Kaikki tai ei mitään -ihminen

Meidän taloudessamme asuu kolme kaikki tai ei mitään -ihmistä. Mieheni ei tänä iltana syönyt yhtään mitään, koska en ollut laittanut hänelle illallista valmiiksi. Poikani ei nukahtanut ennen kuin oli ”parkkeerannut” kaikki kymmenen pikkuautoaan sängyn vieressä olevaan koloon. Minä huomasin juuri perustaneeni yrityksen, ilmoittautuneeni yliopistoon ja suunnittelevani toisen yrityksen perustamista.

Välillä meidän yhteiselomme ei ole helppoa. Etenkään silloin, kun kaikki haluavat eri asioita samaan aikaan. Usein uhmaikäinen voittaa. Hänen huutoaan ei jaksa kuunnella kukaan. Sen sijaan me vanhemmat saatamme nököttää koko illan omissa oloissamme ja jatkaa seuraavana aamuna tavoitteidemme toteuttamista.

Joskus mietin, miksi olen tällainen. Eikö olisi paljon helpompaa tyytyä siihen, mitä jo on? Miksi pitää aina kasvaa, kasvaa, kasvaa? Miksi en voisi tyytyä palvelemaan asiakkaitamme pienessä pizzakojussa, käydä silloin tällöin kävelyllä jokirannassa, ahmia romaaneja (ja jäätelöä) joka ilta? Elämä olisi niin paljon yksinkertaisempaa, niin paljon kiireettömämpää. Tuntuisi siltä, kuin tapsuttelisi koko ajan omassa kodissa villasukat jalassa.

Mutta ei. En voisi kuvitella eläväni sellaista elämää. Haluan kokea ja elää. Suuria ja pieniä asioita. Erityisesti niitä suuria. Jossain vaiheessa elämääni haluan vielä asua ulkomailla, haluan kirjoittaa romaanin, haluan oppia ratsastamaan, haluan keksiä jotain uutta. Haluan oppia ottamaan parempia valokuvia, kirjoittamaan parempia juttuja ja käyttämään taulukkolaskentaohjelmaa. Minulla on paljon tavoitteita, ja aion ne jossain vaiheessa toteuttaa.

Minusta tuntuu, että mieheni saattaa joskus jatkossakin jäädä ilman illallista…