Yksin

Aika jännää. En ihan oikeasti tiedä, pystynkö enää koskaan päästämään ketään lähelle itteäni.

Siis oikeasti lähelle.

Siis miestä.

Tai haluanko.

Kun kaikki sellanen tuntuu vaan oudolta. Siis jos tiedän, että mies pyrkii johonkin. Sen sijaan kavereina miehet ja pojat on edelleen hurjan tärkeitä. Sen enempää analysoimatta.

Silti on koko ajan yksinäinen olo. Jos nettiä ja sitä kuuluisaa sosiaalista mediaa ei olis, en tiiä, mitä tekisin. Miun kaikki aika menee odottaessa yhteydenottoja. Todella ristiriitasta, toisaalta.

Jos voisin kurkata kristallipalloon, en tiiä tekisinkö sitä. En uskalla ajatella tulevaisuutta yksin. Tää ei sovi miulle.

Ja kuitenkaan en osaa nyt muutakaan.

Veispä joku miut pois.

Ja näyttäs, mitä on intohimo. Ihan mitä tahansa kohtaan.