Syyllinen palaa rikospaikalle
Salapoliisittaremme herää kirkkaaseen valoon; aurinkoon, joka ei ole näyttäytynyt päiväkausiin. Se oli painunut jonnekin loputtoman avaruuden sopukkaan aivan kuin mielenosoituksena siitä, ettei etsivättäremme kevääseen ollut vieläkään kuulunut mitään kiihkeää, lukuun ottamatta pikkulintujen kiima-ajasta kertovia serenadeja ja erästä poliittista väittelyä, johon tuo onneton arvoitusten rakastajatar oli muuan pitkäksi viruneena iltapäivänä sotkeutunut. Jälkimmäinenkin oli ollut kuin väkisinmakaamista – eihän hänellä ole koskaan ollut politiikkaan kerrassaan mitään sanottavaa.
Mysteerin ensimmäiset jäljet ovat siis nyt siinä, hänen uneliaiden silmiensä alla. Lattialla lojuu muutamia vaatekappaleita. Ei, niitä on lukemattomia. Jotkin sukista ovat menettäneet parinsa, ja näyttävät nyyhkyttävän surullisina kohtaloaan, iloisista väreistään piittaamatta. Pölykoirat haukkuvat syyllistävinä heräilevää etsivätärtämme, joka nyt nousee hikiseltä makuusijaltaan. Hän horjahtaa ja on menettää tyystin tasapainonsa, kunnes saa tukevan otteen ovenkarmista, joka sekin tuntuu aluksi väistävän ilkikurisesti pois hänen vetelän ruumiinsa painon alta. Eteisen lattialla on niin paljon hiekkaa, että sen ratina tuntuu raastavan tärykalvot riekaleiksi.
Saniteettitilojen peilistä tuijottavat silmät herättävät salapoliisittaremme viimeisetkin uinuneet epäilykset. Otsaan ja nenään paakkuuntunut meikkivoiteen ja puuterin tahmea liisteri ja ripsissä painava maskara kertovat hänelle, että alibi on lähes menetetty. Koko naama on turvoksissa ja silmämunat niin punaiset, ettei hän ole tunnistaa itseään. Wc:n lattialla on hiuksia, lavuaarin reunalla rispaantunut kampa. Joku näyttää tupeeranneen tukkaansa raivokkaasti.
Tavoiteltuaan epätoivoisesti raikkautta suihkussa, josta ensimmäiset viisi minuuttia oli valunut pelkästään jääkylmää vettä, etsivättäremme raahautuu hiustenpesusta jääneillä voimanrippeillään keittiöön. Siellä hän tavoittaa järkyttävän näyn. Mokkapalojen ruumiillisuuden viimeiset rippeet ovat levinneet hurmeisesti pitkin keittiön lattiaa. Tekijä on ollut epäinhimillisen raaka; hän näyttää rietastelleen uhrinsa kustannuksella ilman moraalin häivääkään. Jälki on niin kammottavaa, ettei kokenut päähenkilömme ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nyt suuren luokan paloittelusurma on tapahtunut täällä, etsivättäremme omassa asunnossa. Päähenkilömme uupunutta ruumista värisyttää ajatus: tekijä näyttää nauttineen työstään.
Raakamaisen tekonsa työvälineet epäilty on jättänyt häpeämättömästi levälleen tiskipöydälle. Voinen veitsi lojuu kahvikupissa, jonka sisäpintaan on pinttynyt kanelipaakkuja – veitsen voisella pinnalla näkyy kielen jättämiä vanoja. Etsivättäremme kerää rohkeutensa ja kurkistaa tiskikaappiin. Ja aivan oikein, hänen hypoteesinsa osoittautuu napakympiksi: roskiksessa on ronskisti rytistelty, värikäs tinapaperi. Epäilty on kajonnut jopa pääsiäismuniin, ei pelkästään nuollut voiveistä, jolla on selvästikin sivellyt margariinia niiden pakastimesta jyystämiensä leipien päälle. Kokonainen leipä, josta nyt ovat jäljellä vain pitkin tiskipöytää levinneet siemenet. Olikohan epäilty sahannut limpun paloiksi jäisenä?
Todisteet alkavat riittää. Salapoliisittaremme toteaa syyllisen pukeutuneen hänen pyjamahousuihinsa, jotka nekin pitäisi pestä.
Päähenkilö on syvästi järkyttynyt. Sitä paitsi hänen täytyisi ehdottomasti ryhtyä siivoamaan, eikä tuhalata aikaansa moisilla joutavilla ajatuksilla leikittelyyn. Olipahan kerrassaan rietas ilta. Ei, kokonainen päivä.
Parasta oli kaksi muuan kaunista rikostoveria.
Ja nyt oikeasti. Ryhdyn hommiin.