Sinullahan on herranjumala meikkiä! +pikkujoulutarjous

Minulla on tänään töissä ripsiväriä. Kyllä. Ripsiväriä. Minut tuntien tämä on aika paljon. Minut tuntien, hieron toki silmiäni ja näytän enää tässävaiheessa työpäivää aneemiselta pandalta.

Note to self: kun on tarpeeksi kauan aikaa käyttämättä silmämeikkiä, vaatii äärimäistä varovaisuutta, ettei hieroisi ja lämisi omaa naamaansa. Kaikkien niiden vapauttavien aargh huutojen lomassa, joita työni aina silloin tällöin aiheuttaa. Työniloa kerrassaan. En nyt kuitenkaan itke, sen verran pidän työstäni. Mutta varsin suttuinen olo minulla tälläkin hetkellä on. Meikinhän pitäisi ehkä enemmänkin tehdä oloni kauniiksi, mutta kyllä tuossa peiliin vilkaistessani hieman hymyilyttää tälläinen efekti.

Minulle on myös hieman vieras asia se, että meikkiä pitäisi kohentaa päivänaikana. Se ehkä auttaisi siihen, mitä puhuin aneemisista pandoista hetki sitten. Eh.

Työskelin ennen kansainvälisenyrityksen respassa vastaanottamassa vieraita. Pomoni kerran kulki ohitseni, pysähtyi ja kääntyi takaisin. Keskustelumme meni kutakuinkin näin:

Sinullahan on herranjumala meikkiä.

Kyllä.

Silmäsi tulevat ihan eritavalla esiin.

Kiva.

 

Kun meikkaan, kyllä, näytän  ihan kivalta. Näin kävi myös kerran, kun sain tietää että vastaanotan Leo Komarovin työpäivänäni. Lähdin saman tien ”tauolle”.

Meikkipussi esiin.

Nuttura auki.

Työpaitani pari ylintä nappia auki.

Leksa, mä olen niin valmis.

Pomoni esimies tuli norkoilemaan vastaanottotiskilleni ja kumartui puoleeni:

Hitto Kettu, sähän näytät hyvältä.

Mä tiedän.

Näytin hemmetin hyvältä lätkävaimolta pienen ehostautumisen jälkeen. Ikävä kyllä Leo ei hirveästi tuijotellut minua, vaan nuuskapurkkiaan.

 

Älkää käsittäkö siis väärin, kyllähän minä nyt tykkään käyttää meikkiä. Ja näyttää hyvältä. Silloin tulee aika spessuolo. Muistan edelleen, kuinka muutama kuukausi sitten, meikkasin tylsyyttäni kotona ja laitoin hiukset nutturalle, ja huulipunaa. Oli lauantai-ilta. Ajattelin, että mitä helvettiä minä teen kotona täydessä tällingissä. Otin jopa (hieman pölyttyneet) korkokenkäni kaapista, ja soitin luottoystävälleni että nyt vittu mennään viinille. Se oli hyvä ilta. Korkokengät ja meikki teki ihmeitä. Korkokengät tekivät ihmeitä myös pilkun jälkeen varpailleni.

kkk.jpg

 

Makeup Mondon Julia pyysi minua taannoin meikkimalliksi oppilaalleen.

Itse pidän kuvien kontrastista, ja siitä kuinka meikki nähtävästi oikeasti tekee suuria ihmeitä. Silmäni, tulevat aika killerillä tavalla esiin, sieltä silmäpussieni alta. En silti näytä hirveältä meikkipelleltä, joka minulle on ensisijaisesti hyvin tärkeää.  Suosin tälläisenä hyvin vaaleahipiäisenä arkimeikissäkin sitä luonnollisuutta (lue: laiskuutta). Pelkäsin että kyseisestä iltameikistä tulisi tussillapiirretty.  Yleensä käy niin että tunnen itseni lähinnä vain idiootiksi raskaan meikin alla ja tekisi mieli mennä hinkuttamaan saippualla koko naama. Mutta well done!

Jos totta puhutaan olin hieman skeptinen istuessani tuoliin. Olen arka ja aika herkkäkin käsiteltävä, joten suuret peukut tälle opiskelijalle, jonka mallina toimin. Meikkaaja käsitteli minua sen verran mukavasti ja hellästi, että kiitin häntä jälkikäteen erityisesti tästä. 

Pst. Käväise Makeup Mondossa Pikkujoulumeikissä (55e), saat pukinkonttiin iltameikkilahjakortin. (toivon pikkujoulukaudelle paljon leo komaroveja!)

Kauneus Oma elämä Meikki Testit

Minä olen Kettu, enkä tiedä kauneudesta yhtään mitään

Herätyskello.

Torkutan.

