”Kiire. Nyt on vähän kiire, en ehdi. Kauheasti kaikkia työjuttuja ja tämä kesäkuntoon- projekti vie aikaa. Nähdäänkö vaikka ensi kuussa kun saan nämä kiireisimmät asiat hoidettua?”
Oletko sinäkin joskus todennut näin ystävällesi, sukulaisellesi tai itsellesi? Minä olen. Olen pohtinut paljon tätä ainaista kiireen tuntua, sitä kuinka voisin hallita aikaani paremmin. Siten, että ennättäisin tehdä ja nähdä, siivota ja puunata, treenata ja harrastaa, tehdä työn mahdollisimman tehokkaasti, nähdä ystäviä ja sukulaisia ja siten, että joku vielä ehkä joskus kiittäisiä kaikesta panostuksestani. Lopputuloksena minä en hallitse aikaa vaan aika hallitsee minua.
Aikaa ei voi hallita
Nyt kun asiaa ajattelee on jotenkin hullunkurista kuinka kaikki opaskirjat neuvovat meitä tehokkaampaan ajanhallintaan. Tehdään todo- listoja, punnitaan ja pyöritellään mitä tänään ehditään ja mikä jää huomiselle. Aivan kuin käyttäisimme aikaa jopa enemmän ajanhallinnan suunnittelemiseen kuin itse tekemiseen. Ja miksi? Meillä kaikilla on käytettävänä 24h ja todennäköisesti nuo hienot suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi kuin töissä tapahtuu yllätävä käänne, lapsi sairastuu tai kaupassa pitääkin käydä tänään.
Olen tehnyt itsessäni tietoisen muutoksen suuntaan, jossa elän juuri tämän hetken fiiliksen mukaan. Toki töissä pitää käydä ja siellä tehdä tarvittavat tehtävät, mutta töissäkin olen pyrkinyt välttämään sanaa ”kiire”. Jos kohtaan työpaikalla kollegan, alaisen tai asiakkaan olen päättänyt ettei minulla koskaan ole niin kiire, ettenkö ennättäisi pysähtyä kohtaamaan, halaamaan ja kysymään ”mitä sinulle kuuluu?”. Ja kysymään siten, että aidosti kuuntelen. En katso puhelinta, en tietokonetta enkä ajattele mitä seuraavassa palaverissa pitää sanoa. Kuinka voimaannuttavaa se onkaan itselle ja varmasti vastapuolelle. Helppoa se ei ole, mutta täysin opettelemisen arvoista.
Kun tulen töistä kotiin pyrin menemään kaikessa tunteen mukaan. Ennen olin laatinut itselleni kalenteriin listan mitä tänään piti suorittaa ja jos en suorittanut en voinut rauhoittua. Ja mielellään kaikki heti ja nyt. Elämä on avautunut aivan eri tasolla kun olen uskaltanut päästää suorittajan langat käsistäni. Olen uskaltanut rohkeasti sanoa itselleni, että vaikka kalenterissani lukee ”salitreeni” niin on täysin ok lähteä kävelemään kauniiseen kesäiltaan tai vaikka istua parvekkeella juoden kylmää mehua. Tai siivota voi myös huomenna jos siltä tuntuu. Siivoaminen kun ei kuitenkaan pääty koskaan. Ensi viikollakin pyykkivuori nousee pestäväksi. En voi väittää, että olisin päässyt suorittajan luonteesta täysin eroon mutta suunta on oikea ja se tuntuu mahtavalta. On kuin olisin tutustunut täysin uuteen itseeni, sellaiseen jollainen MINÄ haluan olla.
Vinkkini
- Aloita siitä, että sinulla on viikossa ainakin yksi arkipäivä jolloin kokeilet mennä fiiliksen mukaan. Kun työpäivä on pulkassa tee juuri sitä miltä OIKEASTI sillä hetkellä tuntuu. Soita ystävälle extempore, mene uuteen lähikahvilaan juomaan iltatee, lähde kävelemään metsäpolkua jossa et ole aikaisemmin käynyt tai valmista ruokaa rauhassa nauttien. Opettele kuuntelemaan sitä pientä sisäistä ääntäsi joka kuiskaa sinulle mitä juuri nyt kaipaat.
- Pysähdy vähintään kerran päivässä kohtamaan ihminen ja kuuntelemaan. Älä yritä puhua päälle, kuuntele vain.
- Lopeta multitaskaaminen ja keskity yhteen asiaan kerralla. Ja pyri nauttimaan siitä mitä juuri sillä hetkellä teet. Löydä kaikesta positiivista.
- Pidä ruudutonta aikaa päivittäin. Keskustele kumppanisi kanssa, leiki lasten kanssa tai istu vain hiljaa. Siinä se elämä on, ei ruudun takana.
Kokeile rohkeasti. Lupaan, että se kannattaa.
~ Jessica
