Yliopisto kutsuu. Minä en mene.

Sain pari viikkoa sitten yliopistolta jokavuotisen jäsenmaksukirjeen. Minun, humanististen tieteiden kandidaatin, pitäisi nyt päättää, haluanko tulla isona maisteriksi. Tämä on viimeinen mahdollisuuteni, koska olen ollut yliopistossa kirjoilla jo viisi vuotta, enkä tutkintouudistuksen vuoksi voi enää jäädä miettimään, tekisinkö tutkintoni loppuun.

Italian kielen kääntäminen, joka on pääaineeni, ei ole koskaan kiinnostanut minua niin paljon, että haluaisin kirjoittaa aiheesta kokonaisen gradun. Sen sijaan sivuaineeni mediatutkimus on aina ollut minusta äärimmäisen kiinnostavaa. Myös luovaa kirjoittamista on ollut kiva opiskella, koska se ei ole tuntunut yhtään opiskelulta, vaan pikemminkin terapialta.

En kuitenkaan haluaisi tehdä tutkintoani loppuun, koska en usko, että jaksaisin keskittyä yrityksen pyörittämisen ja taaperon kasvattamisen lisäksi myös opiskeluun. Enkä ole myöskään ihan varma siitä, miltä tuntuisi palata entistäkin nuorempien opiskelutoverien sekaan parin vuoden tauon jälkeen.

Oikeastaan minä en ole koskaan kokenut olevani osa jotakin käydessäni yliopistossa. En ole omistanut opiskelijahaalaria, en ole osallistunut myyjäisiin enkä käynyt opiskelijabileissä. Olen vain kerännyt hurjaa tahtia opintopisteitä ja tehnyt siinä ohessa vähän töitä. En ole koskaan ymmärtänyt näitä minä olen humanisti, sinä olet kasvatustieteilijä -keskusteluita. Vaikka silloin kun en osaa laskea vaihtorahan määrää päässäni, toteankin asiakkailleni, että ”en osaa, olen humanisti”.

Tästä kaikesta huolimatta ääni sisälläni sanoo, että minun pitäisi jatkaa opiskeluja. Minusta tuntuu kuin heittäisin minulle annetun mahdollisuuden kaivoon. Minua pelottaa, että sitten joskus kun joudun etsimään töitä, kukaan ei ota minua vakavasti. Olenhan minä vain typerä kandidaatti.
Vaikka olenkin perustanut yrityksen, jonka markkinoinnin, rekrytoinnin ja lähes kaiken muunkin olen hoitanut ihan yksin, en ehkä ole sittenkään minkään arvoinen, koska en ole maisteri. 

Toisaalta… Jos joku ei minua huoli, voinhan minä aina perustaa yrityksen. Sen minä ainakin jo osaan.