Paikat, jotka mieleen jäivät
Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogihiljaisuutta, mutten ole vieläkään oikein toipunut viime viikkoisesta Italian-matkastani, joka kesti vain kolme päivää ja sisälsi intensiivistä viininmaistelua. Palaan viineihin joskus toiste, koska nyt haluan yrittää kertoa teille tunteesta, joka minulle tuli, kun vaeltelin hetken pienessä marchelaisessa kaupungissa nimeltä Offida.
Offidassa ei toiminut Internet. Siellä oli kaduilla vain pitsinnyplääjä-mummoja ja muutama onneton pikkukoira. Ihmiset viettivät kuumaa päivää kodeissaan, joista leijaili ihana tuoksu. Pientä sekatavarakauppaa kaupungin keskustassa pitävä vanha herra tervehti minua kuin vanhaa tuttavaa, koska olin ostanut häneltä neljä euroa maksaneen paketin pikkuautoja samana aamuna. Kävelin korkokengissäni mukulakivistä tehtyjä katuja ja tunsin itseni muukalaiseksi.
Minä olin kaivannut sitä tunnetta. Sen takia matkustaminen on ihanaa. Viime vuosina olen nimittäin matkustanut lähinnä Roomaan tapaamaan mieheni sukulaisia. Siellä minut tunnetaan (olen se kaikkia kaksi päätä pidempi vaalea jättiläinen), enkä voi oikeastaan koskaan pysähtyä hengittämään kaupungin tunnelmaa rauhassa. Offidassa minä muistin taas, miltä se tuntuu, kun jokin paikka vaikuttaa luissa ja ytimissä asti. Ymmärrättekö?
Minulla on paljon erilaisia muistoja matkoiltani. Sellaisia muistoja, jotka saavat menneisyyden heräämään eloon ja jotka saavat muistamaan jonkun tietyn hetken sekä siihen liittyneen tunteen.
Muistan esimerkiksi oikein hyvin kreetalaisen kylän nimeltä Kalives. Vietin siellä aika monta kesälomaa isäni perheen kanssa. Muistan hiekkarannan huoneistohotellimme edustalla, aniksen tuoksun, keskustan kuppilassa syömäni mansikkajäätelön. Muistan, kuinka luin Riders on the Storm -nimistä Jim Morrisonista kertovaa elämänkertaa hiekkarannalla ja pulahdin välillä suolaiseen meriveteen. Kun ajattelen Kalivesia, minua hymyilyttää. Haluaisin palata sinne joskus ja huomata, ettei mikään ole muuttunut.
Myös Roomassa on kaksi paikkaa, jotka herättävät minussa suuria tunteita: Espanjalaiset portaat ja Piazza Navona. Aina, kun Roomassa asuessani istahdin turistilauman keskelle hengittämään pakokaasuntäyteistä ilmaa ja kuuntelemaan kaupungin melua, tunsin olevani jossain todella hienossa paikassa. Saatoin istua siinä, tuhansia vuosia vanhalla portaalla, tuntikausia katsellen ympärilläni elävää kaupunkia. Samoin tein Piazza Navonalla, joka on aina täynnä taiteilijoita ja jonka keskellä sijaitseva Fontana dei Quattro Fiumi on mielestäni yksi Rooman hienoimmista suihkulähteistä.
Roomassa asuessani olin hetken töissä eräässä keskustan kahvilassa, jossa asioi päivittäin kultainen mies. Siis sellainen mies, joka värjäsi itsensä kultaiseksi ja seisoi milloin missäkin keräämässä rahaa. Huhu kertoi, ettei hänellä ollut kotia ja että hän nukkui Piazza Navonalla. Minusta se oli niin liikuttava huhu, että joka kerta, kun vielä nykyäänkin satun Piazza Navonalle, en voi olla ajattelematta tuota kultaista miestä käpertyneenä suihkulähteen ääressä sijaitsevalle penkille.
Voimakkaita tunteita minussa herättää myös eräs Barcelonassa sijaitseva kadunpätkä, jonka nimeä en tiedä. Pariisissa sieluani kiehtovat Montmartren kadut, Turussa jokiranta. Sen sijaan sellaisilta lomilta, jotka olen viettänyt jossakin kliinisessä allasparatiisissa, minulle ei ole jäänyt minkäänlaisia tunnemuistoja. Ainoastaan rusketusrajat ja kasa valokuvia.
Kuvat:
