Opin ekana työpäivänä ainakin sen, että per Du sein tarkoittaa sinutella ja per Sie teititellä. Tälleen jälkeenpäin tuntuu ihan hölmöltä, koska loogista. Mutta jotenkin lause ”Wir sind hier perdu, weil wir ja ein finnisches Unternehmen sind” sai sen kuulostamaan omaan korvaan ranskalta ja kaiken lisäksi ranskaksihan se tarkoittaa, että hukassa, eksynyt 😀

Nonii, mutta sitten asiaan. Olen ollut töissä nyt ti,ke,to eli 3 päivää. Pienessä shokissa meni ekat päivät ja oon diagnosoinut itselleni koti-ikävän. Oon aina luullut, että mähän en sellasia harrasta, mutta pakko myöntää, että se mulla on ollut! Mutta nyt on jo ollut paljon parempi fiilis! Ehkä kolmas päivä toden sanoo.

Töissä meitä on kolme around keski-ikäistä miestä ja minä. Neljäs, joku uusi, aloittaa ymmärtääkseni marraskuun alussa. Esimerkiksi huomenna olen täysin yksin töissä, koska muut ovat home officessa. Työkielenä on saksa ja työkaverit vaikuttaa todella mukavilta. Tietenkin olisi kiva, jos olisi muitakin nuoria… Olen vitsillä sanonut, että pitää kysyä aulatyttöä (ei saisi tytötellä, mutta aulanainen kuulostaa pahalta) mun kanssa lounaalle. Ehkä huomenna!

Olemme siis hienossa upouudessa toimistotalossa, joiden nimi on Nymphenburger Höfe. Kyseessä on businesshotelli, joten tilat on hienot ja joku (lue nespressokone)muu keittää kahvin 😉 Ympärillä on paljon edullisia ruokapaikkoja. Yksi on Strafjustizzentrum des Landesgerichtes München eli Münchenin paikallisen oikeuslaitoksen ruokala, jossa on kuulemma yhtä tarkat turvatarkastukset kuin lentokentällä. Mulle kerrottiin kyllä jo, että perjantai on siellä Schnitzeltag.

Töissä oon saanut jo soitella betonialan infokeskukseen ja tutkia kaikenmaailman biokemikaalialan yrityksiä. Onneksi osaan saksaa. Välillä aina tuntuu, että osaan saksaa todella heikosti, mutta tiukan paikan tullen niin se tulee pakollakin. Sitten täytyy vaan puhua eikä murehtia virheitä.

Mitäs muuta…? Nyt täällä sataa. Olin aamulla ilmoittautumassa kaupunkiin. Ihana sinänsä, että asun Ottobrunnissa enkä Münchenissä. Olin ainut luukulle tulija klo 7:58 valmiina lappujen kanssa ja rouva vaan totesi, että ”hei sähän oot ennenki asunu täällä”. Kundenkarten eli paikallisen opiskelija-alennuskortin kanssa olikin sitten hankalampi homma. Onneksi saksalainen työkaverini oli mukana, sillä vain sanan ”pakollinen” puuttuminen työharjoittelutodistuksesta oli kaataa koko homman. Eivät kai saa myöntää tukea muihin kuin pakollisiin harjoittelijoihin. Herra oli kovin ystävällinen ja lupasi pistää silmät kiinni, kun vannoimme, että suomenkielisessä sopimuksessa lukee tarkkaan, että ”pakollinen harjoittelu”. KYLLÄ…

Tässä vielä kuvia, koska nehän kertoo enemmän kun 1000 sanaa:

1. toimiston sisäpiha alhaalta

2. Ella ja nolo peiliselfie hississä

3. Oikea bisnesnainen tulee lenkkareissa ja vaihtaa sisäkenkiin, eiku?

4. Naapurissa myydään noita mun tulevaisuuden autoja

5. Perheen kissakaveri Mia. Olen kovin onnellinen hänestä. Se aina juttelee mulle 🙂

6. Aamulla ja illalla on tositaseksi syöty aina vaan leipää. Ehkä jos ”olet mitä syöt” on totta mustakin tulee pian pullamössöä. Pitänee etsiä se sali!

7. Ottobrunnin Rathaus kaikessa komeudessaan

8. Ja vielä kuva toimiston parvekkeelta. Aurinkoisena päivänä tuossa on varmasti ihan kiva istua aamukahvilla!

Nyt voisin vähän katsella noita tulevia reissuja. Suunnitteilla muuta viikonloppureissu muualle Eurooppaan ja eilen vahvistu, että Wilma tulee kylään! 🙂

-Ella

ps. saa kommentoida, kommentit on kivoja