”Kyllä se siellä on, se ei vaan näy”

Ensimmäisten kuukausien aikana rakentamisessa on ihanaa se, kun näkyvää tulee niin paljon nopeaan tahtiin! Pääsiäisen pyhien jälkeen alkoi tontilla kaivuuhommat ja nyt siellä on jo perustukset hyvällä mallilla valmistumassa. Kesä tekee tuloaan ja ollaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta muutamana päivänä, ihana kevät!

Tämä talo tulee kaiken kaikkiaan olemaan tiukan budjetin talo. Sitä tullaan rakentamaan hyvin paljon yksin ja säästöä pyritään tekemään kaikesta missä se on realistista eikä vaaranna talon toimivuutta ja asumismukavuutta liiaksi. Esimerkiksi kivitasoja ei meidän keittiössä tulla näkemään ja hintavertailuiden tekeminen on jokapäiväistä hommaa itse rakennusurakan ohella.

Hinta vaikutti myös perustusten teossa, kun vertailtiin ja pohdittiin mikä perustusratkaisu tähän taloon tulisi. Tontti on loivaa rinnettä, jota ei saanut voimakkaasti pengertää, joten maaston muodot täytyi jollain tapaa ottaa huomioon myös perustusten teossa ja ennen kaikkea hinnassa. Päädyttiin siis käyttämään perustuksissa Leca- harkkoja, joilla saatiin perustukset toimiviksi sekä sopivaan hintaan.

 

pohja.jpg

pohja2.jpg

pohja3.jpg

pohja4.jpg

Itse olen käynyt rakennusurakan alkamisen jälkeen tontilla vain muutamia kertoja. Paljoa ei itse tontilla vielä pysty tekemään, siivousta lukuunottamatta. Meille talo tulee pakettina säältä suojaan valmiiksi rakennettuna, jonka jälkeen rakentamista jäädään jatkamaan itsekseen. Eli käytännössä itse talon raamit nousee tontille hyvinkin nopeaan tahtiin!

Puhun näissä kirjoituksissa aina ”meidän projektista” ja ”meidän rakennuksesta” ,mutta todellisuudessa se on niin, että itse olen enemmänkin apuna vain silloin kun jotain pystyn tai osaan tehdä. Olen innokas oppimaan ja tekemään, joten toivon että minusta on jatkossakin enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta minua ei myöskään haittaa tunnustaa, että välillä on parempi kun en ole tiellä häsläämässä tai kyselemässä jatkuvasti mitä tehdä. Jo tässä alkuvaiheessa olen huomannut, että on paljon asioita joista en todellakaan edes ymmärrä mitään ja paljon olen jättäytynytkin pois esimerkiksi paperihommista. Voin kuitenkin enemmän osallistua suunnitteluun sekä pintojen ja sisustuksen suunnitteluun!

Onko muita jotka on rakentanut omakotitaloa tiukalla budjetilla? Millaisista kohteista säästitte tai ette olisi voineet tinkiä missään nimessä?

Ihanaa loppukevättä kaikille, nauttikaa auringosta – kyllä se kesä sieltä saapuu! :)

– Tarja

 

 

kauneus diy sisustus