Kuukausi, parikin, on taas menny silmien räpäyksessä.
Ajattelin vetää nyt vähän vakavamman asian esille. Asian, mikä on osa syynä myös tälle tauolleni täällä blogin parissa. Mikä on syynä myös monelle käyttäytymiselleni.

Epävakaa persoonallisuushäiriö, on ollut osa minua jo vuosia. Teinivuosina törmäsin tähän ensimäisen kerran. Mutta kun ajattelee vielä pidemmälle, niin oireita näen myös siellä. En ole tätä asiaa tuonut koskaan näin julkisesti esille. Ehkä osa lähimmäisistäni on tiedostanut tämän, vain muutama tyyppi.
Oireet ovat yksilöllisiä, ja ajattelinkin vähän kertoa omistani.

– ailahteleva minäkuva
Välillä nään itseni epäonnistujana, mitättömänä ja ahistaa olla minä. Kun taas välillä oon super tyytyväinen itteeni ja näiden näkemysten välillä voi olla vain tuntejakin eroja. Ensin ajattelen että oon ihan helevetin luuseri, aikaansaamaton ja koko olemus musta ahistaa. Itken ja turhaudun. Saattaa mennä hetki ja oonki että, vitsit on kyllä huippua olla just minä. Voin jatkaa tähän vielä sen että mielialat vaihtelee siis tosi rajusti. Aamulla saatan olla ihan eri maasta kun taas illasta. Eikä sille ole aina syytä miksi mieliala heittelee vuoristorataa, se vain menee niin.
On välillä oikiasti ihan helevetin raskasta kun mieliala heittelee, jotkut saattaa aatella että se on normaalia. Tietenkin se on normaalia, tiettyyn pisteeseen asti. Mutta jos päivän aika käy jokaikisen tunnetilan läpi monia kertoja, se käy jo raskaaksi. Ja tämä sama toistuu jokaikinen päivä. Nyt tämä vuoristorata on vähän helpottunut, kun oon oppinut hallitsemaan niitä. Luojan kiitos siitä.
Kerron vielä yhen kokemuksistani tästä; 

Usiampi vuosi taaksepäin. Aamulla oli aika mielenterveysneuvolaan, jossa kävin ihan vain juttelemassa ja kertomassa kuulumisia. Kävin kyseisessä paikassa joko viikottain tai parin viikon välein. Menin hyvin mielin sinne ja pidin koko paikasta ja henkilökunnasta. Mutta sitten, mieliala romahti täysin. Jos voin jotenki kuvailla sitä tunnetta mikä tuli, niin ajatelkaa että istutte ja putoatte maan alle niin syvälle kuin vain pääsee, ympärillä ei ole mitään. Pelkkää tyhjää jokapuolella. Et nää mitään positiivista asiaa lähelläsi, et missään. Itket, itket ja itket. Et saa sanotuksi mitään. Tämän seurauksena jouduin ihan sairaalaan tutkittavaksi. Olin siellä vuorokauden ja kinusin että haluan takaisin kotiin. Ja taas silmienräpäyksessä mieliala muuttui. Ensin olin niin syvällä kuin vaan voi olla, mutta sitten oonkin ihan normaali. Enkä osaa sanoa mikä tämän tunteen mulle toi. 

– tunteiden hallitseminen
Negatiivisia tunteita on super vaikea hallita. Ennen en hallinnut niitä yhtään, kun olin raivona niin olin myös raivona. Hermot naksahtelee ihan pieniinkin juttuihin. Enkä tosiaan tarkoita mitään pientä raivonpuuskaa, vaan tunnetta mikä valtaa sut kokonaan ja et pysty hallitsemaan itseäsi. Oon istunut lattialla huutamassa/karjumassa, repinyt hiuksia, sanonu ties mitä ilkeetä läheisillenikin.

– todellisuuden tajun hämärtyminen
Tätä tapahtuu edelleen. Tulee tunne joka kestää vain sekunteja, mutta kerkeet ajatella sen aikana että missä oon, kuka oon? En sen muutaman sekunnin aikana saata tajuta kuka oon, tai missä oon. Mutta se kestää vain hetken, onneksi.

– vaikeus toimia pitkäjänteisesti
No tämä kuvaa mua niin hyvin. En osaa pysyä missään suunitelmassa, en voi sietää mitään sovittua menoa. Esimerkiksi tämä blogin kirjoittaminen, ajattelin että kerron tänne kuulumisia ja elämästä muutenkin viikottain?, mutta ei. Heti kun sain pari postausta tehtyä niin tuli iso stop. Ja jos sovin jonkun käynnin vaikka just mielenterveysneuvolassa, perun sen ja varaan uuden. Ärsyttävä tapa mutta en voi sille mitään. En voi tehä mitään mikä tuntuu vähäkin vastenmielisestä tai pakotetulta. Tässä syy siihen miksi oon koulujakin lopetellu usein. Jos joku tuntuu vähääkin pakko pullalta niin vejän jarrut esiin. Tämä voi tapahtua myös ihan hyvienkin asioiden kanssa. Jos sovin esimerkiksi kavereiden kanssa jotain, tai jotain muuta mukavaa niin jossain vaiheessa tulee tunne että ei, en mene, en siedä sitä, en. Se tunne on niin vahva, etten hallitse sitä vieläkään.

Siinä nyt muutama esimerkki mitä on olla minä. Ja syy sille miksi oon välillä niin helevetin vaikea ihminen. Mutta oon kyllä oppinut elämään tämän kanssa, vielä on toki ties kuinka paljon opittavaa. Lääkityskin minulla on ollut, usiampikin. Nyt en ole koskenut niihin, pariin kuukauteen. Tästä jatkan lisää myöhemmin.

Alle lisäilen vielä muutamia kuvia mitä on tullu räpsittyä kesän aikana. Kiitos jos jaksoitte lukea! Ja kiitos, jos ymmärrätte mua taas vähän paremmin.