Äitikin on ihminen
Olen monta kertaa miettinyt, mitähän nyt tekisin, jos en olisi tullut kolme vuotta sitten äidiksi. Olisinko matkustellut enemmän? Olisinko nainut saman miehen? Olisinko maisteri? Olisinko kirjoittanut romaanin? Olisinko matkustanut Australiaan? Olisinko vaihtanut pääainetta? Olisiko minusta tullut yrittäjää?
Minusta ei silti tunnu yhtään siltä, että olisin jättänyt jotain tekemättä lapsen takia. Päinvastoin. Olen tehnyt paljon enemmän, mutta aivan erilaisia asioita kuin olin alunperin ajatellut. Olen löytänyt itsestäni seikkailijan. Sen sijaan, että olisin juossut vauvauinneissa ja muskareissa, olen juossut lapsen kanssa pankeissa ja rahoituslaitoksissa. Hän on ollut mukanamme vuokrasopimusneuvotteluissa ja suunnittelupalavereissa. Olen lukenut tenttiin lapsen päiväunien aikana ja kirjoittanut kandityöni valmiiksi hänen yöuniensa aikana. Mielikuvitukseni on vilkkaampi kuin nuorempana, vaikka kärsinkin jatkuvasta univajeesta.
Projektit etenevät vauhdilla, mutta lapsi pakottaa välillä pysähtymään. Hänen kanssaan on ulkoiltava, ruokailtava säännöllisesti ja keskityttävä rakentamaan legotorneja. Lapsen kanssa on pakko olla tehokas. Yksityiskohdat jäävät taka-alalle ja mieli täyttyy suurista kokonaisuuksista. Uskon, että juuri lapsen ansiosta minä olen pysynyt suhteellisen täysjärkisenä, vaikka olenkin viime vuodet vain juossut paikasta toiseen.
Silti moni tuntuu lykkäävän unelmiaan, koska lapset ovat pieniä. ”Lapset ovat pieniä vain kerran”, sanotaan. Lapsen vauva-ajasta pitäisi vain pysähtyä nauttimaan. Minustakin on ollut kiehtovaa seurata, kuinka lapsi kehittyy, kuinka oma pienokainen oppii hymyilemään, syömään ja kävelemään. Kuinka lapsen suusta alkaa tulla hassuja sanoja ja ajatuksia. Mutta eikö samalla ehdi tehdä mitään muuta?
Äiti on maailman paras tehtävä, mutta äiti on muutakin kuin äiti. Äiti on nainen, ihminen. Äitiys ei pääty koskaan, toisin kuin monet muut asiat elämässä. Monet kuuluisat näyttelijät ovat äitejä, trapetsitaiteilija voi olla äiti, presidentti on äiti.
Minä olen äiti.
