Kullan kallis

Matkustaminen on päässä säilöttävien mömmöjen liikuttelua. Se irrottaa omista rutiineista ja puhkaisee kuplan, sylkee kasvoille uusia ilmiöitä, tilanteita ja ihmisiä. Sen myötä joutuu ottamaan etäisyyttä ympyröihin, joissa on syntynyt ja kasvanut ja joita on tottunut tarkastelemaan totuuksina. Yksikin vieras kulttuuri auttaa katsomaan omaa kotia uusin silmin, hyvässä ja pahassa.

 

Ajatus paluusta tuntuu erityisesti pitkillä matkoilla lämpimältä, sillä tuttuja asioita on helppo muistella nostalgian seepiaisissa sävyissä. Kyllä siellä sitten onkin mukavaa asua, kun on niin turvallista, luotettavaa ja vakaata. On neljä vuodenaikaa, puhdasta vettä ja julkiset palvelut. Minuutti tarkoittaa minuuttia, kieli luetaan kuten kirjoitetaan ja ihmisten sanaan voi luottaa. Ilmainen kouluruoka. Päivähoito. Tasa-arvokeskustelu. Sauna.

 

Sisällä läikähtää lämpö vielä renkaiden irtautuessa kiitoradasta. Kotiin, sinne kuulun, järvien ja metsien maahan.

 

Vaan kun istun opiskelijaruokalan nurkkapöydässä ja katson ympärilleni, kurkkuun nousee pala. Miksi nuori nainen sitoo tukkansa tiukalle poninhännälle ja pukeutuu jakkuun? Ketä varten on oltava urheiluhullu? Milloin tehokkuus alettiin mitata tunteina, jotka jaksaa istua tietokoneen ääressä selkä kumarassa? Milloin tehokkuus ylipäätään alkoi korreloida ihmisarvon kanssa? Kenen iloksi perunasta tuli syntiä?

 

Miksi suomalainen kiirehtii ensin opiskelemaan, sitten töihin ja keski-ikäisenä opettelee hidastamaan, kun huomaa hoppuilleensa kohti loppuaan? Miksi lounastunnilla ei saa juoda lasillista viiniä, mutta viikonloppuna monet tarvitsevat pari pulloa? Auttaisiko viinilasillinen työpaikkakiusaamiseen? Miksei työstään voisi ansaita vähän vähemmän, jos pitää siitä?

 

Onko välttämätöntä valita oikea tai vasen? Kenen etu on, että ihmiset saadaan seisomaan eri puolelle viivaa? Voittaako se, joka huutaa kovempaa? Onko tärkeämpää tietää vastaukset vai pysähtyä kysymään? Voiko kysyä vaikka olisikin aavistus vastauksesta, vai onko se tietämättömyyden osoittamista ja halveksittavaa?

 

Peitä, häivytä, kehitä. Sulaudu, sopeudu, solakoidu. Osta.

 

Olenko vain huomannut omat kyvyttömyyteni tähän kaikkeen, ja siksi pääni nyt kapinoi kotiinpaluuta vastaan? Miltä kuulostaisivat sellaiset merkinnät kuin laiska, syrjäytynyt, hylkiö tai yhteiskunnan ulkopuolinen? Turrunko pian ja unohdan, että on muitakin vaihtoehtoja?

 

Ja alan elää odotuksen mukaista elämää.

 

Tuntuu, kuin katselisi lasipallon sisään.

 

Täältä käsin on vaikeaa kokea olevansa osallinen, enkä taas hetkeen tiedä, haluankokaan.

 

Mitä oikein kuvittelen olevinani?