Nopeat syövät.. Nopeasti?
Ystäväni on sattuneesta syystä perehtynyt lääketieteellisiin asioihin, kuten ihmisen biologiaan. Erään pitkäksi ja sitäkin hauskemmaksi venähtäneen illan jälkeen hän valaisi miua hiukan pahan olon biokemiasta.
Ihmisiä on olemassa karkeasti jaotellen kahdenlaisia: nopeita ja hitaita. Ja tämä ei nyt liity mitenkään siihen, missä ajassa asioita yleensä suorittaa, vaan siihen, missä ajassa keho käsittelee aineita.
Tämä ystäväni tietää hyvin olevansa näitä hitaita tyyppejä. Hänen ei tarvitse juoda montaakaan alkoholiannosta illan aikana, ja aamun laattalysti on taattu. Elimistö ottaa juomisen raskaasti, ja myrkyn suodattamiseen menee oma aikansa.
Mie koin valaistumisen: taidan kuulua niiden (onnekkaiden?) nopeiden ryhmään.
Nopeaiden tyyppien elimistö on kuin seula. Siihen saa kaataa melkein mitä tahansa, ja se pääsee nopeasti eroon itselleen epämiellyttävistäkin aineista. Se ei ole moksiskaan niistä viidestä tai useammastakaan annoksesta alkoholia, koska sen kyky polttaa myrkkyjä on huippuluokkaa. Se tekee sen todella nopeasti. Nopea aineenvaihdunta tarkoittaa tietysti muutakin – kuten nyt vaikka sitä, että ravinnosta saatu ylimääräinen energia ei kerry niin helposti tisseihin, vaan valuu jalkoja pitkin maahan. Tai haihtuu ilmaan. Miten sen nyt sitten ottaa. Tisseihin se ei ainakaan mene. Mutta ei tehdä tästä nyt mitään tissipolemiikkia.
Nopealla aineenvaihdunnalla siunattu voi siis aivan hyvin käydä perjantaina ulkoiluttamassa itseään ystäviensä seurassa, huitaista huiviinsa sen viisi annosta alkoholia, nukkua niitä pois sen samaiset viitisen tuntia ja lähteä ihan reippaana seminaariin opiskelemaan (lauantaina, kyllä – välillä mietin, että olikohan se sittenkään hyvä idea, mutta kyllä se tästä..).
Nopea ihminen voi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska sen ei tarvitse käyttää aikaansa krapulan potemiseen. Nopea voi mennä yöllä ja päivällä ja nauttia kaikesta. Enkä halua kerskailla millään alkoholikokemuksilla. Hyi, se on kamalimpia asioita, mitä tiedän. Sen sijaan olen kyllä ihan iloinen, että voin toisinaan halutessani hieman irrotella omia sokkiani, ja selvitä siitä.. Ehm.. Joskus hyvinkin raskaiksi yltyvillä henkisillä krapuloilla. Jos siihen vielä iskettäisiin kaupanpäällisiksi se oikea krapula, olisin absolutisti.
Mutta yksi juttu nopsaa tyyppiä ehkä vaivaa. Luulen nimittäin, että tuon nopeuden hinta on suuri unentarve. Ei siinä mitään, alkoholi kyllä palaa ja krapulaa ei tule juuri koskaan (koputan puuta – ehkä inspiroidun ja koen tämän ja huomisen päivän syy-seuraussuhteena vielä jonkin valaistumisen asian suhteen), mutta kroppa vaatii myös täsmälliset, pitkät yöunet. Muuten ei tule mitään. Nopeasta ihmisestä loppuu veto, kuin pöydältä tipahtavasta, vedettävästä leluhamsterista (semmosesta, jossa on se moottori, tiedäthän). Sillä oletuksella siis, että se menee rikki. Tajusitko. Niin. Sillä tavalla siinä käy, jos ei nuku kahdeksaa – kymmentä tuntia yössä.
Ja voi paha jos niitä viiden tunnin yöunia tulee kiskottua useina öinä putkeen. Sillon ei hyvä heilu.
Totesin, että nopea ihminen ehtii nauttimaan monista asioista. En halua mitenkään arvostella (sanan mukaisesti) hitaiden ihmisten elämäntapaa, päinvastoin: miusta on ihailtavaa, että joku pystyy pysähtymään asioiden äärelle. Istumaan aloilleen ja tuijottamaan ikkunasta harakkaa, joka istuu koivussa risu suussa, ja miettimään omaa elämäänsä ahdistumatta siitä. Seisattumaan hetkeen. Mie en oo siinä kovin hyvä.
Nopeus voi olla biokemiallinen ominaisuus, mutta onko se samalla myös elämänkatsomus?