Menneisyyttä

Uskaltauduin häpeilemättä kirjoittaa mun menneisyydestä ja siitä, kuka mä olen ollut ja olen nykyään, vaikka aluksi ajattelinkin että pysyn erossa siitä aiheesta, koska sen perusteella musta on hyvin helppo saada vääränlainen kuva ja muodostaa kaikenlaisia ennakkoluuloja. 🙂 Kirjoitan niistä asioita, jotka on mun elämään eniten vaikuttanut.

Olen ollut huostaanotettuna (kyllä vaan, täällä yksi ”sossupummi” ja mun vanhemmissa ei ollut mitään vikaa, syy oli täysin mussa itsessäni). 13-vuotiaana ylä-asteelle siirtyessäni koulussa alkoi alamäki, kaveripiiri vaikutti asiaan paljolti. Vietin päivät mielummin kavereiden kanssa keskustassa, kuin koulun penkillä. Pian koulukuraattori ja sosiaalitoimi puuttuivat asiaan ja minut sijoitettiin kotikaupunkini perhekeskukseen, missä asuin muutamia parin viikon jaksoja kerrallaan. Kyseisessä paikassa sai paljon vapautta, vain illat piti viettää perhekeskuksella ja puhelin otettiin yöksi pois. Käytökseni ja koulumotivaatio ei parantunut, joten minut siirrettiin ”tiukempiin rajoihin” pois kotikaupungistani, jossa asuin yhden kesän. Sillävälin tutustuin kuitenkin kotikaupungissani asuvaan poikaan, jonka kanssa aloitin ensimmäisen seurustelusuhteen. Kotiin takaisin päästessäni kaikki muuttui hetkeksi parempaan suuntaan, mutta pian kuitenkin ensirakkauden kiiluessa silmissä olin luvatta paljon poissa kotoa poikaystäväni kanssa ja kun perheeni kielsi minua tiettyinä päivinä olemasta hänen kanssaan, raivostuin. Tämä johti siihen, että vietin yli kaksi viikkoa muualla, jolloin sosiaalitoimi puuttui taas peliin ja minut sijoitettiin Pirkanmaalla sijaitsevaan, yhteen (kuulemma) ”tiukimmista laitoksista” mitä tästä maasta löytyy. Rajat olivat todella tiukat. Ei puhelimia (kahtena päivänä viikossa sai soittaa kotiin), kotilomat kahden viikon välein, ei ulkoiluja ilman ohjaajia ja peruskoulua käytiin talon sisällä. Viimein pysähdyin miettimään omaa itseäni ja käytöstäni, joka muuttui hyvin pian. Ilmassa oli masentuneisuutta, kamala kaipuu kotiin ja häpeä siitä, minkälaisen pettymyksen tuotin vanhemmilleni. Sain peruskoulun suoritettua  ajallaan ja lopputodistuksen keskiarvo oli 8! Tutustuin laitoksessa poikaan, jonka kanssa olimme parhaita kavereita ja myöhemmin aloitimme ”salaseurustelusuhteen”, koska seurustelu oli kiellettyä laitoksessa. Aloitin suurtalouskokin opinnot ammattikoulussa. 16-vuotiaana minut kotiutettiin.

Kotiin palattua muutin heti omilleni ja poika jonka kanssa seurustelin, muutti samalle paikkakunnalle kanssani. Käytökseni oli muuttunut ja opin arvostamaan muitakin kuin itseäni. Jatkoin kokin opintoja kotikaupungissani. Isäni lähti rauhanturvaajaksi ja isän poissaolo vaikutti kaikkeen. Vanhempani erosivat ja kaikki asiat olivat sekaisin. 1,5 vuotta kokin opintoja luettuani, motivaationi laski taas ja lopetin opinnot. Parisuhteeni muuttui väkivaltaiseksi ja pitkään asian kanssa taisteltuani, sain vihdoin lopetettua suhteen. Vuosi sitten syksyllä aloitin matkailualan tutkinnon siskoni kanssa yhdessä (olimme silloin kämppiksiäkin, voi niitä aikoja<3), opinnot kuitenkin loppuivat lyhyeen huomattuani, että jutut on paljolti samanlaista kuin kokin tutkinnossa. Siskoni muutti pois yhteisestä asunnostamme ja jäin miettimään mitä tekisin, haaveenani oli jo pitkään ollut muutto toiselle paikkakunnalle.

Olen tutustunut netissä moniin ihmisiin ja tutustuin tähän nykyiseenkin mieheeni sitä kautta. Ajattelen aina vaan ihmisistä hyvää ja luottamukseni saa vähän liiankin helposti. Juttelimme päivittäin netissä, aloimme soittelemaan ja ”ihastuimme”. (Kyllä, ainakin minä voin ihastua jo pelkkään ihmisen luonteeseen!) Välillämme oli kuitenkin 350 kilometriä. Eräänä viikonloppuna sain extempore-idean hypätä junaan kohti Kuopiota, jonka sitten toteutinkin. Asemalla oli vastassa suloisen ujo poika, siinä hetkessä ihastus taisi muuttua rakkaudeksi. Aloin viettämään paljon aikaa täällä Kuopiossa ja rupesin miettimään, josko muuttaisin tänne kun haaveenani tosiaankin oli muutto jo kauan ollut. Muutin tänne keväällä virallisesti. Aluksi asuimme miehen äidin luona, kesäkuussa muutimme ensimmäiseen omaan asuntoon, josta totesimme kuitenkin hyvin pian, ettei se ollut meidän haluamamme eikä se tuntunut kodilta. Muutimme hetkeksi takaisin anoppini luokse ja tämän kuun alusta muutimme tähän unelmat täyttävään, ensimmäiseen yhteiseen KOTIIMME <3 

Me emme tosiaan kauaa seurustelleet, ennenkuin tulin raskaaksi. Mutta en kadu mitään ja olen maailman onnellisin. Mulla on maailman paras mies ja pikkutyttö masussa<3

Sainpahan nyt suurimmat elämänmullistukset kirjotettua, toivottavasti ei käsitys musta muuttunu kauheesti pahempaan suuntaan! Kiitos kun (jos) jaksoit lukea tekstini, palataan!

-Sanni 

PS. Aamulla ulkona näytti tältä, vihdoin lunta täälläkin!! 

img_0414.jpg

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.