Minua pikkutytöteltiin kuntosalilla – saako nainen olla vahva?

Ulkonäköni ja sukupuoleni perusteella on yllättävää, että nostan mielelläni painoja. Näin ymmärrän +60-vuotiaalta mieheltä viikko sitten kuullun, minulle osoitetun kommentin, joka meni sanasta sanaan (käännettynä saksasta) näin: ”Oho! Pikkutyttö kantaa noin isoja painoja”. En ollut siis ainoastaan tyttö, vaan pikku tyttö. Olin siivoamassa treenipistettäni ja kannoin levypainoja takaisin paikalleen, jota kyseinen mies näki tarpeelliseksi kommentoida. Jos olisin ollut nuori mies, ei kukaan olisi kommentoinut mitään. Osaatteko kuvitella jonkun kutsuvan pari-kolmekymppistä itselleen tuntematonta miestä pikkupojaksi?

Asia jäi häiritsemään, enkä ollut varma oliko se aiheetonta vai ei. Juttelin muutamien kavereiden ja kollegoiden kanssa asiasta. Osa sanoi, ettei tyyppi varmasti sitä ilkeänä kommenttina tarkoittanut. Jotkut olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ladata takaisin samalla mitalla, ja kysyä mitä papparainen kuntosalilla touhuaa, onko kenties eksynyt. Jotkut pohtivat, että vanhempi sukupolvi ei ehkä tiedä, ettei nykypäivänä ole ok sanoa noin. Miten olisitte itse reagoineet?

Mitä sitten saan naisena harrastaa?

Tilanne ei ollut uusi. Vain nopean muistelun tuloksena, mieleeni muistui viimeisen neljän vuoden ajalta, eli siitä lähtien kun muutin Saksaan, muihinkin urheiluharrastuksiini liittyviä kommentteja:

  • Useaan otteeseen on naureskeltu kuntonyrkkeilyharrastukselleni: ”ai sä harrastat kuntonyrkkeilyä? Ei kyllä uskois!”, yhdistettynä katseeseen, joka skannaa kehoni päästä varpaisiin. Näytän kuulemma liian viattomalta, kiltiltä, blondilta, tyttömäiseltä jne.
  • Pelatessani Roller Derbyä ja ollessani aika ajoin pahoillakin mustelmilla, heräsi monien miespuolisten kollegoiden suojeluvietti: ”Älä nyt vaan satuta itteäs, onkohan toi laji ihan terveellinen naisille”, ”et kyllä näytä henkilöltä, jolla noin agressiivisia harrastuksia on”. Sain jopa kuulla, kuinka minun pitäisi lopettaa kyseinen harrastus, ennen kun käy mitään vakavempaa. Uskotteko, että miespuoliselle kollegalle, joka harrastaa vaikkapa painia ja tulee korvat kukkakaalilla töihin, yllytetään lopettamaan harrastus? Ei. Häntä läimäytetään selälle, ja kehutaan kovaksi tyypiksi.
  • Kollega sanoi pari viikkoa sitten, että selkälihakseni näyttävät MIEHEKKÄÄLTÄ, ja että ei naiset halua kasvattaa lihaksia liikaa (tähän palaan vielä…). En koe olevani kovin lihaksikas, joten osaan vain kuvitella, kuinka paljon sontaa todella kunnianhimoisesti treenavat naiset joutuvat kuulemaan.

Nämä edellämainitut tilanteet eivät suoraan tytöttelyä olleet, mutta viestiltään yhteneväiset: osoittaa, että minulta odotetaan tietynlaisia ominaisuuksia sekä mielenkiinnonkohteita naisena – ja rankaksi mielletyt urheilulajit eivät kuulu niihin.

Mitä tytöttelyllä halutaan viestiä?

Tyttöporukka, tyttöjen ilta, likkojen lenkki… Mikään näistä ei tunnu vähättelevän naiseutta. Kun sanaa käyttää monikossa, sen merkitys muuttuu. Kun puhutaan tytöistä ryhmänä, oli kyse sitten saksasta, tai suomesta, se ei tunnu korostavan naisten eroavaisia ominaisuuksia mieheen verrattaessa.

Yksittäisenä sanana tuntuu ’tyttö’ tosin viittaavan enemminkin lapseen, ja siitä kumpuaviin mielikuviin – ’viaton’, ’söpö’, ’siro’ (ehkä se on ongelma itsessään, että sanan mielikuvat eroaa niin karkeasti esimerkiksi sanasta ”poika”). Jopa Saksassa harvemmin kuulee sanan ’Mädchen’, joksi minuakin kutsuttiin, viitattaessa aikuiseen naiseen. ’Mädels’ monikkomuotoa kylläkin. Englanninkielessä sanaa tulee käytettyä jotenkin neutraalimmin, myös yksittäisestä aikuisesta puhuttaessa. Toki oli kieli mikä tahansa, sanasta välittyvään viestiin vaikuuttaa myös puhuttelijan sukupuoli ja ikä, sekä kenelle se sanotaan, ja mihin äänensävyyn.

”…se tulee kuitenkin aina olemaan niin, että miltä näytän, tai mitä teen ei välttämättä sovi jonkun linssiin, jonka läpi se joku katsoo maailmaa.”

