihtoehto pitää lasta esimerkiksi perhepäivähoitajalla pari päivää viikossa tms.
    Itse ajattelen että lapsen edun mukaista olisi jos jompikumpi vanhemmista jäisi kotiin lapsen kanssa siihen asti kunnes tämä täyttäisi sen 3 vuotta.

  2. Meillä sovittiin jo 15v sitten kun lapsia hankittiin että kaikki tehdään puoliksi. Sanoin suoraan että haluan lapsia mutten millä hinnalla hyvänsä. Olin kotona kummankin lapsen kanssa 6kk, mies toisen 6kk. Silloin se oli vielä harvinaisempaa, nykyään it-alalla mies on kummajainen jos ei ole vähintään 4kk kotona. Itsestään tasa-arvo ei tapahdu, edelleen meilläkin säädetään sen mukaan miten tekemisen paino välillä muuttuu. Paljon myös ulkoistetaan ja automatisoidaan – siivoojan palkkasimme kun esikoinen syntyi ja kauppakassin tilaamme netistä. Apua olemme pyytäneet ja saaneet aina. Edelleen on liikaa yritystä tehdä kaikki yksin ja itse vaikka tämä klaustrofobinen eristäytyvä ydinperhe ei ole konseptina sen enempää järkevä kuin historiallinenkaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *