Raskauden muuttama vartalo – saako se ahdistaa?

Ahdistaa, kiristää, puristaa, kutittaa, jomottaa – näillä sanoilla kuvailisin raskausajan kehoa. Raskausajan keho ei ole kaunis kuin kuvissa, muuten se on iso, kömpelö ja täynnä kipua. Ensimmäisen raskauden aikana vihasin sydämeni pohjasta koko vartaloani. Lihoin yli 20 kiloa, eikä yksikään vaate istunut. Tämän toisen raskauden kohdalla kiloja on tullut noin 15. En pidä kehostani tai siitä, että minuun sopii sanonta ”norsu posliinikaupassa” liiankin hyvin. En muista kuinka monesti olen avannut portin niin, että se ottaa mahaani kiinni – koska en hahmota kokoani. Tai kuinka monesti olen kaupassa ollessani joutunut kiertämään toista reittiä, koska en mahtunutkaan pujahtamaan hyllyjen välistä – vaan matka tyssäsi kauheaan kilinään ja kolinaan. Kun olen kävellyt 500 metriä, puuskutan kuin olisin pidemmänkin maratonin juossut. Tälläisen urheilusuorituksen jälkeen kun illalla päätät oikaista jalkoja sohvalla, saa niitä oikeastaan oikaista aamuun asti, sillä ylös nouseminen on sen verran tuskaista. Raskaus ei siis ole elämän parasta aikaa, eikä saa sinua hehkumaan – ellei kyse ole urheilusuorituksen jälkeisestä punoituksesta ja tuskan hiestä. 

Raskausmaha on kuitenkin ahdistanut vähemmän nyt toisessa raskaudessa kuin mitä se ahdisti ensimmäisessä. Ehkä tieto siitä, mitä keholle tulee tapahtumaan tämän 9 kuukauden aikana on helpottanut ahdistusta. Raskausarpia olen pelännyt molemmissa raskauksissa, kuten myös sitä, että ihoni ei ehkä palaudu ja saan roikkuvan ihon riesakseni. Pelot ovat pinnallisia, mutta silti itselleni pelkoja. Kehoni tekee kovan työn raskaana, mutta en silti halua näyttää raskauden jälkeen siltä kun olisin käynyt lihamyllyssä. Edellisessä raskaudessa arpia ei juurikaan tullut, eikä niitä vielä tässäkään raskaudessa ole kuin muutama, jotka löytää suurennuslasin kanssa – luojan kiitos

Jokainen kokee raskauden omalla tavallaan. Minä yllättäen kuulun siihen pieneen sektoriin, jolle se on pakollinen paha. Jos saisin valita, en olisi raskaana ollenkaan, mutta se ei ole valitettavasti vaihtoehto. Jos tämän koko rumban voisi hoitaa toisella tapaa, aivan varmasti hoitaisin. Itse raskaus, synnytys, imetys kaikki mihin oma kehoni tässä altistuu ei ole koskaan tuntunut omalta, vaan ennemminkin vieraalta. Minulle ei ole katastrofi että lapseni syntyy sektiolla, elää korvikkeella ja ensimmäinen ihokontakti on isän kanssa. Mikään näistä asioista ei vaikuta minun ja lapseni suhteeseen. Meillä isä pääsee ensimmäisenä ihokontaktiin ja hoitamaan syöttämisen. Enkä koe, että se olisi minulta millään tavalla pois – kyllä sitä kerkeää myöhemminkin.

Raskausajan ulkonäköpaineet jakavat kuitenkin paljon mielipiteitä. Osalle nämä pinnalliset pelot ovat ongelma. Miksi pitäisi olla sinut sen asian kanssa että kiloja kertyy, liikkuminen on kivuliasta ja aamu aloitetaan dosetin kaivamisella kaapista. Kaikki eivät näe kilojen ja kasvavan mahan kauneutta, eikä se vähennä rakkautta mahassa kasvavaan lapseen. Joskus näin toki voi olla, mutta väittäisin, että pääsääntöisesti näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suurin osa kuitenkin ulkonäköpaineita kokee, mutta sitten on myös näitä, joiden mielestä siitä ei ainakaan ääneen pitäisi sanoa. Ehkä järjettömin kommentti, mitä olen koskaan kuullut aiheeseen liittyen on ”miksi edes hankit lapsia jos oma kehosi on sinulle tärkeämpi” ”kannattaisi tuossa vaiheessa jättää vaan ne lapset sitten tekemättä”. Mutta miksi? Se, että raskauden aikainen keho ahdistaa tai ei miellytä ei ole syy jättää lapsihaaveita. 

