Se kuuluisa ”work-life balance”
Pyöriikö työjutut myös vapaa-ajalla mielessä? Heräätkö aamulla virkeänä? Onko tavoitteet selkeät? Onko vastuualueet ja työtehtävät selvillä? Mites työilmapiiri?
Oon pohtinut viime aikoina paljon oman työni ja vapaa-ajan tasapainoa… Se kuuluisa work-life balance.
Aina oli auttamattoman epäselvää, mitä haluan isona tehdä. Identiteettikriisi, liikaa mahdollisuuksia, paineita siitä että työn pitää olla intohimo – ne nykyajan pari-kolmekymppisen dilemmat. Arkkitehdiksi tulla tupsahdin ilman sen kummempia suunnitelmia, en keksinyt mitään muutakaan. Opiskelut Kööpenhaminassa sujui huonosti, mutta purin hammasta loppuun asti. En löytänyt intoa, en pärjännyt teknisessä suunnittelussa vaikka pänttäsin. Olin varma että hukkasin aikaani – ettei musta ikinä tule alan ammattilaista.
Hypätään kuusi vuotta ajassa eteenpäin. Herätyskello pärähtää soimaan, katson kännykän ruutua. Kello on 05:20 – olen torkuttanut taas liian pitkään ja aamusta tulee kiireinen. Onneksi laitoin edellisenä iltana vaatteet valmiiksi. Napsautan vedenkeittimen päälle ja samalla yritän saada unisen naamani hereille huuhtomalla unihiekat pois. Istun keittiön baarijakkaralle ja katsahdan kelloa. Shit, 05:40 – mulla on tasan kymmenen minuuttia juoda mun tee, pestä hampaat ja sitten juosta ratikkaan. Aamupalasta luovuin jo pari vuotta sitten, mutta tänään jostain syystä mahaa kivistää – se on joko nälkää tai liiankin tutuksi tullutta stressioireilua. Vaihdan ihanan kevyen pyjaman jäykkään bleiseriin ja riennän ulos pimeyteen.
Ennen kuutta aamulla ratikkayhteydet Stuttgartissa on huonot: lyhyen matkan joudun taittamaan kahdella ratikalla ja jos ensimmäinen on pari minuuttia myöhässä, missaan jatkoyhteyden. Tänään onneksi en. Ratikkamatkan jälkeen kävelen ripeästi päärautatieaseman läpi kaukojunien lähtöraiteille. Seuraavat puolitoista tuntia istun junassa. Sitten taas kävellen Frankfurtin lentokentän läpi, bussilla siihen päälle reilu vartti ja vihdoin puoli yhdeksältä saavun toimistoon.
Junamatkat käytän useimmiten työskentelyyn – kirjoitan tehtävälistan päivälle tekemisjärjestyksessä. Listan viimeiset kohdat ei ikinä tule valmiiksi ja kaoottisen päivän jälkeen lista on kaksinkertaistunut. Tunnen hukkuvani pieniin tyhjiin check-boxeihin jotka tiedän jäävän tyhjiksi vielä pidemmäksi aikaa. Joihinkin kohtiin lisään pienen punaisen huutomerkin, jotta jatkan hommia seuraavana päivänä tärkeimmästä kohdasta, samalla tietäen, että heti aamulla tulee todennäköisesti joku vieläkin tärkeämpi tehtävä, joka pitää tehdä ensimmäisenä. Saavun takaisin Stuttgartin päärautatieasemalle kuuden maissa, kokkaan, käyn ehkä salilla, jos jaksan. Olen tyytyväinen, että päivä loppui jo kuudelta – useimmiten otan junan tuntia myöhemmin.
Päivän päätteeksi kerromme usein poikaystäväni kanssa toisillemme viisi hyvää asiaa kuluneesta päivästä. ”Tell me five good things about your day”, jompi kumpi aloittaa. Toistuvia teemoja ovat tauot työkavereiden kanssa, ruoka, vapaa-ajan aktiviteetit… Ne pienet asiat elämässä, kuten aina sanotaan. Riittääkö ne pienet asiat kantamaan läpi sen ison harmaan stressipilven, välillä pohdin. Joskus on yllättävän hankalaa kaivaa viisi hyvää asiaa päivästään, mutta edes kolme auttaa tajuamaan, että oli siinä päivässä jotain hyvääkin
Välillä on helppoa tökkiä itseään selkään, ja sanoa: hei, sä halusit itse tätä, tienata mukavasti ja elää kiireessä, kun aikoinaan hotellin respassa tuskastuit tekemisen puutteeseen. Näinä aikoina moni on työtön, pitää olla tyytyväinen, että on vakkaripaikka ja vakaat tulot. Välillä taas, noh, väsyttää. Välillä pohdin että käytänkö aikani tässä maailmassa hyvin, ja onko se riittävästi että niille muille, merkityksellisille asioille on käytettäväksi lähinnä viikonloput.
Millä keinoilla saatte työstressin kuriin, niin ettei se vaikuta vapaa-aikaan?