Syysajatuksia

Minulla on ollut jo kaksi viikkoa monta eri tekstiä luonnokset-kansiossa lojumassa. En vain koskaan saa niitä valmiiksi, koska lapsi herää kesken päiväunien, koska kuvat ovat toisella koneella, koska mieleen pulpahtaa uusi ajatus toisesta tekstistä… Ajattelen aina, että huomenna, vaikka pitäisi ajatella, että nyt. Mutta ajatukset eivät kulje aina samoilla raiteilla. Ei nyt voi ajatella samalla tavalla kuin eilen. Tänään en osaa palata Italian-matkani tunnelmiin, joista lupasin viime postauksessani kertoa. En voi, koska nyt on jo syksy. 

Syksy on ihanaa aikaa, mutta se saa minut hieman surumieliseksi. Olen tehnyt pitkiä työpäiviä, ja joka ilta, kun kävelen töistä kotiin, on jo pimeää. Ostoskeskus muuttuu iltakuuden jälkeen autioksi, kadulla vastaan kävelee vain muutama onneton laitapuolen kulkija. Olen sairastunut flunssaan, mutta en voi sairastaa. Juon finrexiniä, se helpottaa. 

Olen käynyt aika paljon salilla ja alkanut syödä aamupalaksi puuroa. Yhtenä aamuna laitoin siihen jopa raejuustoa. Olen kuvannut aamupalojan instagramiin (@sapuli). Olen käynyt kehonkoostumusmittauksessa ja ostanut uusia treenivaatteita. Huomenna personal trainer tekee minulle kuntosaliohjelman. Lihasmassani on lisääntynyt viimeisten kuukausien aikana noin seitsemän kiloa. Kaikki toitottavat: ”Skinny girls look good in clothes, fit girls look good naked”. Niin, mutta tässä on yksi pulma: vaatteet on valmistettu laihoille tytöille. Haba ei mahdu hihaan, eikä pakaralihaksille ole tilaa farkuissa. Meidän lihaksikkaiden on siis kuljettava rumissa vaatteissa tai alasti.

Olo on hyvä, mutta tiedän jo nyt, että jaksan kuntosaliharjoittelua ehkä vain tämän pimeän vuodenajan yli. Keväällä tekee taas mieli olla kevyt ja kestävä, juoksennella ympäri kaupunkia ja hengittää heräilevää luontoa. 

Elämässä on kausia. Nyt on välikausi. Sen takia kaikki ehkä tuntuu jäävän kesken. Palaan pian kuvin ja ajatuksin. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Paikat, jotka mieleen jäivät

5 SCALINATA PIAZZA DI SPAGNA.JPG

 

Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogihiljaisuutta, mutten ole vieläkään oikein toipunut viime viikkoisesta Italian-matkastani, joka kesti vain kolme päivää ja sisälsi intensiivistä viininmaistelua. Palaan viineihin joskus toiste, koska nyt haluan yrittää kertoa teille tunteesta, joka minulle tuli, kun vaeltelin hetken pienessä marchelaisessa kaupungissa nimeltä Offida.

Offidassa ei toiminut Internet. Siellä oli kaduilla vain pitsinnyplääjä-mummoja ja muutama onneton pikkukoira. Ihmiset viettivät kuumaa päivää kodeissaan, joista leijaili ihana tuoksu. Pientä sekatavarakauppaa kaupungin keskustassa pitävä vanha herra tervehti minua kuin vanhaa tuttavaa, koska olin ostanut häneltä neljä euroa maksaneen paketin pikkuautoja samana aamuna. Kävelin korkokengissäni mukulakivistä tehtyjä katuja ja tunsin itseni muukalaiseksi.

Minä olin kaivannut sitä tunnetta. Sen takia matkustaminen on ihanaa. Viime vuosina olen nimittäin matkustanut lähinnä Roomaan tapaamaan mieheni sukulaisia. Siellä minut tunnetaan (olen se kaikkia kaksi päätä pidempi vaalea jättiläinen), enkä voi oikeastaan koskaan pysähtyä hengittämään kaupungin tunnelmaa rauhassa. Offidassa minä muistin taas, miltä se tuntuu, kun jokin paikka vaikuttaa luissa ja ytimissä asti. Ymmärrättekö?

