Eilisen Muuttuja

chan.jpg

Tulipa sitten eilen värjäiltyä ja väkerrettyä niinkuin vähän tuossa edellisessä postauksessa suunnittelinkin. Kyllähän sen huomaa että nämä minun postaukset ovat ihan ”home made”-tasoo mutta into kai korvaa pienet puutteet. Ja kun en parturikaan ole niin kotivärjäykset ja muut hiuskikkailut ovat kokeellisia eivätkä niin justiinsa. Tämän tunnustuksen jälkeen voinemme siirtya itse asiaan eli eiliseen. Pienen lenkin jälkeen ja kun poika haettiin mummulaan pääsin aloittelemaan sessiotani. Eli värjäyskamat esiin, kylpytakki päälle ja olutta lasiin.

harvat.jpg

Jaoin hiukset karskisti kolmeen osioon aloittaen takaraivolta ja siirtyen ylemmäs kunnes etuhiukset raidoitin keskipääjakauksella.Ei kai tosta nyt mitään selkoa saa mutta näin kuitenkin tein. Harjailin ihan vapaalla kädellä raitojen tapaisia vetoja. Aineena käytin puoli paketillista ko. vaalennusainetta. Yhdeksi tärkeimmäksi kikaksi voisin mainita kunnon emulgoimisen poispestessä sekä hopeahoitoaineen käytön. Joissain onkin mukana keltaisuuden taittavaa hoitoa mutta tässä Claudian luotsaamassa ei nyt näkynyt kuin hoitoseerumi jonka pistin salikassiin.

väri.jpg

Ennen ja jälkeen kuvista huomaa että lopputuloksesta tuli hieman täpläleopardimaisen kirjava mutta toisaalta aamulla jakaus ei mennyt ihan nappiin..Voisi johtua jokseenkin railakkaasta treffi-illasta mieheni kanssa. Mutta onneksi asiaa korjataan jo parhaillaan kebabilla, sipseillä&valkosipulidipillä, pepsillä sekä kohta saunallakin. Aamusmoothiet tein heti kun herättiin. (no, okei vasta puoli kaksi pääsin vauhtiin)

kakkis.jpg

Tässäpä lenkkilookkia sekä treffilookkia samalta päivältä. On siinä jotain muutosta saatu aikaiseksi parissa tunnissa.

muik.jpg

Lopuksi vielä kuvaa meidän aamudrinkeistä joihin laitoin papaijaa, jäisiä ananaspaloja sekä vadelmakeittoa. Miehelle jumbopillit ja mulle pikkupillit. Kyllä siinä imiessä jo hymy tuli. Viikonlopputerkuin Maija.

20150418_121556.jpg

 

Muoti Oma elämä Hiukset Päivän tyyli

Perjantain Bileponnarii

oma h.jpg

Olen tässä haeskellut viikonlopulle hius-inspiraatiota. Korkea ponnari on jotenkin ollut nyt mielessä päällimmäisenä ja onhan siitä aikaa kun on jaksanut muutakin tehdä kuin vain föönata. Nämä kuvat ovat vuosilta 2013 ja 2012. Että kyllä sitä on joskus jaksettu väkertää. Kummassakin on käytetty clip-on hiusjatkoja. Toisessa laineikasta kuituhiusta ja toisessa suoraa aitohiusta. Tuota ihan helmenvaaleaa kuitua en olekaan käyttänyt ainakaan kahteen vuoteen. Olen tietoisesti vähentänyt vaalentamista päänahan herkkyyden takia. Mutta jos värjäisin tänään raitoja, voisi vaaleampikin jatke mennä…

hstyles.jpg

Voi oi kun nämä ovat ihania! Varsinkin Jessica Biel. Ovat kyllä kaikki sellaisia kaunottaria keille sopii melkein mikä vaan. On hoikat kasvot, upeat piirteet ja pitkät kaulat.  Mutta osaa sitä maatiainenkin. Tänään menen mieheni kanssa tuulettumaan oikein kaupungille. Pitää vähän panostaa. Viimeistään huomenna laitan kuvia millaisen lopputuloksen sain aikaiseksi. Terkuin Maija.

Muoti Hiukset Trendit