Meillä puhutaan vierasta kieltä

Minun ja mieheni yhteinen kieli on italia. Kun olemme kotona oman perheen kesken, kommunikointi on helppoa ja sujuvaa, mutta kun äitini tulee kylään, se vaikeutuu huomattavasti. Äitini on nimittäin pakko ymmärtää ihan kaikki. Vuosien kuluessa olen jo tottunut siihen, että minun pitää kääntää jokainen lauseeni myös suomeksi, mutta joskus se on t-o-d-e-l-l-a rasittavaa. Esimerkiksi silloin, kun joutuu toistamaan ne kaikkein vähäpätöisimmät jutut kahteen kertaan.

Tänään olen joutunut toistelemaan esimerkiksi näitä:

– Potresti andare a buttare l’immondizia? (Voisitko viedä roskat?)

– Dove hai parcheggiato la macchina? (Mihin olet parkkeerannut auton?)

– Quante volte ha cagato il bambino oggi? (Kuinka monta kertaa lapsi on kakannut tänään?)

– Ho perso tutti i miei calzini! (Kaikki sukkani ovat hukassa!)

– Quando posso andare in palestra? (Milloin voin mennä kuntosalille?)

 

Eikä siinä vielä kaikki. Olen joutunut kääntämään vastauksetkin.

 

En tiedä, olenko minä epäkohtelias, kun en automaattisesti sano äidilleni, että nyt kysyn mieheltäni, kuinkahan monta kertaa lapsemme on mahtanut kakata tänään… Ai, kuulemma viisi. Mutta minä en vain kerta kaikkiaan jaksaisi jankata näin vähäpätöisiä juttuja. Elämässä on muutakin tekemistä.

Kun kyse on tärkeämmistä asioista, joista keskustelen mieheni kanssa hänen läsnäollessaan, saatan hieman referoida äidilleni keskustelun sisältöä (riippuen mistä on kyse), mutta silloinkin joudun usein kohtaamaan kymmeniä lisäkysymyksiä. Ai miksi näin? Ai miksi ei noin? Mikä? Missä? Milloin?

Itse olen usein ollut ”ulkopuolisena” vieraskielisten keskuudessa, eikä minun ole koskaan ollut pakko ymmärtää heidän jokaista sanaansa. Olen aina luottanut siihen, että kaikki ne hieman tärkeämmät jutut on selitetty minulle.

Onko minun äitini liian utelias vai olemmeko me epäkohteliaita?