Palataan takaisin kokemaani tilanteeseen. Pysähdyin, katsoin kommentoijaa kohti ja tokaisin epäuskoisesti ”…pikku tyttö? Ihan oikeastikko?”. Tytöttely minun olisi ilmeisesti pitänyt vain niellä ja hyväksyä, sillä sain mieheltä takaisin ärsyyntyneen kommentin: ”No et kyllä mikään isokokoinenkaan ole”,samalla osoittaen kädellään kehoni suuntaan. Hänen mielestään oli väärin, että tartuin kommenttiin, enkä ottanut sitä kevyenä heittona, tai vitsinä. Ehkä olisi jopa pitänyt ottaa se kohteliaisuutena. Ei ole kuitenkaan paljoa tilaa ymmärtää tytöttelyä väärin, kun iäkäs mies kommentoi nuoremman naisen fyysistä olemusta ja voimaa, ja viittaa tähän lapsena – silminnähden täysi-ikäinen kuin olen.

Tunsin, että pyhä paikkani häpäistiin. Salilla käyminen on ollut viime aikoina ainoa tie tyhjentämään pää tämän hetken hämmennyksestä ja sekavuudesta. Aion kuitenkin jatkossakin treenata juuri niin kuin itselle tuntuu hyvältä. En tosin tiedä vieläkään, miten kyseisessä tilanteessa tulisi parhaiten reagoida. Sen kuitenkin tiedän, etten halua hiljaa tarpeetonta kommenttia hyväksyä. Mitä itse sanoisitte kyseisessä tilanteessa, vai olisiko parempi antaa asian olla?

Loppu peleissä se tulee kuitenkin aina olemaan niin, että miltä näytän, tai mitä teen ei välttämättä sovi jonkun linssiin, jonka läpi se joku katsoo maailmaa.

EDIT: Saksassa tuli yllättäen toinen lockdown, jonka ansiosta salit sulki tällä viikolla ovensa ainakin marraskuun ajaksi. Toivotaan, että päästään täällä pian taas treenaamaan (ja ilmeisesti ärsyttämään kanssatreenaajia ;)). 

Kommentit (2)
  1. Haluasin ajatella, etta tuskinpa mies pahalla sita sanoi. Toisinaan on hyva muistaa, etta etenkin vanhemmat ovat kasvaneet ihan eri maailmassa kuin me, eivatka osaa olla samalla tavalla poliittisesti korrekteja kuin meidan sukupolvemme. Valilla tuntuu etta +30-vuotiaana heittaa itsekin tahattomasti typeria kommentteja, joille parikymppiset pyorittelevat silmiaan. Nopea, vaikka ehka huono esimerkki on sukupuolen olettaminen, joka ”nykynuorisolle” (apua) on itsestaanselvyys, missa itse olemme elaneet maailmassa, jossa sukupuolen moninaisuutta ei ole huomioitu kasvatuksessa saati mediassa.

    Ollaan siis ystavallisia, ja sen sijaan etta mollaisimme toisia heidan tietamattomyydestaan, voisimme yrittaa valistaa puolin ja toisin. Ehka tuossa tilanteessa olisi voinut jopa avata keskustelun siita, kuinka nykyaan naisetkin nostavat rautaa eivatka ole samalla tavoin riippuvaisia esimerkiksi miehen miellyttamisesta ulkonaollaan, jotta ”paasevat” avioliittoon, mika saattaa olla edelleen tiukasti juurtuneena vanhemman sukupolven ajatusmalleihin. Valilla suomalaisena unohtuu kuinka uskomattoman patriarkaalisia Keski-Euroopankin maat ovat ihan viime vuosikymmenina olleet.

    Kaikkea toki ei tarvitse purematta niella, ja itsekin arsyynnyn jos joku miesoletettu tulee ihmettelemaan tai herranjumala _neuvomaan_ kesken treenini. Salille ja lenkille kun nimenomaan menen tyhjentamaan paata, en jauhamaan turhuuksia tuntemattomien kanssa.

    1. Hyvää pohdintaa! Tuonlaisissa tilanteissa tulee jotenkin helposti luu kurkkuun, kun tunne ottaa vallan ja vaihtoehtona tuntuu olevan olla joko hiljaa, tai räjähtää ja sanoa jotain sopimatonta. Sen sijaan pitäis oppia muutaman sekuntin vetää henkeä, ja lähteä fakta-keskeisesti ratkomaan tilannetta, kuten ehdotit.

      Tuo kesken treenin häiriköinti on jo aivan uus ulottuvuus röyhkeydestä, joka on omalle kohdallekin sattunut. Siinä on myös vaaratilanteita, kun keskittyminen herpaantuu. Siinä on vaikeeta pitää keskustelu rauhallisena.

      Tuo ikäluokkakysymys on myös hyvä näkökulma, mutta jos pohdin niitä muita tilanteita, joissa harrastuksiani on kommentoitu, on ihmettelijöitä riittänyt ikää katsomatta – myös pari-kolmekymppisiä.

      Jos aihe kiinnostaa, suosittelen kirjaa ”Invisible Women” Caroline Criado Pereziltä. Tosi mielenkiintoista faktapohjasta tietoa aiheeseen liittyen 🙂

      Liebe Grüße,
      Miia

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *