Minulla on tänään töissä ripsiväriä. Kyllä. Ripsiväriä. Minut tuntien tämä on aika paljon. Minut tuntien, hieron toki silmiäni ja näytän enää tässävaiheessa työpäivää aneemiselta pandalta.

Note to self: kun on tarpeeksi kauan aikaa käyttämättä silmämeikkiä, vaatii äärimäistä varovaisuutta, ettei hieroisi ja lämisi omaa naamaansa. Kaikkien niiden vapauttavien aargh huutojen lomassa, joita työni aina silloin tällöin aiheuttaa. Työniloa kerrassaan. En nyt kuitenkaan itke, sen verran pidän työstäni. Mutta varsin suttuinen olo minulla tälläkin hetkellä on. Meikinhän pitäisi ehkä enemmänkin tehdä oloni kauniiksi, mutta kyllä tuossa peiliin vilkaistessani hieman hymyilyttää tälläinen efekti.

Minulle on myös hieman vieras asia se, että meikkiä pitäisi kohentaa päivänaikana. Se ehkä auttaisi siihen, mitä puhuin aneemisista pandoista hetki sitten. Eh.

Työskelin ennen kansainvälisenyrityksen respassa vastaanottamassa vieraita. Pomoni kerran kulki ohitseni, pysähtyi ja kääntyi takaisin. Keskustelumme meni kutakuinkin näin:

Sinullahan on herranjumala meikkiä.

Kyllä.

Silmäsi tulevat ihan eritavalla esiin.

Kiva.

Kun meikkaan, kyllä, näytän  ihan kivalta. Näin kävi myös kerran, kun sain tietää että vastaanotan Leo Komarovin työpäivänäni. Lähdin saman tien ”tauolle”.

Meikkipussi esiin.

Nuttura auki.

Työpaitani pari ylintä nappia auki.

Leksa, mä olen niin valmis.

Pomoni esimies tuli norkoilemaan vastaanottotiskilleni ja kumartui puoleeni:

Hitto Kettu, sähän näytät hyvältä.

Mä tiedän.

Näytin hemmetin hyvältä lätkävaimolta pienen ehostautumisen jälkeen. Ikävä kyllä Leo ei hirveästi tuijotellut minua, vaan nuuskapurkkiaan.

Älkää käsittäkö siis väärin, kyllähän minä nyt tykkään käyttää meikkiä. Ja näyttää hyvältä. Silloin tulee aika spessuolo. Muistan edelleen, kuinka muutama kuukausi sitten, meikkasin tylsyyttäni kotona ja laitoin hiukset nutturalle, ja huulipunaa. Oli lauantai-ilta. Ajattelin, että mitä helvettiä minä teen kotona täydessä tällingissä. Otin jopa (hieman pölyttyneet) korkokenkäni kaapista, ja soitin luottoystävälleni että nyt vittu mennään viinille. Se oli hyvä ilta. Korkokengät ja meikki teki ihmeitä. Korkokengät tekivät ihmeitä myös pilkun jälkeen varpailleni.

Makeup Mondon Julia pyysi minua taannoin meikkimalliksi oppilaalleen.

Itse pidän kuvien kontrastista, ja siitä kuinka meikki nähtävästi oikeasti tekee suuria ihmeitä. Silmäni, tulevat aika killerillä tavalla esiin, sieltä silmäpussieni alta. En silti näytä hirveältä meikkipelleltä, joka minulle on ensisijaisesti hyvin tärkeää.  Suosin tälläisenä hyvin vaaleahipiäisenä arkimeikissäkin sitä luonnollisuutta (lue: laiskuutta). Pelkäsin että kyseisestä iltameikistä tulisi tussillapiirretty.  Yleensä käy niin että tunnen itseni lähinnä vain idiootiksi raskaan meikin alla ja tekisi mieli mennä hinkuttamaan saippualla koko naama. Mutta well done!

Jos totta puhutaan olin hieman skeptinen istuessani tuoliin. Olen arka ja aika herkkäkin käsiteltävä, joten suuret peukut tälle opiskelijalle, jonka mallina toimin. Meikkaaja käsitteli minua sen verran mukavasti ja hellästi, että kiitin häntä jälkikäteen erityisesti tästä. 

Pst. Käväise Makeup Mondossa Pikkujoulumeikissä (55e), saat pukinkonttiin iltameikkilahjakortin. (toivon pikkujoulukaudelle paljon leo komaroveja!)