Nykymaailma on kovin pinnallinen. Tuntuu, että ihmiset valitsevat ystävänsä vaatemerkin perusteella. Että poikaystävä ei kelpaa, jos sillä ei ole bemaria. Entisestään pinnallisuutta ruokkivat muotilehdet ja blogit. On tietenkin ihan ymmärrettävää, ettei kukaan halua käsitellä syvimpiä tuntojaan koko Internetin kanssa, mutta miksei sen sijaan, että keskityttäisi kertomaan, että ”tämä paita on hieno, sen saa H&M:stä viidellä eurolla”, kerrota siitä, mistä hetkestä ihana paita muistuttaa ja millaisiin hetkiin sen toivoisi vievän?

Tiedän. Blogilla pitää tienata rahaa. Emme me tavalliset ihmiset kerää kolehtia bloggajalle, jotta tämä voisi kertoa omasta sisäisestä maailmastaan. Se on ihan ymmärrettävää, vaatiihan blogin kirjoittaminen omistautumista ja ahkeruutta. On oikein, että siitä voi hyötyä myös taloudellisesti.

Minusta on aina outoa, kun ihmiset puhuvat tyylistä. Sanotaan, että jollakin on tosi hyvä tyyli. Onhan se hienoa, että joku osaa yhdistää ruskeat ballerinat punaiseen mekkoon, mutta mitä se kertoo ihmisestä? Minusta se kertoo ainoastaan sen, että kyseinen henkilö on käynyt kaupassa, ostanut punaisen mekon ja ballerinat, ja päättänyt yhdistää ne toisiinsa. Kuka tahansa voi sen tehdä.

Sen sijaan ihmisestä kertoo paljon se, miten hän kävelee, miten hän puhuu ja miten hän hymyilee. Millainen on hänen kädenpuristuksensa? Nauraako hän hihitellen vai kovaa? Kertooko hän hauskoja juttuja vai valittaako hän kaikesta mahdollisesta? Pitääkö hän sarjakuvista vai venäläisistä romaaneista? Kysyykö hän, mitä sinulle kuuluu? Mitä hän on tehnyt elämässään?

Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta ilmaista pukeutumisellani sitä, kuinka outo olen. Minä pukeudun tylsästi. Tykkään käyttää korkokenkiä ja haluaisin käyttää huulipunaa, mutten uskalla. Oudot tyypit, joilla ehkä olisi samanlainen huumorintaju kuin minulla, eivät ole koskaan ajatelleet, että minä sopisin heidän seuraansa. Tyylikkäät tyypit taas ovat aina ehkä ajatelleet, että olen liian rähjäinen heidän seuraansa. Luovaa kirjoittamista opiskellessani minulle sanottiin usein, että kirjoitan outoja juttuja, vaikka näytänkin ihan normaalilta. Kas kummaa. Pitäisikö minun pukeutua mangahahmoksi, jotta olisin ainutlaatuinen?

Rakkaudessa ulkomuodolla onkin ihan eri merkitys. On ihan kiva, että ihminen, jonka valitsee elämään vierelleen, miellyyttää omaa silmää. Mutta kaveri voi olla ihan hyvä tyyppi, vaikkei pukeutuisikaan Pradaan.