Minä yritän

 

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa siitä, miltä tuntuu olla yrittäjä (edelliseen blogiini siitä anonyymisti kirjoitinkin, mutta hups poistin sen). Minusta on tärkeää, että ihan tavalliset palkkatyöläisetkin tietävät jotain yrittäjän arjesta, koska itse olen avannut silmäni monille asioille vasta nyt, kun olen itsekin yrittäjä.

Kun puolitoista vuotta sitten avasimme toimipisteemme turkulaiseen ostoskeskukseen, olin täynnä energiaa, toivoa ja intoa. Olin ihan varma siitä, että huippuideani tuoda roomalainen palapizza Suomeen, toimisi. Ihmisethän arvostavat nykyään hyvää ruokaa ja mummotkin tietävät, mitä rucola on. Mielessäni kummitteli ananas. Ajattelin, että siitä tulisi suuri vihollisemme.

Ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita. Löysimme itsemme upouudesta, vielä suurelle yleisölle tuntemattomasta ostoskeskuksesta. Oli kevät, ulkona lumet sulivat ja aurinko paistoi. Mieheni oli innoissaan uusista resepteistä, joita päivittäin keksi. Hän etsi täydellistä taikinankoostumusta ja parasta paistotapaa. Kun uusia, epäluuloisia kaupunkilaisia sitten tuli vitriinimme eteen ihmettelemään, mitä me oikein myymme, ja kun he kaikesta huolimatta suuntasivat syömään viereiseen pikaruokaravintolaan, meitä itketti. Usein asiakkaat sanoivat: ”Onpas tämä kallista”,  ja nauraa hönöttivät päälle.

Monena aamuna löysin mieheni keittiöstä allapäin. Hän aloitti työt joka aamu kello kuudelta, eikä lähtenyt yhtenäkään päivänä ennen iltakahdeksaa pois. Hän oli yksin vastuussa kaikesta siitä työmäärästä, joka pitää hyvän lopputuloksen eteen tehdä. Hän kävi aamulla torilla, tukussa ja kiersi niiden lisäksi vielä pari markettiakin. Hän piti hapantaikinajuurta elossa ja valmisti taikinan. Hän pilkkoi paprikat, paahtoi ne ja irrotti niistä kuoret. Hän muotoili taikinasta palloja. Hän pesi uunipeltejä ja piti keittiön siistinä. Hän ei nähnyt poikaansa muuten kuin nopeasti iltapäivisin, kun poikesimme päiväkotipäivän jälkeen häntä moikkaamassa.

Sen takia meitä itketti, kun asiakas sanoi, että ”onpas tämä kallista”. Asiakas ei arvannut, mitä tällaisen tuotteen valmistaminen on maksanut, eikä sitä, millaisia uhrauksia se oli vaatinut. Asiakas ei osannut aavistaa puoliakaan niistä kuluista, joita meidän piti pelkän pizzan myymisellä kattaa.

Vaikka olimmekin aluksi kauhuissamme tilanteesta, johon olimme itsemme pistäneet, emme luovuttaneet. Kuuntelimme asiakkaiden palautetta ja kehittelimme tuotteestamme entistä paremman. Se pizza, jota meiltä tänään saa, ei ole enää lähelläkään sitä pizzaa, jota meiltä sai avajaispäivänä. Se on kuohkeampaa, rapeampaa, paremman makuista ja se myydään pienemmissä paloissa.

Pikku hiljaa asiakkaita tuli enemmän ja enemmän. He kehuivat meitä ystävilleen ja tykkäsivät yrityksestämme Facebookissa. Kesä alkoi näyttää jo paljon valoisammalta (onneksi satoi)  ja syksyllä saimme palkattua mieheni avuksi ammattilaisleipurin. Kivi putosi mieheni sydämeltä, hän sai taas hengittää (hän ei voinut ensimmäisen puolen vuoden aikana käydä edes lääkärissä kesken työpäivän, hän oli korvaamaton). Kun tekijöitä on kaksi, on paljon helpompi tehdä enemmän erilaisia tuotteita. Aloimme valmistaa pian myös salaatteja, erikoiskahveja ja pyöreitä pizzoja. Pystyimme toteuttamaan suuriakin juhlatilauksia. Asiakkaat olivat tyytyväisempiä. Menekki kasvoi ja sen ansiosta myös valikoima kasvoi.

Tällä hetkellä meidän ei enää tarvitse itkeä keittiössä, ja pieni poikammekin saa joskus viettää aikaa isänsä kanssa. Meillä on ihania asiakkaita, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen syömään pizzaamme. Me olemme heille todella, todella kiitollisia. Monista on tullut meille oikeita ystäviä ja moni on auttanut meitä yli vaikeiden aikojen. Asiakkaiden ansiosta me olemme vielä elossa. Meillä on katto pään päällä ja ruokaa syötäväksi. Asiakkaiden ansiosta myös työntekijämme tulevat toimeen.

Olen huomannut, että moni lähipiirissäni luulee, että me olemme nyt rikastuneet. Meillä on uusi koti keskustassa ja minä käyn silloin tällöin kuntosalilla. Se on totta, mutta voin edelleeen vakuuttaa, että monella siivoojalla on parempi palkka kuin minulla. Minä unelmoin edelleen yhteisestä perhelomasta ja siitä, että voisin jäädä itse hoitamaan poikaamme, kun hän sairastuu. Olisi ihanaa tietää saavansa joka kuukausi edes jokin tietty summa palkkaa. Toivottavasti se päivä vielä tulee. 

Moni asiakas ei ymmärrä, kuinka suuri merkitys juuri hänellä voi olla yrittäjälle. Jos et esimerkiksi muistanutkaan ilmoittaa kampaajalle, että sinulle tuli este, voi kampaaja menettää jopa satakaksikymmentä euroa omasta palkastaan (hän olisi voinut samalla ajalla leikata jonkun toisen hiukset). Sama pätee monen muun alan yrittäjään, ja tämän vuoksi moni veloittaakin jotain perumatta jääneestä ajasta. Meidän alallamme tällaista ei onneksi käy, mutta meille on suuri merkitys sillä, ottaako asiakas ruokansa kanssa myös ruokajuomaa. Usein asiakkaat haluavat syödä pizzansa ilman juomaa, koska vesi meillä maksaa.

Yrittäminen on avannut silmäni. Ennen saatoin kauhistella esimerkiksi kampaajien ja kosmetologien korkeita hintoja. Ostin hiusvärini mieluummin itse kaupasta ja pyysin isosiskoani tasoittamaan latvat. Nyt pyrin käymään säännöllisesti kampaajalla. Minun tukkani näyttää paremmalta ja tiedän, että minulla voi olla kampaajalleni suuri merkitys. Annan rahani mieluummin työnsä huolella ja taidolla tekevälle perheenäidille kuin tavaratalonjohtajalle. Maksan ravintolassa mieluusti viinilasillisesta kympin ja ostan lähes joka päivä italialaista jäätelöä. Kotona minua tervehtiikin sitten jääkaapissa vain valo, mutta ei ruokaa täynnä olevasta jääkaapista tule niin hyvä mieli kuin yrittäjän hymystä.

 

Kuva:

http://kiroti.blogia.com/upload/loma.jpg