Unelmia

Tämä riimi sai alkunsa siitä, kun kiipesimme viime yönä pojan kanssa Kanavuoren huipulle katselemaan kuuta. Joku rapisteli heinikossa, ja poika ehdotti, että ehkä se oli siili. Mutta miksi siili kiipeäisi vuoren huipulle? Aamuyöllä kaikki yhtäkkiä kirkastui:

 

Istuskeli pieni siili

juurella Kanavuoren,

kun korkeuksista korviinsa kiiri

huuto haukan nuoren

 

On kaiku kovin ihmeellinen,

siili silloin mietti,

johan tuntuu kummallinen

ylös mullakin vietti

 

Ei kummoiset oo koipeni

mut tiedän tämän verran:

viel’ kaikuu munkin terveiseni

alas jyrkänteeltä kerran

 

Katseli hän rinnettä

sen jyrkkää seinämää,

pohti: ilman kiirettä

juhannukseksi kerkiää

 

Muut siilit kovin ivailivat:

on hupsulla hullut käänteet,

mukanasi alas kannat

vain piikkimaton jäänteet

 

Siili piti päätöksensä ­–

ei kuuluneet epäilyt enää

riuska oli käännöksensä

kun lähti kiipeämään

 

Ei tehty oltu helpoksi

polkua rohkeiden:

risukossa haitaksi

oli kuori piikkinen

 

Pienet jalat juurakossa

kompuroivat kovin

siilin mietteet ahdingossa

käväisivät tovin

 

Mut viikkoa ennen juhannusta

aukeni näky uusi:

katseli siili, kuin kangastusta;

näkyi huipulta pesä ja kuusi

 

Oli silloin selvää hälle:

on tässä onneni mulla;

katsoi ylös taivahalle

ja antoi äänensä tulla

 

Riittipä päiviteltävää

kotipesän liepeillä:

Ei kuulu siilien tuolla lailla

korkeuksiin kiipeillä

 

Vaan eräs siilivanhus lausui

muille viisaudeksi

ajatuksen, jok’ siinä hautui

päässään tällaiseksi:

 

Ei paina töppöjalkakaan

kun kerrasta päättää aivan:

Unelmani puolesta

mä tahdon maksaa vaivan