Herätyskello, toinen kerta.

Torkutan.

Herätyskello, kolmas, neljäs ja viides kerta.

Torkutan.

Herätyskello, viimeinen kuulutus.

Istun hetken sängynreunalla tiedostaen, että lähijunaan on aikaa enää 20minuuttia.

Kävely juna-asemalle: 7minuuttia. Pakko hakea Ärrältä kahvia, miinus max 5 minuuttia, riippuen jonosta.

Ovesta aikaa poistua: 8 minuuttia. Ei, en valmistautunut edellisenä iltana taaskaan.

Reppu on silti käytännössä aina valmiina: meikkipussi, hiuspuuteri (ilman tätä en selviäisi), harja, hammasharja, pikkarit (puhtaat). Vietän öitä milloin kotona, milloin jossain ihan muualla. Pursotan meikkivoidetta naamaan (ei. En valehtele, oikeasti pursotan). Hieron sitä. Huiskuttelen puuteria. Ihan vähän kulmakynää. Toinen sukka on hukassa, kun samalla pesen hampaita. Joinain aamuina sukat on eriparia (samantekevää, toimistolla ollaan kengät jalassa. Merkityksellistä silloin, kun on töiden jälkeen menoa. Korjaan: tärkeää menoa.) Toimistolla kiroan toisinaan, kun tulee yllättävä asiakastapaaminen. Yleensä en välitä (kyllä, kirjoitin tämän juuri).

Minä hemmetti vie vihaan aamuja. Kauneusrutiinini on ehdottomasti kahvi. Tai ainakin uskottelen itselleni kahvin imaisevan silmäpussini tavallista nopeammin takaisin sinne minne kuuluukin (usein kahvia päätyy myös esim. kauluspaidalleni kiirehtiessä junaan, sinne se ei todellakaan kuulu). Minä en ole järjestelmällinen, ainakaan sen vertaa, että helpottaisin aamujani edellisenä iltana himpun verran. Yleensä torkahdan jo sohvalle ja raahaudun lattiaa pitkin sänkyyn jatkamaan uniani. Olen joskus myös herännyt keskeltä olohuoneen lattiaa, mutta se ei taida liittyä oikeastaan mihinkään sillä taisin olla humalassa. En pidä rutiineista. Vaikka minun työni onkin yhtä pelkkää rutiinia kahdeksasta neljään. Millaista on koittaa näyttää naiselta esimerkiksi maanantai-aamuisin, kun en pidä niistä aamuista, rutiineista enkä ole järjestelmällinen? ​​

keduu.jpg

Minä olen Kettu, 27, ajattelin kirjoittaa teille pari sanaa kauneudesta.Tulette varmastikkin näkemään minua silloin, kun on se maanantai-aamu. Sellaisena, kun en ole todellakaan saanut kahvia. Tässä kuvassa taidan olla aika muina naisina, reippailemassa. Minä tulen kirjoittamaan tänne ihan luokattoman huonoja juttuja, mutta myös rehellisiä, ehkä toisinaan raadollisia ja koitan pysyä juuri tälläisenä kuin olen. En osaa edes käyttää photaria. Kutsun silmäryppyjäni naururypyiksi, ja vaikka rakastankin heittää ihan hirveää läppää itsestäni, olen silti aika sujut kaiken kanssa. Minusta kaksseiska on ihan kiva ikä.

Haluan myös tehdä tämän selväksi: en ole koskaan ajatellut bloggaavani kauneudesta. Koska ensinnäkin: Kauneuteen käytetty aika aamuisin: lasketaan minuuteissa. Meikkivoide jota käytän, on ollut sama jo kymmenen vuotta. Ja se maksaa kympin (kyllä. Kympin). Minua ei voi siis äsköisen perusteella pitää kovinkaan alan asiantuntijana, mitä meikkaamiseen tulee. Ehkä juuri siksi, istun tässä kirjoittamassa. Siitä miltä tuntuu olla se ihan tavallinen nainen, ehkä vähän hupsukin, ja koittaa näyttää edes silloin tällöin hyvältä.

Tunnustan myös suoraan: Meikkikoulu Makeup Mondo on mukana yhteistyökumppanina, joten koen olevani hyvissä käsissä. Jos totta puhutaan, he saivat aikakauan minua kisutella mukaan tähän.  Ihmettelinkin, miksi joku haluaa ihan tälläisen vähän välinpitämättömän ja laiskan naisen kirjoittamaan kauneudesta (lue: asiasta mistä en todellakaan tiedä). Mutta ehkä se on juuri jutun pointti. Minä kun en yleensäkään kaunistele oikein mitään. Edes sitä omaa naama.

 

Kauneus Oma elämä Meikki