MINÄ SINÄ ME

Eräänlaista ”kesälomaa” ilmeisesti viettelin alitajuntaisesti blogin puolella, mutta nyt uutta puhtia saaneena päätin kirjoittaa aiheesta, josta itse kaipasin eniten kokemuksia sekä ajatuksia ennen rakennusprojektia – nimittäin parisuhteesta ja siitä, miten raskas rakennusprojekti oikeasti vaikuttaa. Kesän aikana raksalla ollaan edistytty meidän mielestä hurjaa vauhtia, muiden mielestä ei ehkä niinkään. Kerkesimme käydä myös rentoutumassa ja huoltamassa jaksamistamme ja parisuhdettamme ihanan Indonesian Balilla! Lisäksi itselläni on nyt opinnot saatettu loppuun, joten yksi työmaa vähempänä!

Tämä postaus on toki intiimi ja jokaisen parisuhteen tulee olla kahden henkilön välinen. Yritän pysytellä yleisellä tasolla ja hieman avata sitä, mitkä rakennusprojektissa voi niitä kompastuskiviä olla.

Suurin elämään merkittävästi vaikuttava tekijä luonnollisestikin on väsymys, joka rakennuksen aikana tulee. Meillä sen huomaa ajoittain todella selkeästikin, eikä edes aina itsestäni koska menee välillä päiviäkin etten edes käy raksalla. Mutta mies tekee ensin työpäivän palkkatöissä, jonka jälkeen raksalla odottaa toinen samanlainen työpäivä. Meillä väsymystä on pyritty hoitamaan siten, että raksalta pyritään tulemaan kotiin hyvissä ajoin illalla. Lisäksi vapaapäiviin ei suhtauduta vastenmielisyydellä, vaan välillä yksinkertaisesti on myös paljon muutakin tekemistä, ettei raksalle kerkeä lähteä.

Tämä on meillä ehkä hieman muista rakentajista poikkeava, mutta meillä ei ole kiire muuttaa uuteen taloon. Meillä on hyvä ja erittäin edullinen asunto jossa asua. Kiire on yksi tekijä, mikä monissa rakentajissa aiheuttaa suurta stressiä ja sitä kautta ehkä kitkaa jopa parisuhteeseen. Jos rakentaa hartiapankilla, täytyy olla armollinen itselle ja suoda aikaa tehdä talo valmiiksi. Itse koen, että ennemmin varaa valmistumiseen enemmän aikaa ja pitää välissä ansaittuja vapaapäiviä tai jopa pienen loman, jotta jaksaminen ei kulu loppuun kesken kaiken.

Asenne on ehkä tärkein, joka auttaa pärjäämään ja jaksamaan raskaankin rakennusprojektin yli. Kun asennoituu siihen, että rakennusprojekti kestää sen mitä kestää, on helpompi jaksaa vaikka välillä väsyttäisi tai tympäisisi. Ja se on aivan varmaa, että etenkin hartiapankkirakentamisessa kotityöt tulevat jäämään vähemmälle tai ne putoavat vain toisen niskoille. Se on vain hyväksyttävä, että kun toinen tekee kaksi työpäivää,niin kolmatta enää kotona ei jaksa samalla tavalla. Muistakaa kuitenkin, että sekään ei jatku ikuisesti!

Seuraavassa postauksessa haluaisin tiivistää kesän kuulumisia raksalta. Apuun meinasin pyytää tämän meidän rakennuksesta vastaavan herrasmiehen, joka siellä huiskii menemään päivästä toiseen ja tietää tasan tarkkaan mitä on tehty ja tekemättä :)! Kuulumisiin siis.

♥:llä Tarja

suhteet rakkaus mieli sisustus

10 FAKTAA

Alkuun pahoittelut hiljaiselosta blogin puolella. Nyt projektin aloituksesta on kulunut jo päälle 3 kuukautta, ja se alkaa näkyä myös molempien jaksamisessa. Arkirutiiniksi onkin muodostunut päivä töissä sekä illat rakennustyömaalla, etenkin miehen puolesta. Itse työskentelen 3-vuorotöissä, joten välillä on päiviä, jolloin en raksalle mene ollenkaan. Onneksi kuitenkin muuttopäivää ei ole lyöty lukkoon, joten stressiä sen puolesta ei ole!

Projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että odottelemme lattiavalua, joka tulee näillä näkymin 9.8. Kaikki onkin valmiina sitä varten, joten siihen saakka raksalla onkin lähinnä rästihommia jäljellä, kuten ulkovalojen sekä pistorasioiden asentelua. Tässä kuitenkin väliin tämmöinen tiivis pläjäys siitä millainen mökki meille oikein on tulossa!

talo1.jpg

 

1. KASTELLI

– Meille päädyttiin kaikista talopaketeista valitsemaan Kastelli- talo. Kastellitalot antoivat erittäin hyvän tarjouksen talopaketista ja yhteistyö lähti sujumaan hyvin heti alusta saakka. Meille paketti valittiin säältä suojaan, jolloin talo nousi aluskatteelle sekä tuulensuojalevylle.