Raskauden aikana muuttuva keho ei onneksi ole lopullinen. Itse palauduin viime raskaudesta hyvin ja mahduin jo 3 kuukauden päästä omiin nahkahousuihin. Säästyin raskausarvilta ja ne muutamat mitkä jäivät muistoksi ovat vaaleat ja huomaamattomat. Nykyisessä raskaudessa olen bongannut 4 raskausarpea ja pidän sormet ristissä, että ne jäisivät niihin neljään. 

Kauheasti paasataan, että jokaisen pitäisi saada olla rauhassa sen kokoinen kun haluaa. Annetaan kaikkien olla rauhassa niin isoja kuin pieniäkin, mutta mitä jos annettaisiin myös meidän hetkellisesti isojen – ihan rauhassa vihata sitä ylimääräistä kolottavaa 30 kiloa? Siitä ei tarvitse pitää tai edes oppia pitämään. Alkuun raskausmaha on minustakin ollut suloinen, mutta se suloisuus kyllä jää siihen 4 viikkoon näistä 40 viikosta. Nyt kun viikko 36 on käynnissä, on tämä minusta irtaantuva uloke vain tiellä. Mutta, onneksi tämä kestää vain 9 kuukautta. Sen jälkeen sylissä on pieni ihme ja keho saa alkaa palautua omaksi itsekseen ja dosetin voin laittaa kaapin perälle odottelemaan eläkepäiviä.

Annetaan siis jokaisen kokea raskauden muuttama keho omalla tavallaan ja vaikka tämä tila ahdistaisi, on tämä silti täysin sen arvoista.

/Elina

———————

Nähdään myös instassa!
 elinasvanback

hyvinvointi vanhemmuus raskaus-ja-synnytys oma-elama
Kommentit (6)
  1. Niin loistava teksti! Mä oon ollut aina urheilullinen ja pysynyt ok kunnossa aivan sama miten päin persusta tuli syötyä. Raskaus kuitenkin muutti tämän, jo kolmen ensimmäisen kuukauden aikana painoa tuli lisää ja seitsemännellä kuulla oli sitä tullut 10kg. En osaa hahmottaa omaa kokoani ja vaatekaupan sovituskopissa on tullut lähdettyä kyynel silmäkulmassa kotiin, kun sovitukseen on tullut vietyä itselle ihan liian pieniä vaatteita. Ahdistavimmaksi koen ehkä tämän turvotuksen josta kukaan tai mikään sivusto ei varoittanut, loppuraskauden nesteen kertymisestä nilkkoihin yms puhutaan, mutta kukaan ei mainitse sitä vatsan jäätävää turvotusta joka alkaa jo ensimmäisen kolmanneksen aikana. Aamulla se suloinen pieni kumpu kasvaa iltaa kohden kaasupalloksi joka näyttää siltä kuin laskettu aika koputtelisi jo ovelle. Omat vaatteet ei mahdu ja pikkuhiljaa alat näyttämään lähinnä valtavalta kaikessa. En pysty avosylin hyväksymään kehoni muuttunutta muotoa, mutta ei se ole pois siitä, kuinka paljon jo nyt rakastan lastani. Mä olen myös korviani myöten täynnä sitä, että ihmiset kommentoi kokoani ja lopen kyllästynyt puolusteluihin ”eihän ne pahalla”. Mä en käsitä miksi toisen ihmisen koon kommentointi on meille niin arkipäivää, miksi ei sen sijasta voitaisi sanoa vaikka vaan ”näytätpä sä hyvältä”, jos kerran sillä hyvää tarkoitettiin.

  2. Tutustu uusin tapa tehdä fantastinen voittoa. https://ItelS.187sued.de/gotodate/promo

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *