Joskus minua harmittaa, etten ole yhtään rationaalinen ihminen. Olisi paljon järkevämpää osata punnita erilaisia ratkaisuja, suunnitella elämänsä vuosiksi eteenpäin ja harkita seuraavaa askelta. Mutta ei, minä en osaa. Minä teen kaikki ratkaisuni tunteella.

Tänä keväänä olen esimerkiksi ostanut kolme paria kenkiä, joista yhdetkään eivät ole hyvät jalassa. Tämä johtaa siihen, että kun olen jonakin päivänä erehtynyt laittamaan ne kävelykipua aiheuttavat ballerinat jalkaan, sinnittelen niillä ehkä sata askelta, kunnes kipu yltyy sietämättömäksi, ja menen sitten lähimpään liikkeeseen ostamaan uudet kengät. Jos olisin järkevä, uskoisin uhmaikäistä makutuomariani (joka alkaa aina vaateliikkeessä huutamaan: ”Ei, ei, eiiii äiti osta tota! Mennään poissssh!”).

Olisi myös paljon järkevämpää tehdä ostoslista ennen kuin menee ruokakauppaan. Ilman sitä minä ostan vain seuraavia asioita: jäätelöä, kreikkalaista jogurttia, keksejä ja eksoottisia hedelmiä. Onneksi mieheni on jo tottunut tähän, joten hän ei odota minulta monen ruokalajin illallista tullessaan kotiin töistä.

Tunteet eivät tietenkään ohjaa pelkästään osteluani. Olen (onneksi) valinnut myös mieheni tunteella, samoin olen (valitettavasti) tehnyt monen työntekijän kanssa. Minulla on myös tapana heitellä ruokiin mausteet tunteella. Tämä on monesti aiheuttanut sen, että liemi on ollut hieman liian tulista, mikä on puolestaan kuumentanut mieheni hermoja entisestään. 

Olen sitä mieltä, että jahkailu elämässä ihan turhaa. Se on kuin jarruttelisi alamäessä, vaikka voisi ihan hyvin mennä täysillä eteenpäin ja antaa raikkaan tuulen puskea kasvojaan vasten, ja kenties irrottaa kädet ohjaustangosta.

Kuva:

http://candycoatedturtles.files.wordpress.com/2012/06/7599893090669818_sin7pxmf_f.jpg?w=500