4.11.2015 ellaii

Time flies when you’re having fun

Tässä on eletty arkea ja laskettu päiviä viime torstaihin. (Nyt sitten lasketaan päivä jouluun… ei täällä oikeesti niin kurjaa ole, mutta päivien laskeminen on mulle intohimo, onks se väärin? Mikä hetkessä eläminen?! 😀 )

Tässä välissä (ainakin kuvien perusteella) olen opettanut Lucialle suomea, käynyt ylihintaisella kampaajalla kun en kehdannut huutaa föönin yli, että ”en halua föönausta!!!” ja jumpannut.

Erno tuli aamulennolla kylään ja itsellä oli torstai & perjantai vapaata töistä. Sumussa ajettiin kohti Garmisch-Partenkircheniä ja oltiin ihan äimänä punaoransseista metsistä matkalla. Onhan täällä Münchenissäkin puut värikkäitä mut ei jestas oli hienon värisiä puita. Valitettavasti sää oli sumuinen ja sateinen, eikä vuorista tullut samanlaista wau-efektiä kuin yleensä.

Parin hutin jälkeen (Ernon mielestä katoin matkalla liian paljon lehmiä ja maisemia ja liian vähän karttaa…) löydettiin majatalolle ja loppupäivä ja ilta kuluikin Garmischin ihmettelyssä. Olin tehnyt hienon mokan varatessa Gasthofia, se oli noin 7km keskustasta. Onneksi oli auto eikä se haitannut. Garmischista löytyi ilmanen parkkipaikkakin kun vaan tajus googlata (opiskelijat säästää mistä vaan voi…!). Gasthof oli juuri sellainen kuin olin toivonut maalattuine ulkoseinineen ja siisteine huoneineen. Palvelu ei ollut mistään kotoisin, mutta taidettiin olla koko paikan ainoat yövieraat ekana yönä, koska saatiin olla ihan kahestaan aamupalalla. Mikä sen parempaa 🙂 Garmisch-Partenkirchen on muuten 25.000 hengen kylänen Baijerissa (hyi, musta toi suomen kirjoitusmuoto on ihan kamala). Siellä järjestettiin talviolympialaiset -36 ja olin itse katsomassa jotain isoja kisoja (Keski-Euroopan mäkiviikko?) 2002. Ainut mitä siitä muistan on, että siellä soitettiin sitä DJ Ötzin hittibiisiä.

Perjantaina käytiin Neuschwansteinilla. Tietenkin oon sielläkin käynyt pienenä ja muistin ainoastaan, että se ei ole niin hieno kuin Ludwig 2:sen muut linnat (=ei niin paljon kultaa ja kimallusta) ja, että siellä oli Koneen hissi. Koneen hissi oli yhä paikallaan, porukkaa tarpeeksi, mutta linna ylitti odotukset. Hienointa oli kuninkaan sängyn päällinen, salaovi ja Sängersaal. Kurjinta oli huono sää, sumua oli sen verran, että maisemasta ei nähnyt mitään. Toisaalta pystyi hyvin kuvittelemaan, kuinka Ludwig halusi paeta linnaansa todellisuutta. Siinä hän varmasti onnistui, vaikka ehtikin asua linnassa alle vuoden. Harmitti myös, että kierros oli niin lyhyt ja ”käykääpäs kahvilla tai kaupassa” osuus korostui hieman liikaa. No ryhmä 1 ulos ja ryhmä 2 sisään. Kyllähän sitä kauppatietelijän pitäisi ymmärtää tämä konsepti. Turistina tämä lähinnä ärsytti. Neuschwansteinin ja sinne ajamisen (käytiin matkalla myös Itävallassa, kansainvälinen viikonloppu siis!) lisäksi ei päivään mahtunut paljon muuta kuin ruokapaikan etsiminen (taas saatiin syödä yksin kotoisassa ravintolassa!!) ja nukkuminen.

Koko viikonlopuksihan oli luvattu yli 15 astetta ja aurinkoa. Olimme päättäneet, että viimeistään lauantaina se helle alkaa ja suunnitelleet nousevan Herzogstandille. Se kuuluu Bayerische Voralpeihin (Baijerilaiset etualpit, Ellan vapaa käännös, olkaa hyvät) ja päätettiin, että nuorina ja reippaina voidaan kävellä ylös ja tulla sitten gondolilla alas jos tuntuu siltä. Ideahan siis alunperin oli mennä Zugspitzelle, Saksan korkeimmalle vuorelle (2962m versus meidän vähän yli 1700m). Tuntui kuitenkin hieman übertrieben, että oltaisiin maksettu 100e yhteensä siitä, että päästään käymään vuoren päällä. Suunnitelma muuttui, mutta eipä se haitannut. Reitin piti kestää 3 tuntia (tai 2,25 tuntia riippuen opasteesta), mutta kiivettiin se noin kahteen tuntiin. Reitti oli ehkä hieman kovemmille vaeltajille tarkoitettu, mutta päästiin huipulle! T-paitakelissä oli kiva kiivetä.

Ylhäällä maisema oli henkeäsalpaava ja eväät maistuivat hyviltä. Ainut selkeä ero Suomeen, jos nyt jättää vuoret laskematta, oli ihmismäärä. Polulla oli melkein ruuhka ja ravintola huipulla oli tupaten täysi. Täysin huipulle meni vielä puolisen tuntia ja onhan tollaset maisemat ihan uskomattomia. Varsinkin tälläselle hyvinkääläis-turkulaisparille.

Päätettiin extempore jäädä vielä maaseudulle, koska Ernolla ei ollut kovaa hinkua big city Munichiin vielä. Momondosta löytyi Jachenaun Gasthof, johon soitin ja sain huoneen. Saksan taidosta on kyllä joskus hyötyä. Ei tuollaisessa paikassa pärjäisi englannilla. Saapuessamme illalla seistiin varmaan vartti ihmetellen, vaikka oltiin jo ilmoitettu, että meillä oli huone. Mitään vastaanottoa ei tietenkään ollut vaan saatiin seistä ravintolan eteisessä. Sitten rouva tuli kyselemään, että ketäs te tästä listalta olette. Emme tietenkään olleet listalla, mutta onneksi Markus keittiöstä sitten tiesi ohjata meidät oikeaan huoneeseen. Välihuomiona oltiin siis ihan landella, Jachenau on Baijerin pienin kylä omalla hallinnolla, 841 asukasta. Reissun teemaan sopien olimme taas vuorten ja ammujen ympäröimänä. Saavuimme vielä pimeällä, joten pientä maalaistietä ajellessamme naurettiin, että missäs sitä taas ollaan :D Itse heräsin seuraavana aamuna klo 6:00 kirkonkelloihin, koska miksi tämä olisi liian aikainen aika lähteä Pyhäinpäivän messuun.

Siitä sitten matkattiin Ottobrunniin ja suoraan Müncheniin. Aurinko paistoi ja käveltiin ympäriinsä. Kiivettiin Alter Peteriin, eli keskustassa kirkontorniin. Käytiin Hofgartenissa istumassa auringonpaisteessa ja mä nyyhkytin taas edessä olevaa heippojen sanomista. Sitten olikin jo aika lähteä kentälle, mikä on aina yhtä ihanaa. No hei 44 päivää jouluun ja jälleennäkemiseen ;)