Even Monday have a silver lining

kor.jpg

Siinä niitä on, minun korujani. Etsin niille aina uusia paikkoja olla esillä jotta niitä tulisi myös käytettyä. Olen aika huono käyttämään mitään koruja ja jopa kihlasormus on tällä hetkellä rasiassaan…Kolmas kihlasormus, samalta mieheltä tosin. Ensimmäisestä irtosi zirkoni, toisesta timantti ja nyt tämä kolmas odottelee että isäntä saisi myös pihdeillä katkaistun tilalle uuden. Ei sitä yksin kehtaa pitää parisuhteessa sormusta. Mutta kumma kyllä kihloissa on oltu jo 15 vuotta vaikka sormukset tulee ja menee…*vähän hihitystä*

No sitten eilen, maanantaina käväistiin siskon kanssa piristysreissulla eli kirpparilla. Sieltähän löytyikin taas vaikka mitä. Hopeinen korukäsi oli ihan pakko ostaa vaikka hinta kirpaisikin…Se kun oli 4,50 € ja ihan siinä rajalla onko jo liian hintava kirppariostokseksi. Mutta onneksi ostin.

ko.jpg

Kullansävyinen korukin jotenkin tarttui mukaan samalla (3,80 €). Visioin heti sitä helteisiin terassipäiviin harmaan maximekon seuraksi…

lauta.jpg

Muovisen hopealautasen hankin viimeksi samasta paikasta parilla eurolla ja käsihän sopi siihen kuin valettu. Piti alkaa laittelemaan jo lempisormuksia ohuisiin tekosormiin.

md.jpg

Siihen sopikin niin kauniisti tuoksujen kavalkadi. 

ves.jpg

Sitten paraatipaikalle vessan pöytätasolle. 

os.jpg

Yhden vaatekappaleenkin ostin kun oli niin ”omannäköinen” ja pikkulaukku Global-merkiltä yhteensä 5,50 €. Pari pikkulaukkua kultaisine ketjuineen löytyykin mutta hopeinen on oiva lisä. Rantalukemista löytyi kahdella eurolla ja kesäjuhliin sopiva panta. Panta olikin juuri kuin tilauksesta koska ”Sophien Valinta” postauksessa ihastuin samantyyliseen hattuun…Panta ehkä monikäyttöisempi ja keveämpi. Ja sekin pari ekee…

Näin sitä shoppailtiin taas halvalla ja saatiin siskon kanssa pirtsakka olo alkavaan viikkoon. Onneksi on kirpparit! Terkuin Maija.

Muoti Mieli Ostokset Trendit

Käkkäräpää

käkkis.jpg

Viime viikolla oli pienimuotoiset tyttöjen illanistujaiset. Ajattelin laittaa taas vähän tekotukkaa ja napsutella laineraudalla pehkon läpi. Koska oli kylmä keli niin kaivoin pitkän karvaturritakkini käkkärän kaveriksi. Jos näitä kahta kuvaa miettii niin vanhenin taas vuosikymmenellä… Ehkä tarkoitus oli näyttää aikuiselta naiselta.

prf.jpg

Tosin kaikenlaiset karvakaulukset ja stoolat saattavat hieman lisätä vuosia kasvoille ja koko habitukseen… Mutta on se niin kiva välillä leikkiä aikuista.

muu.jpg

Tässä näkyy taasen arjen sotkuja…kirppiskamoja sekä pyykkiä. Hiuksista sanoisin että sain mielestäni hyvin ainakin clip-onit piiloon sekä tukan massaa kasvatettua mukavasti. Myöskin pesu hopeashampoolla ja -hoitoaineella muutti sävyä haluttuun kylmempään suuntaan. 

maa.jpg

H&M luottomekon tempaisin päälleni ja on sitä käytettykin talven ja kevään aikana ainakin sen 5€ edestä jonka maksoi kirpparilla. Olisi pitänyt pyytää miestä tai poikaa ottamaan muutama kuva mutta en kehdannut häiritä kun olivat ulkona pelaamassa. Kivaahan siellä baarissa taas oli. Terkuin Maija.

p.jpg

Ps. Siinä se mennä viipottaa…

Kauneus Oma elämä Hiukset Trendit