2. ME

– Kumpikaan meistä ei ole rakennusalan ammattilaisia. Toinen meistä kuitenkin on rakentanut aiemmin yhden oman talon sekä ollut mukana erilaisissa rakennus ja remontointiprojekteissa, joten kokemuksen tuomaa taitoa löytyy. Olemme kumpikin tekeviä ihmisiä, joten talon rakentaminen itsenäisesti ei tuntunut missään vaiheessa ahdistavalta ajatukselta, vaan intoa ja motivaatiota on löytynyt alusta saakka.

3. TONTTI

– Tontti, jolle talo tulee on vuokratontti. Se sijaitsee alueella, joka on järven tuntumassa ja aiemmin ollut lähes täysin metsää. Tontin koko on n. 1200 neliötä. Tontti on loivaa rinnettä joka viettää rantaan.

4. PUUTALO

– Halusimme tehdä tontille perinteisen puutalon. Suurin syy varmaankin oli se, kun tiedettiin alusta asti että se rakennetaan itse, jolloin puutalo tuntui helpommalta ja halvemmalta vaihtoehdolta. Ulkovuorauksen asennus ja käsittely hoidettiin itse.

5. MUSTA VÄRI

Värivaihtoehtoja alun perin oli kaksi, joko täysin valkoinen tai täysin musta. Valkoinen talo oli pitkään se ykkösvaihtoehto, mutta mustia taloja katsellessa väri alkoikin vaikuttaa entistä houkuttelevammalta. Päädyimmekin siis täysin mustaan taloon. Maalit sävytettiin sekä haettiin Tallinnasta. Halusimme maalata myös sokkelin mustaksi, jotta kokonaisuus on yhtenäinen. Sokkeliin sekoitettiin struktuurihiekkaa, jolloin lopullisesta pinnasta tuli eläväinen ja kivimäinen.

terassi.jpg

6. POHJARATKAISU

– Pohjaksi valikoitui itse asiassa Lapplin pohja, johon tehtiin muutamia muutoksia. Ennen kuin pohjaa oli edes valittu, tiesimme, että haluamme avaran ja yhtenäisen keittiö+ruokailutila+olohuonetilan. Tämä pohja miellytti meitä eniten juurikin avaruuden vuoksi. Pohjaratkaisu on kaiken kaikkiaan simppeli perus perhekoti. Kummallakin oli myös omia toiveita talon pohjan suhteen, itse esimerkiksi halusin Lapplin pohjasta poiketen isomman saunan sekä pesuhuoneen ja mies halusi meille ison terassin sekä autotallin.

7. TALON SIJOITTELU

– Asuinalueella on määritelty, että talo tulee sijoittaa tontin reunoista 5m päähän. Talo päätettiin sijoittaa tontin reunaan tien puolelle tien myötäisesti, jolloin piha muodostuu talon ja järven väliin ja myös niin, että pihalle jää riittävän paljon tilaa jossa touhuta. Tontille tulee talon lisäksi myös varasto, joka sijoittuu tontin reunaan pihan puolelle.

8. YLEISILME

– Yleisilme meidän kodissa tulee olemaan skandinaavisen moderni. Meitä miellyttää mustan, harmaan ja valkoisen eri sävyt ja niitä varmastikin tulee talosta löytymään. Meillä erikoisen sisustamisesta tekee se, että meidän perheessä myös mies on kiinnostunut sisustamisesta, joten ratkaisut tehdään yhdessä ja molempien mielipiteitä kuunnellen. Meidän kodissa tulee varmasti yhdistymään ulkonäkö sekä käytännöllisyys. Kahden koiran taloudessa täytyy miettiä kaikki lattiamateriaaleista koriste-esineisiin sekä huonekasveihin saakka pitkälti käytännöllisyyden kannalta.  

9. TEKNISET TIEDOT

Tässä talossa ei ole erillistä teknistä tilaa, vaan tekniikka löytyy kodinhoitohuoneesta. Taloon tulee keskuspölynimuri, joka sekin sijoittuu kodinhoitohuoneeseen. Lämmitysjärjestelmänä on vesikiertoinen lattialämmitys sekä poistoilmalämpöpumppu. Lämmön päälähteenä on kuitenkin varaava takka, joka tulee sijoittumaan lähes keskelle taloa.

10. BUDJETTI

Aiemmin teinkin postausta siitä, että tämä talo tulee olemaan tarkan budjetin talo. Kaikki investoinnit ja ostokset lasketaan tarkasti sekä valinnat tehdään pitkälti budjetin mukaan. Tätä projektia tehdessä mietitään ennen kaikkea parasta hinta-laatu suhdetta. Tällä hetkellä budjetissa on pysytty hyvin. Sieltä mistä on tullut lisäkustannuksia, on toisaalta saatu säästöä. Suurin säästö taloa rakentaessa on se, että teemme todella paljon itse. Paljon on myös hyödynnetty jo tässä vaiheessa tori.fi:tä, josta onkin löytynyt paljon käyttämätöntä tavaraa edullisesti! Kannattaakin siis tsekata myös sieltä kun on aikeissa ostaa jotain!

Rakennus- ja remontointi-intoa kaikille, muistakaa myös rentoutua välissä :)!

– Tarja

kauneus diy sisustus