 

kuva_0.jpg

 

Minulla on paljon erilaisia muistoja matkoiltani. Sellaisia muistoja, jotka saavat menneisyyden heräämään eloon ja jotka saavat muistamaan jonkun tietyn hetken sekä siihen liittyneen tunteen.

Muistan esimerkiksi oikein hyvin kreetalaisen kylän nimeltä Kalives. Vietin siellä aika monta kesälomaa isäni perheen kanssa. Muistan hiekkarannan huoneistohotellimme edustalla, aniksen tuoksun, keskustan kuppilassa syömäni mansikkajäätelön. Muistan, kuinka luin Riders on the Storm -nimistä Jim Morrisonista kertovaa elämänkertaa hiekkarannalla ja pulahdin välillä suolaiseen meriveteen. Kun ajattelen Kalivesia, minua hymyilyttää. Haluaisin palata sinne joskus ja huomata, ettei mikään ole muuttunut.

 

kalives_0045.jpg

 

Myös Roomassa on kaksi paikkaa, jotka herättävät minussa suuria tunteita: Espanjalaiset portaat ja Piazza Navona. Aina, kun Roomassa asuessani istahdin turistilauman keskelle hengittämään pakokaasuntäyteistä ilmaa ja kuuntelemaan kaupungin melua, tunsin olevani jossain todella hienossa paikassa. Saatoin istua siinä, tuhansia vuosia vanhalla portaalla, tuntikausia katsellen ympärilläni elävää kaupunkia. Samoin tein Piazza Navonalla, joka on aina täynnä taiteilijoita ja jonka keskellä sijaitseva Fontana dei Quattro Fiumi on mielestäni yksi Rooman hienoimmista suihkulähteistä.

Roomassa asuessani olin hetken töissä eräässä keskustan kahvilassa, jossa asioi päivittäin kultainen mies. Siis sellainen mies, joka värjäsi itsensä kultaiseksi ja seisoi milloin missäkin keräämässä rahaa. Huhu kertoi, ettei hänellä ollut kotia ja että hän nukkui Piazza Navonalla. Minusta se oli niin liikuttava huhu, että joka kerta, kun vielä nykyäänkin satun Piazza Navonalle, en voi olla ajattelematta tuota kultaista miestä käpertyneenä suihkulähteen ääressä sijaitsevalle penkille.

 

10666770-painters-and-tourists-in-piazza-navona-rome-italy--photo-taken-on-march-13-2011--rome-march-13-paint.jpg

 

Voimakkaita tunteita minussa herättää myös eräs Barcelonassa sijaitseva kadunpätkä, jonka nimeä en tiedä. Pariisissa sieluani kiehtovat Montmartren kadut, Turussa jokiranta. Sen sijaan sellaisilta lomilta, jotka olen viettänyt jossakin kliinisessä allasparatiisissa, minulle ei ole jäänyt minkäänlaisia tunnemuistoja. Ainoastaan rusketusrajat ja kasa valokuvia.

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat:

http://4.bp.blogspot.com/_4u1I4hwVnmo/TDDEILrNgmI/AAAAAAAAA7w/pB_OAAOsDQA/s1600/5+SCALINATA+PIAZZA+DI+SPAGNA.JPG

http://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&docid=K3TcLBkJ82EcMM&tbnid=xGMgG1Oat-cBBM:&ved=0CAUQjRw&url=http%3A%2F%2Fwww.emiliastudios.com%2Fsshome%2Fmonoslideshow.swf&ei=dDc2UsWXA8eF4gTJs4CIBw&bvm=bv.52164340,d.bGE&psig=AFQjCNFjs-nXGlcFkpEUrg7ysdjnZXAIkg&ust=1379370871715642

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Matkat Syvällistä