Perhe + yritys= katastrofi?
Minusta ei pitänyt koskaan tulla yrittäjää. Nuorempana pidin yrittäjiä aina hieman vajaaälyisinä. Kuka hullu nyt luopuisi säännöllisistä työajoista, vapaista viikonlopuista ja pitkistä kesälomista vapaaehtoisesti? Kaikki muuttui, kun lähdin Italiaan vaihto-oppilaaksi. Isäntäperheeni isällä oli vaateliike, silloisen poikaystäväni perhe omisti tehtaan, parhaan ystäväni isällä oli autokorjaamo ja viikonloppuisin hengailimme mukavien veljesten omistamassa kuppilassa. En enää nähnytkään yrittämistä niin huonona vaihtoehtona, sillä toisin kuin Suomessa, Italiassa lähes jokaisessa yrityksessä työskenteli itse yrittäjä perheineen. Jokaisella yrityksellä oli kasvot ja suurin osa tehtaista, vaateliikkeistä ja ravintoloista oli nimetty suvun nimen mukaan.
Suomeen palattuani ajattelin kuitenkin, ettei yrittäminen ole minun juttuni. Hakeuduin yliopistoon opiskelemaan ja päätin, että työskentelisin joskus korkeintaan freelancerina. Yrittämistä ei kuitenkaan yliopistomaailmassa käsitelty mitenkään varteenotettavana vaihtoehtona. Muistan opiskeluajoiltani ainoastaan yhden kurssin, jolla käsiteltiin yrittäjyyttä. Freelance-hommat eivät kuitenkaan olleet luennoitsijan mukaan mikään paras vaihtoehto: piti osata hinnoitella palvelunsa oikein (se jos jokin on humanistille vaikeaa) ja kököttää päivät pitkät pölyisessä kotitoimistossaan kääntämässä avioeropapereita ja koulutodistuksia.
On nykyisen mieheni ansiota, että minusta tuli yrittäjä. Hän oli ollut Suomessa jo muutaman vuoden löytämättä elämälleen suuntaa. Hän on enemmän tekevää kuin opiskelevaa sorttia, eivätkä suomalaiset työnantajat usko, että joku osaa tehdä jotain, jos ei ole opiskellut alaa kolmea vuotta. Tämän vuoksi hän sai Suomessa työtä ainoastaan kaupungin italialaisyrityksistä tai suurista siivousfirmoista. Sitten yhtenä päivänä mieheni päätti perustaa yrityksen ja hän toivoi minun auttavan siinä. Tietenkin minä autoin. Kirjoitin liiketoimintasuunnitelmia, kävin pankissa ja juttelin uusyrittäjyyskeskuksessa ideastamme. Me suunnittelimme yritystämme t-o-d-e-l-l-a pitkään, ja minä ajattelin koko ajan, että auttaisin vain miestäni toteuttamaan unelmansa ja sitten palaisin yliopistomaailmaan.
Sitten kävikin niin hupsu juttu, että minäkin innostuin yrittämisestä ja lopulta minusta tuli osakeyhtiömme toinen omistaja. En ollut aluksi ihan varma siitä, mitä humanisti voisi tehdä pizzeriassa. Joka kerta, kun kerroin tuttavillemme, että olimme perustamassa pizzeriaa, minua mulkaistiin epäluuloisesti. Suomessa pizzeria-sanalla ei ole kauhean hyvä kaiku. Jos olisin kertonut perustavani esimerkiksi söpön kahvilan, olisivat reaktiot varmasti olleet erilaisia.
Nykyään olen ylpeä ja innoissani yrityksestämme. Olemme onnistuneet näyttämään ihmisille, että pizzeria ei välttämättä ole synonyymi roskaruoalle ja että yrittämisessä voi olla ideaa. Minä nautin siitä, kun saan omalla tavallani kertoa asiakkaille, mikä on yrityksemme tarina. Minulla on koko ajan valtavasti ideoita ja saan toteuttaa niistä suurimman osan, koska mieheni antaa minulle vapaat kädet niiden suhteen. Yrittäminen on minusta niin kivaa, että olisin valmis perustamaan toisen yrityksen heti huomenna.
Tietysti yrittämisessä ja (erityisesti perheyrittämisessä) on myös huonoja puolia. Kaikki rahat tuntuvat menevän jonkun ihan toisen taskuun ja itselle jää vain muutama lantti. En voi jäädä lapseni kanssa kotiin, kun hän sairastaa. En voi lähteä tänä(kään) vuonna lomalle. Enkä voi koskaan viettää romanttista iltaa mieheni kanssa ilman, että yrityksen asiat tulisivat esille. Emme lähestulkoon koskaan voi viettää aikaa koko perhe yhdessä. Kaiken tämän lisäksi on ollut todella haastavaa saada ihmiset maistamaan erilaista tuotetta.
Minusta olisi hienoa, jos yrittämiseen kannustettaisiin enemmän. Arvostaisin myös todella paljon sitä, jos muutkin toteuttaisivat erilaisia ideoitaan sen sijaan, että tyytyisivät olemaan samanlaisia kuin kaikki muut. Se tekisi meidänkin elämästämme paljon helpompaa.
Yksi yrittämisen parhaista puolista on ehdottomasti se, kun leipää jää lauantaisin yli…
Myös pusut työajalla ovat kivoja…
