Meidän pikkuneiti täyttää ens yönä neljä viikkoa ja ajattelin nyt olevani valmis kirjottamaan synnytyksestä. Maailman ihanimmasta – ja samalla kamalimmasta kokemuksesta.

♥♥

17.01.2013 torstaiyö, supistuksia alko tulla säännöllisesti, noin 10 minuutin välein. Kipu oli jo semmosta, että supparin aikana piti henkeä pidättää ja välillä mennä kitumaan doggystyle-asennossa lattialle. Suihku oli ainut mikä rauhoitti ne vähäksi aikaa. Kun supistukset jatku säännöllisinä (väli oli max. 13min) aamupäivään asti, soitin sairaalaan ja kysyin mitä tehdä, kun olin jo edellisellä viikolla ollut sentin auki ja kanavaa ei ollut paljon jäljellä. Käskivät lähtemään tarkistuttamaan kohdunsuun tilanteen ja sairaalassa olin auennut vasta kahteen senttiin. Kätilöt päättivät laittaa synnytyssalin valmiiksi ja meidät sinne odottamaan aukeamista. ”Kyllä mä voin 30 vuoden kokemuksella sanoa, että sun on turha enää kotiin lähteä, sä synnytät ensi yönä!”, kätilö yritti mua lohduttaa kipujen aikana. Meidät laitettiin kävelemään, jotta saataisiin kohdunsuuta aukeamaan. Käveltiin sairaalan rappusia niin pitkään kun mulla voimat riitti. Iltapäivällä, viiden tunnin odottelun jälkeen tuli kätilö-harjoittelija tekemään sisätutkimuksen. ”Sä olet jo 3cm auki, kyllä tää tästä pikkuhiljaa etenee”. Tunnin päästä tulivat oikeat kätilöt tutkimaan ja sanoivat, että ollaan siinä pisteessä edelleen missä aamupäivälläkin – en ollut auennut yhtään. Siinä vaiheessa teki jo mieli kuolla. Mietin vaan että mitä mä voin tehdä, kävelin tuolla rappuja aina kymmenenteen kerrokseen asti monet kerrat ja mä en ole auennut yhtään? Ja miks se harjoittelija sitten sano, että olen auennut jo enemmän? Vaihtoehdoiks annettiin osastolle siirtyminen ja mies lähtee pois, tai lähden itsekkin odottamaan aukeamista kotiin. En ikinä olis suostunu jäämään yksin kärsimään niiden supistusten kanssa, joten kotiin mentiin. Supistukset rauhoittuivat onneksi yöksi ja sain nukuttua.

Aamulla supistukset jatkuivat vielä kivuliaampina. Mies lämmitti saunan ja raahasi kaupasta tulista ruokaa ja tuoretta ananasta (lukenut vähän liikaa netistä vinkkejä synnytyksen käynnistämiseen)! Viideltä iltapäivällä kivut oli jo todella kovat. Olin kahden vaiheilla, jäänkö odottamaan lapsiveden menoa vai mennäänkö sairaalaan. Vaikeinta sinne lähdössä oli se, jos olisin sinne ilman miestä joutunut jäämään, ellen olisi ollut tarpeeksi vielä auki. Kohta kuitenkin supisti ja kovaa, menin kyykkyyn ja lapsivedet meni. Huusin ja tärisin onnesta, ”lapsivedet meni, lapsivedet meni!” Soitettiin ambulanssi (sanoivat synnärillä, että ambulanssilla sairaalaan jos lapsivedet menee, kun olin kuitenkin jo auennut kaksi senttiä edellisenä päivänä). Kello 19:40 siirryttiin synnytyssaliin, olin 3,5cm auki. Sain ilokaasua, mikä aiheutti vaan pahan olon, enkä halunnut sitä enää. Miestä se kyllä näytti helpottavan, tais hän hengitellä sitä enemmän kun minä.. Supistuksia tuli 3-4min välein. Yhdeksältä sain epiduraalin ja siinä vaiheessa olo oli ihana, parempi kun viimeseen kahteen vuorokauteen. Sain oksitosiinia tehostamaan supistuksia.

Vuorokausi vaihtui ja supistukset tekivät epiduraalista huolimatta jo todella kipeää, itkin kätilöille että pakko ponnistaa. Maailman lannistavin tunne, kun joku kieltää sua ponnistamasta, vaikka susta tuntuu kun koripallo änkeis perseestä pihalle.. Supistusten aikana huusin ja itkin, revin miestä käsistä ja pyörin sängyssä johtojen keskellä. Vihdoin klo 00:55 olin täysin auki, sain alkaa ponnistamaan ja 14minuuttia myöhemmin syntyi maailman ihanin tyttö.

Siinä vaiheessa unohtu kaikki ne kivut.